Pelaaminen ja pelit

Tämän tehtävän juonnossa todetaan, että: 

"Kirjastojen ja pelien suhde lienee ollut ongelmallinen kirjastojen alkuajoista asti, sillä onhan kirjasto pyhitetty ajan tuhlaamiseksi nimenomaan kirjallisuuden, eikä pelien parissa."

Lause lienee tarkoituksellisen kärkevä, mutta saapa se minut kommentoimaan. Kirjastolakia (4.12.1998) lainaten:

2 §

"Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.

Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä."

Kirjasto ei ole "pyhitetty" mitään toimintoa tai aineistotyyppiä varten, ei ajan tuhlaamista varten eikä ajan tuhlaamista varten nimenomaan kirjallisuuden parissa. Kuitenkin kirjastolaista, kyllä, huomaa tavoitteissa mainitun nimeltä mm. sivistys, kirjallisuus, taide, tieto, taito, kansalaisvalmiudet, kansainvälistyminen, elinikäinen oppiminen, virtuaaliset ja vuorovaikutteiset verkkopalvelut... ja, kyllä, viimeksi mainituissa niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittäminen...

Pelit kuuluvat nykyään yleiseen kirjastoon, samoin pelaaminen, eikä se ole sinänsä mitenkään ristiriidassa yllä olevien lain tavoitteiden kanssa. Kirjastolaista saa kuitenkin tukea näkemykselle, etteivät kaikki pelit silti kuulu kirjastoon, eikä myöskään kaikki pelaaminen. Tulisiko lain hengen toteutumisen olla kriteerinä myös lainattavien pelien valinnassa? Tulisiko lain henkeä noudattaa myös kirjastossa pelattavien pelien suhteen? Mielestäni kyllä. (Kirjastolain kirjainhan ei ulotu sen enempää yksittäisen pelin kuin kirjankaan kohdalle - sitä varten on muita lakeja). Olisikohan tässä siis se kohta, jossa ristiriitoja on havaittavissa?

Otetaan HelMet-kirjasto esimerkiksi ja peleistä vaikkapa Far Cry 2, koska se oli ensimmäinen konsolipeli, joka osui kirjastooni saapuneiden, muistaakseni kolmen neljän ensimmäisen konsolipelin joukosta käteeni. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota ikärajaan, joka oli eri kuin Pegi-merkinnässä. Kyllä vain. Se oli 15, kun peli on 16+. Katsoin muut pelit. Sama juttu. Yhdessäkään ei ollut oikea ikäraja. Tarkistin asian Vet:sta ja tutustuin peliin netissä. Kirjoitin asiasta Espoon kirjastotoimen johtajalle, aluekirjastonjohtajalleni ja peliryhmän Espoon edustajalle. Asia korjaantui nopeasti. Aluejohtajani tarttui asiaan ja ikärajat muutettiin ripeästi koko HelMet-alueella vastaamaan Pegi-merkintöjä. Pelien lanseeraus kirjastoihin "väärillä" ikärajoilla oli minusta  paljon puhuvaa ja kertoo jotakin siitä asenneongelmasta, joka on havaittavissa toisaalta muutamien valitsijoiden (?),  toisaalta ei-mitään-kantaa -olevien kirjastopäättäjien taholla (?).

Jatketaan samalla peliesimerkillä. HelMet- luetteloinnissa Xbox 360 asiasanoitettu taistelupeliksi, kyllä, ja Playstation 3 taistelupeli, sodat, Afrikka jne.,  vielä parempi. Millainen peli sitten on? Se on kepeäksi viihteeksi tehtyä tappamista noin 50 neliökilometrin alueella Afrikassa, "puhdistusta", jossa pääkohteena asekauppias, mutta päästäkseen tappamaan hänet on tapettava paljon ihmisiä, kahdesta eri armeijasta ja ketä kulloinkin tehtäväksi osuu. 

Mutta kun peli on niin kaunis maisemiltaan, niin taidokkaasti tehty ja tuulikin on niin aidon tuntuinen? Ja kun se alkaakin niin mukavasti small talkia heittäen, leppoisasti taksissa istuen, paikkoihin tutustuen...

Niinpä niin.

Peli ei jäänyt kirjastoomme, koska kirjastossamme on vain lasten ja nuorten pelejä. Mutta muutenkin minusta tämä peli (ja muutama muukin kokoelmissa jo oleva,  puhumattakaan siis K-18 peleistä, joita jotkut kuulemma edelleen hamuavat kirjastoihin), on ristiriidassa kirjastolain hengen kanssa. Sivistyksestä siinä ei ole tietoakaan, ellei erheellisesti pidä, kuten moni ilmeisesti pitää, sivistyksenä teknologiaa, tässä sekä peliteknologiaa että pelin sisällä aseteknologiaa. 

Asian syrjästä yksi esimerkki peleistä. Far Cry 2 peli on Ubisoftin julkaisema peli; alkuperäinen peli oli Crytekin - Crytek myi oikeudet Ubisoftille. Crytek puolestaan julkaisi marraskuussa 2007 Crysis-pelin. Sen mainos oli Irc-Gallerian etusivulla. Minusta oli moraalitonta mainostaa peliä sillä tavalla kuin sitä tuolloin mainostettiin, ottaen huomioon, että Jokelassa oli surmattu juuri koululaisia, monen huulilla armon anelu. Mainoshan alkoi kutakuinkin niin, että lue rukouksesi...Crysis on tullut, tai jotakin muuta vastaavaa. Kirjoitin ylläpitoon, perustelin eettisen arveluttavuuden ajankohtaan nähden + että peli oli suunnattu ikärajansakin puolesta vanhemmille kuin  mitä tiedettiin  kymmenien ja taas kymmenien tuhansien Gallerian käyttäjien olevan.  Vastaus tuli  noin vuorokauden kuluttua ja mainos poistettiin. Olen edelleen sitä mieltä, että kun joku taho tahkoaa vain rahaa, jonkun on ajateltava. Järkipuhe menee yleensä perille.


"Ennen Windowsin pasianssia ja Miinaharavaa törsäsimme aikaamme hirttopuun ja jätkänshakin merkeissä. Nykyään lyhyet luppoajat vaikkapa julkisissa kulkuneuvoissa tai kirjastossa sujuvat kännykän matopelin ja mahjong-pasianssin tai netistä löytyvien flash-pelien siivittämänä."

Ketkä me? Minä ainakaan en ole ikinä harrastanut noita ennen- ja nykyään-pelejä. Minulla on ollut aina kynä ja vihko mukana,  opiskeluaikana kenties tenttikirja tai luentomuistiinpanot, ja junassa ehkä sisustuslehti jos ei ole romaania tai runokirjaa sattunut mukaan. Enimmäkseen olen silti nautiskellut maisemista, kanssaihmisistä ja omista ajatuksistani. Tunnen silti monia kivoja ihmisiä, jotka harrastavat ajanvietepelejä (esim. rakas sisareni), joten se siitä.

Koska en ole Facebookissa enkä toistaiseksi menossakaan sinne, saati menossa pelaamaan siellä ajanvietepelejä, tyydyn kommentoimaan Aapelin ja Älypään pelejä. Molemmat olivat ennestään tuttuja noin ulkoisesti, mutta nyt tutkin vähän pelaajamääriä yms. ja etsin peliä, jota viitsisin pelata. Koska olen jo esittänyt kriittisiä näkemyksiä jonkun sietorajan täyteen, laitanpa tähän kohtaan jotakin myönteiseksi miellettävää.

Minusta oli hauskaa tehdä Älypään palapelejä! 
Valitsin helpot: ensin kokosin kasvihuoneen, sitten kasvot, sitten aasialaisen pikkutytön venekaupassa ja lopuksi Kiiran ja Susannan olympialaisissa. Oli tosi hauskaa! Sessio kesti vain hetken enkä hingunnut heti uusien vaativampien pelien pariin, mutta, tämä oli itselleni yllätys,  joskus ehkä saatan vielä palata! Myös Google Image Labeler oli kiva.

Minusta hyvä peli on samalla mielekäs peli. Viihdyttääkseen minua pelin on oltava tavalla tai toisella hyödyllinen, sivistävä tai esteettisesti antoisa. En ole niitä ihmisiä, joilla on tarve laittaa aivot aika ajoin narikkaan. Minusta nautinto on aina suurempi kun aivot saavat iloa. 


Runescapeen tutustuin vuosia sitten kirjastomme silloisen innokkaimman pelaajan, Antin kautta. Pyysin häntä näyttämään, miten savesta valmistetaan ruukkuja ja miten niitä voi sitten myydä torilla. Ensin juostiin hakemaan savea ja siitä se sitten alkoi. Samalla haastattelin Anttia Runen ja pelaamisen suhteen. Onkin todettava, niin paljon kuin lapsiasiakkaitamme olenkin aina valmis puolustamaan, että Antti on ollut yksi fiksuimmista  osastolla koskaan Runea pelanneista. Fiksuimmista ja tasapainoisimmista.  Antti ei  Rune-innon laannuttua ainakaan kirjaston netissä enää notkunutkaan. Hänelle näytti aukeavan muita harrastuksia.


Katsoin ja kuuntelin pätkän Runen mainosta ja kyllä yökötti juuri tuolla tavalla tarjottuna. Tuota kolkkoa juoksemistahan saa nähdä päivät pitkät. Jaksaisipa joku noiden juoksuttajien vanhemmista tai läheisistä mennä joskus heidän kanssaan ulos pulkkamäkeen, hiihtämään tai vain kävelylle ja jutustelemaan. Maisemat kun ovat ulkona juuri nyt niin kovin paljon kauniimmat kuin Runessa ikinä. (Tarkoitan nyt niitä säälittäviä pikku reppanajuoksuttajia, joita kirjastossa riittää. Tunnen kyllä  ei-reppanoitakin juoksuttajia, joten tästä ei kannata hikeentyä!)


Runea enempää mollaamatta linjaisin kirjastossa pelattavien pelien osalta rajalinjan kirjastolain-hengen-mukaisuutta ajatellen ikärajan mukaan alle 16+ peleihin kaikilla lasten- ja nuortenosastoilla ja pääsääntöisesti aikuistenosastoillakin. Joltain saattaa mennä aamukahvi tai iltatee väärään kurkkuun, mutta juuri näin ajattelen. Miksi ihmeessä? Koska 16+ pelit sisältävät lähes poikkeuksetta sen laatuista väkivaltaa, ampumista, potkimista, lyömistä, tuhoamista, polttamista jne., että niille passiivinenkin altistuminen, tahtomattaan tai ymmärtämättömyyttään, häiritsee pienten lasten ja koululaisten kasvurauhaa ja altistavat heitä julkisessa tilassa raakuuden näkemiselle, jolta heitä kotona (useimmissa kodeissa), päivähoidossa ja koulussa pyritään suojelemaan.

(Tästä on kadonnut kuvani yllä näkyvästä shakkipöydästä ja puunorsuista.)

Shakki on pelien peli eikä sen yhteydessä kannata puhua väkivallasta tai verrata sitä sotapeleihin. Shakki ei tarjoa minkäänlaista vetoapua väkivaltaisille peleille! Norsut sattuivat olemaan matkalla kirahvin luo, mutta koska kirahvin pää jäi kuvasta, otetaan vain tämä kohta kuvasta.

"Games not only introduce basic
skills which are applicable away
from the table, they also provide
the motivation to explore and
refine those skills."

Lainaus tehtävän tästä osasta:
http://library.sd.gov/forlibrarians/institute/2009/YAHandouts/GVBOCES-BoardGamesAASLStandards.pdf Niin, itselleni tuli ikävä kyllä mieleen Andersonin, Gentilen ja Buckleyn teos Kuvista teoiksi. Väkivaltapelien vaikutukset lapsiin ja nuoriin (Like, 2008). Peliteollisuus on lähes ylivoimainen mutta väkivaltapelien vaikutusten tutkimusta ja siihen liittyvää tieteellistä keskustelua ei saa tyrehdyttää, sillä, toisin kuin vastapuoli, monet ovat jo vakuuttuneita pelien vaikuttavuudesta, mm. Yhdysvaltain puolustusministeriö, joka käyttää pelejä mm. armeijan erityisjoukkojen koulutuksessa. No, toisaalta USA terapoi sodissaan traumatisoituneita sotilaita toisenlaisilla peleillä.

Kirjan esipuheessa hyvin maltillinen Tarja Salokoski, itsekin pelaamista tutkinut psykologi, toteaa:

"Väkivalta ei ole kaikille viihdettä. Monille lapsille ja nuorille maailmassa, mutta myös suomalaisissa kodeissa väkivalta on todellista arkea. Väkivallan korostuminen peliviihteessä ja aikuisviihteen siirtyminen osaksi jo alakoululaisten arkea kertoo jotakin myös yhteiskunnasta ja sen arvoista. Maailmankuva vääristyy helposti, jos väkivallasta tulee arkipäiväistä." (Mts. 12)



Frans Mäyrän kohdalla on pakko sanoa, että pelaamisesta ei pitäisi puhua näin yleistäen. Ei ole olemassa mitään stereotypiaa siitä, että kevyttä ajanvietepelaamista harrastavat ovat nuoria poikia. Se taas että nuoret pojat ja nuoret miehet pelaavat eniten maailmassa ei ole stereotypia. Tämäntyylisen esittämisen on tarkoitus on tehdä pelaamisesta arkista, normaalia ja hyväksyttävää, koska naisetkin tekevät sitä. Silti mm. Frans Mäyrän ja Jyrki J. Kasvin  linkkejä seuraamalla olen jo vuosia sitten opiskellut esim. USA:n pelitutkimuksia, joten kiitos linkeistä.

Lisätieto-osiossa oli paljon antoisaa luettavaa. Tuija Aallon Tuhat sanaa -blogin äärellä viihdyin pitkään. Mielenkiintoista asiaa oli tosi paljon ja alankin seurata tätä blogia. Linkit tuovat lukijaksi (4/2008) osoitti avoimmuutta ja itsekritiikin kykyä jne.


 Annika Suonisen lausunnossa  Lasten mediamaailma -artikkelissa (UCPori News):
"Riittävän kypsälle ja fiksulle käyttäjälle mediaväkivallasta ei ole haittaa, jos ei tosin hyötyäkään."
Aiemmin mainitsemani Antti oli esimerkki tällaisesta tapauksesta (?) ja tietysti kaikki itseään kunnioittavat kirjastolaiset (?), mutta käsi sydämellä: onko jossain kirjastossa ainoastaan näitä riittävän kypsiä ja fiksuja lapsikäyttäjiä?

Terveisin

Adalmiina