Messuamassa

Vantaan kaupunginkirjaston kirjastoauto Haave sekä tyylikäs vierailija.

 Haaveen kuvitus on unenomainen, lempeä ja hauska.

Nämä tytöt ovat olleet mukana tekemässä suloista kirjavinkkikioskia Espoon kaupunginkirjastolle.
Seuraavaksi kioski nähdään Entressen kirjastossa.

Askartelupöydässä syntyi hauskoja vihkoja esim. lukupäiväkirjoiksi.

Koiratytön vihko? (Kuvani oli kadonnut tästä. Lisään kun löydän.)

Myöhemmin pöydässä tehtiin origameja.

Taas ovat vinkkipurkit täynnä mutta entäs aamulla?
Sorry Pirkko ja Maru, ei kun rullaamaan...
Kiitos teille ja Ullalle (La Laa, kumpa olisit mukana!) ihanista ideoista!
I love this!

Lopuksi, aivan romuna, seisottuani (kahdenkymmenen minuutin välipalakahvitaukoa lukuunottamatta) HelMet-alueella klo 9.30 -16.30, hoipuin omille ostoksilleni ja koska vetokärryni oli jo täynnä vinkkikirjoja, ostin ennätysvähän kotikirjastoon.

Yllä näkyvä Hopealuistimet on M. Mapes Dodgen teoksesta Hans Brinker, or the silver Skates mukaillen suomentanut Velvi Gyllenberg. Kansi ja muu kuvitus Leena Puranen.
 Kirja on täysin puhdas ja kuin uusi ja se on painettu vuonna 1959.

Ostin kirjan, koska sen näkeminen juuri nyt,
luettuani erinomaisesti kirjoitetun
Carol Ann Leen  

Anne Frank 1929-1945:
Nuoren tytön elämä -teoksen,

toi mieleeni Annen ja sen, miten innoissaan hän opetteli luistelemaan.

13.1.1941 Anne kirjoitti sukulaisilleen Sveitsiin "Olen jokaisen vapaahetkeni luistinradalla." Hän kävi säännöllisesti luistelutunneilla.

Talvella 1941-42 juutalaisilta kiellettiin luistelu.

(Heinäkuun puolenväliin mennessä 1942  kaikki normaalielämä oli ehditty kieltää; "pakkosiirrot" alkoivat.
Keskitysleirejä oli perustettu jo vuonna 1933, mutta Berliinissä tammikuussa 1942 viimeisteltiin lopulliset tuhosuunnitelmat. Pakkosiirto-käsite tuolloin kesällä 1942 on nyt tarkasteltuna vainoharhaisen koneiston kielellisen naamioinnin ja manipuloinnin viimeisiä ilmaisuja. Teloituskuljetus, välisäilytys ennen tuhoamista jne. olisivat olleet ilmaisevia sanoja. Ilmaisevia? Mutta kun todellisuutta ei saanut ilmaista.
Sodassa ja manipuloinnissa ei koskaan puhuta luonnollisen kielen ilmaisuin vaan koodikielellä.
Luonnollisen kielen sanat ladataan uusin merkityksin ja siten tuhotaan terve kommunikointi.
Hirmuteot ovat mahdollisia kun mieli ja kieli kulkevat toisistaan erillään, kun moraali murtuu, kun ihmisen kunnioitus katoaa ja lajitoveri aletaan nähdä arvottomana ja halveksittavana, vihollisena.
 Se mitä tapahtui Euroopassa 1930-1945 on toistaiseksi synkin luku ihmiskunnan joukkosuggestio- ja vihahistoriassa.)

Annen serkku, viimeisin elossa oleva Annen sukulainen (vuonna 2010), Buddy Elias (Päiväkirjassa Bernd), 

Anne Frank Fonds -säätiön puheenjohtaja, sai jatkaa luistelua, 

koska maa, jossa hän asui, pysyi puolueettomana.

 Helsingin kirjamessuille mennessä perjantaina aamulla klo 9.30. Rauhanasema.

Terveisin,

Adalmiina 

Jotain keltaista ja jotain valkoista

Eilen torstaina Pasilan kirjastossa käymässä.

Keltaiset pensaat kirjaston edessä.

  Taustalla näkyvä puu oli jo lehdetön.

Tässä sitä taas ollaan, mutta mistä tuo karhu tuohon tuli.

 Tietenkin tämäkin piti purkittaa...

voi ei, tässä tehtiinkin mainosta, onneksi kollega oli mukana, en ollut ainoa joka tuli yllätetyksi...

 Kotimatkalla ihailin taas pensaita ja puita.

Vaahteran valoa.

Pensaassa naapuripuun lehtiä.

Länsiväylä tänään, aamulla. Aurinko nousee.

Yöllä oli ollut pakkasta. Monet puut ja pensaat pudottivat lehtensä. Keltainen matto peitti aamulla maan.

Äiti kertoi piippuköynnöksenkin pudottaneen  lehtensä. Talvi lähestyy nyt nopein askelin.

Pitkään saikin  ihailla keltaisten koivunlehtien tanssia ilmassa. Teillä ja kaduilla lehdet ovat tanssineet tien pinnan yläpuolella, liikenteen ilmavirroissa ja välillä tuulenkin. Kuin pienet keltaiset perhoset.

Tänään iltapäivällä katsoin ikkunasta ulos ja näin kauniin näyn: jotain keltaista ja jotain valkoista leijaili ilmassa. Keltaiset olivat koivunlehtiä ja valkoiset pienen perhosen siiven kokoisia lumiräntälevyjä. Tuijotin pitkään ilmestyksenomaista näkyä ja painoin sen syvälle sydämeeni. Keltaisia ja valkoisia perhosia. Kauneutta.

Nautin syksystä.

Adalmiina

Vuosi on kulunut

Vuosi on kulunut siitä, kun aloitin tämän blogin.

Ensimmäinen bloggaukseni 19.10.2009 oli tämä:

Tervehdys! Vaahterat hehkuvat ikkunan takana oransseina, keltaisina, vihreän eri vivahteissa. Rakastan syksyn värejä. Osa puista on jo paljaina mutta kauempana koivut ja haavat loistavat keltaisina lyhtyinä harmaassa syyspäivässä. Adalmiina

Tänään 19.10.2010 kotimatkalla.

 

Viime viikonloppuna vanhempien pihalla.

  Haapoja 19.10.2010 kotimatkalla.

Tuuli riipii lehdet puista

päivät lyhenevät

  illalla viimaisella kadulla

käännyn kotiin päin

onnekas

Valot keskellä isoissa ikkunoissa, Kirjasto Omena.

Kiitos Päivi!

Päiviltä lahjaksi.

Ensimmäisen bloggaukseni aiheena olleet vaahterat tänä syksynä, vähän kasvaneina,

12.10. Piispansilta 10 kohdalla.

Kiitokset Tessie, Piia, Susanna, Päivi ja muut rakkaat!

Terveisin Adalmiina

Ennen talven tuloa

Tänään kotinurkilla.

Eilen kotimatkalla.

 Eilen kotimatkalla.

Keräsin haavanlehtiä kotiin ihailtavaksi.

Tänään keskiviikkona Nina Bell laulatti ja leikitti taas sekä lapsia että aikuisia Kirjasto Omenassa.
Paikalla oli sekä suomen- että englanninkielisiä lapsia ja aikuisia ja Nina sukkuloi sujuvasti kielestä toiseen.

Terveisin

Adalmiina

Viikonloppu Marilynin seurassa

Marilyn Monroe-kirjan kannesta

Marilyn-kirjan takakansi

Ostin lauantaina Stanley Buchthallin ja Bernard Commentin hienostuneesti toimittaman ja suomeksi Anuirmeli Sallamo-Lavin ja Lotta Toivasen hienosti suomentaman Marilyn Monroe. Välähdyksiä, sirpaleita -teoksen (WSOY 2010). Kirjaan on koottu Marilynin muistikirjojen, kalentereiden ja irrallisten papereiden henkilökohtaisia kirjoituksia, runoja, muistilistoja, mietelmiä, elokuvien repliikkejä sekä kirjeitä eri henkilöille. Ne esitetään kolmessa eri muodossa, ensin valokuvattuina, sitten englanniksi puhtaaksikirjoitettuina ja  kolmanneksi suomennettuina. Paitsi alkuperäiset kirjoituskoneella kirjoitetut muistiot ja kirjeet - ne ovat kirjassa valokuvattuina ja suomennettuina.

On hätkähdyttävää, miten tarkasti kaikki on tallennettu, jokaista yliviivattua sanaa myöten. Tekstejä on paikoitellen helppo seurata suoraan alkuperäisestä tekstistä, mutta on myös kohtia, joissa on niin paljon korjauksia, sotkettuja sanoja ja sivuun kirjoitettuja lisäyksiä, irrallisia nimiä, osoitteita yms. että englanninkielinen puhtaaksikirjoitus on tarpeen. Monessa kohdassa on myös toimittajan lisäämä selitys johonkin yksityiskohtaan.

Toteutus on tyylikäs, kunnioittava ja valtavan kaunis. Jokainen muistio, muistikirja ja kirje muodostaa oman kappaleensa, joka alkaa toimittajan perustellulla ajoituksella, ajanjakson taustatiedoilla, Marilynin yksityiselämän ja työn yhteenvedolla sekä kunkin dokumentin sisällönkuvailulla.

Kirjan kuvitus on oleellisena osana vaikuttamassa kiinnostavaan lopputulokseen. Kuvat ovat mustavalkoisia, paitsi  "Marilyn kirjoittaa kotonaan" (mts. 88), hieno yksityiskohta tuokin. Mukana on yli tusina kuvaa, joissa Marilyn lukee, pitää kädessään kirjaa, tutkii veistosta, on kirjailijoiden seurassa (Blixen, McCullers, Capote, Miller tietysti) jne. Kappaleiden välilehdet ovat himmeän hehkeän karmiininpunaiset ja muodostavat siten mustaharmaavalkoisten kuvien ja kellastuneen paperin (tekstivalokuvissa) kanssa rauhallisen mutta viehättävän yhdistelmän.

Pidän kirjaa jonkin aikaa esillä ja laitan sen sitten hyllyyn Frida Kahlon ja Anne Frankin lähelle, koska tunnemme heidätkin heidän suunnattoman lahjakkuutensa, mutta myös heidän kärsimyksensä vuoksi, ja Greta Garbon lähelle, koska Marilyn ihaili häntä. Rakastan elämäkertoja, kirjekokoelmia, julkaistuja taiteilijapäiväkirjoja.  Marilyn-kirja on välähdyksineen ja sirpaleineen näyte henkilöhistorian kiehtovasta ja osaavasta kokoamisesta.

Adalmiina

Palleja ja pakaroita sekä Napapiirin sankarit

Björn Weckströmin Narkissos-veistos Ylen Ison Pajan edustalla.

En yritäkään sanoa mitään puolustavaa. Mutta hei, eihän tätä voinut olla kuvaamatta!
Oli toinen seminaaripäivä Isossa Pajassa and I liked it.

Näimme aamupäivällä Heli Sutelan ja Minna Koskelan Kumman kaa komediasarjaa ja Heli kertoi sarjan syntyvaiheista,  käsikirjoituksen työstämisestä Minnan kanssa, tuottajan etsimisestä, yleisön reaktioista, häpeän voittamisesta...

Kumman kaa naiset ovat juttuineen, kehitystasoltaan ja käytökseltään niin syvässä ristiriidassa edustamiensa ammattien kanssa - opettaja ja terveydenhoitaja - että koominen viritys on valmis. Naisten sanailu vaikuttaa parin minuutin perusteella vain ällistyttävän infantiililta ja typerältä, mutta kun pääsee alun hämmennyksen yli, joutuu toteamaan, että tässähän mennään ihan kipeisiin juttuihin, pimeän puolelle, häpeän ja salatun törkeyden alueelle, pakkomielteisiin, vastuuttomaan näennäisaikuisuuteen, kaksoiselämän levottomuutta herättäväviin yksityiskohtiin. Epämiellyttäviä tuntemuksia ja vastustamatonta naurua, jep, tämähän on hyvää komiikkaa. Liisa Akimoff, tuottaja, kiitos taas. 

Heli Sutelan puheenvuoro oli ajatuksia herättävä. Oikeastaan hän ei ollut haastattelun alussa kovin  puhelias, mutta vauhtiin päästyään hän pudotteli ensin sivulauseissa, sitten päälauseissakin jos jonkinlaista faktaa naisnäyttelijöiden rooleista, naiskomediaan suhtautumisesta, heidän käsikirjoituksensa roikkumisesta vuosikausia tuottajajilla ennen Akimoffia jne. Häpeän tunteesta toipumisesta hän puhui myös ja unohtamisen tärkeydestä, harjoittelusta jne.

Iltapäivällä kuultiin Dome Karukosken mahtava tunnin luento. Hän valloitti yleisönsä. Elämäntarina, elokuvan muodot, omat elokuvat. Ihana tyyppi!
Onnellinen lapsuus Kyproksella, onneton nuoruus eli kouluaika Suomessa, alaluokat Lepsämän koulussa...
(se on se koulu, josta on tehty kaksi lasten kuvakirjaa, Havasteen Henkka koulussa ja Henkka maalla...aika hurjaa, nuo kirjat ovat suloisia ja Lepsämä hyvin kaunis kylä...erityisesti ennen joen uoman muuttamista...)

Ja sitten katsoimme Napapiirin sankarit. Elokuvalla on hieno loppu ja sen myötä hieno sanoma nujertumisuhan alla oleville miehille. Itse elokuvassa nuoret miehet kohkasivat taas olan takaa. Kasper Pääkkösen rooli oli kiva. Hänen ilmeikkäät ja suloiset kasvonsa sopivat siihen. No, hän osaa tehdä mitä tahansa.

Ylen Ison Pajan sisäänkäynnin edestä; Narkissos on käytävän toisella puolella.

Eilen oli seminaarissa puhetta Duudsoneista ja kun illalla törmäsin heihin kanavan vaihdon yhteydessä niin päätin ensimmäistä kertaa katsoa, mistä nyt oikeastaan onkaan kyse. Tietoni heistä, heidän brändistään ja esityksistään oli, nooh, aika vähäisiä.

Neljä hyvässä lihassa olevaa nuorta miestä; rekisteröintikelpoinen kollektiivinen nauruääni; naurusuut; slapstickiä, hyvä kehyskertomus (Pohjola, Suomi, luonto, maatila, pojat), extremeä (stuntit), fyysisyyttä (painimiset, tappelut, jatkuvat loukkaantumiset, ruumiinvammat) ja, miten sen nyt kauniisti sanoisi, paljaita pakaroita. Aika tasaisin väliajoin paljasta pintaa ja näitä palleja ja pakaroita, joista ensinmainitut olivat kyllä aina jälkikäteen peitelty...

Taas ollaan enemmän kartalla. 

En pääse tästä useinkaan ohi ottamatta kuvaa. On se vaan niin hyvällä paikalla.

Kampissa pidän tästä näkymästä. Eikä nyt paista edes aurinko. Pysähdyn ihailemaan aina kun ehdin. Talojen värit, muodot ja ikkunat sekä puiden silhuetit.

Kamppia tämäkin, ei paha.

Terveisin,

Adalmiina

Huumori ja koomisuus

Ylen Ison Pajan pihalta.

Ylen kirjaston sohva lemmikkeineen.

Ison Pajan pihalta.

Ylen kirjastosta.

Mediakeskus Metka ja 12. Ison Pajan seminaari. Seminaari on nimetty Huumorikekkereiksi...aiheena on eri medioiden huumori ja komedia...hymn, kiinnostavaa.

Hauska seminaaripäivä jälleen kerran, mutta esteetikkona minun oli vaikea nieleskellä sitä, että seminaarissa puhuttiin välillä koomisesta ja komiikasta mutta kutsuttiin sitä huumoriksi.

Koomisuus ja huumori ovat kaksi eri esteettistä modifikaatiota. 

Ne ovat tunnesuhtautumisen kaksi erisävyistä muunnosta. Koomisuutta on monta toisistaan erotettavissa olevaa lajia, kuten ironia, satiiri ja parodia. Komedioita on montaa lajia niitäkin.

Veijo Hietala pysyi omassa esityksessään Charlie Chaplinista Marja Tyrniin terminologisesti oikeilla raiteilla historiallisessa katsauksessaan komedian, slapstickin, screwball-komedian, sitcomin, romanttisen komedian maailmaan, eli koomisuuden puitteissa, siinä "mikä elävissä kuvissa naurattaa ja miksi", kuten hänen esityksensä johdannossa luvattiinkin.

S. Snellin  Huumori verkossa sotki käsitteet jotenkin perusteellisesti. Kaikki naurettavat ilmiöt olivat huumoria. You Tube kohkaukset (ne joissa kaadutaan, törmätään, pudotaan ja epäonnistutaan jossakin jne), mash upit, remixit, kotivideot jne. Komiikka, komediallisuus, koomisuus yms. koomisuuteen liittyvät ilmaukset korvautuivat huumorilla.

Unto Kupiainen toteaa  Lyhyessä runousopissaan ( ISBN 951-0-04861-5; WSOY 1974),  että huumorikin käyttää keinonaan koomisuutta,  mutta kuvaa huumoria ja humoristia seuraavasti:

"---Humoristi on aina ihmisrakastaja, ja huumori on älyn ja sydämen omalaatuinen yhtymä, jossa hymyn pohjalla piilee vakavuus. Toisinaan huumori onkin suorastaan "hymyä kyynelten lävitse". Se pyrkii siten yhdistämään elämän murhenäytelmän ja huvinäytelmän. Se ei ole pelkkää leikkiä leikin itsensä vuoksi eikä vain naurua vakavan vaihteeksi, vaan korkeimmillaan se on terveeseen maailmannäkemykseen pohjautuva suojakeino elämän musertavaa, kaikkialta uhkaavaa tragediaa vastaan. ---" (mts. 18)

Seminaarissa käsitellyissä mediatuotteissa, elokuvissa, TV-ohjelmissa, nettisisällöissä, sarjakuvissa jne. käsiteltiin etupäässä koomisuutta, mutta kyllä siellä täällä oli huumoristakin kyse. Pientä käsitteellistä tarkkuutta kaipasi.

Ehkä ongelma juontui seminaarin nimestä. Huumorikekkerit on oikeastaan huumorin koomiseen valoon asettava ilmaisu. Sanana se on onomapoeettisesti mainio ja sisäisen ristiriitaisuutensa vuoksi hyväksyttävä mieleenjäävänä nimenä seminaarille, mutta matalan ja syvän, vakavan ja pinnallisen, kevyen ja vastuuttoman, kauniin ja ruman, monimutkaisen ja yksinkertaisen, pysyvän ja hetkellisen, rakastettavan ja vahingoniloisen, lämpimän ja kylmän, ymmärtävän ja repivän, sovittavan ja peittävän eettistä pohdintaa ja esteettistä erittelyä saisi aina olla enemmän...

 Favourite, sekä vanhan lehden kansi, että siinä oleva Runotyttö-kirja.

Favourite,  Katja Tukiainen, kortit, punarinta, tytöt, kirjasto...

Adalmiina

Kauniita syyspäiviä

Ihania syyspäiviä! Kauneutta joka puolella.

Nautintoa, mielihyvää, huimaavia värejä.

Kuin puutarhajuhlaa kaiken aikaa.

Lehdet kuin lyhdyt.

Paikallisen puutarhamyymälän pihalla.

Miten voi olla näin upean värisiä lehtiä samassa oksassa?

Oranssin ja punaisen harmoniaa.

Naapurin aita rinteessä.

Syyshortensia...

Tämä vielä ruukussa oleva Rosa Morden Centennial pitää istuttaa maahan huomenna.

Aurinkoinen aamu nuortenosastolla...vielä ei voi edes kuvitella, millaisen sotkun lukiolaiset saavat aikaiseksi näissä sohvaryhmissä. Molemmissa ryhmissä on kaksi roskakoria, mutta yllättävän monet nuoret jättävät roskia pöydille, lattialle, sohville ja viereisiin hyllyihin. Leiriytyminen kirjastoon lukemaan ja seurustelemaan kaverien kanssa on ajatuksena ihan yes, mutta käytännössä leirintäalueen sääntöjä joutuu selittämään.

On muutakin.

Jokin pelottava muutos on tapahtunut osalle nuorisoa.

Heillä ei tunnu olevan kunnioitusta ketään tai mitään kohtaan, josta heille ei koidu välitöntä tai välillistä hyötyä.

Tälle ryhmälle ulospäin näkyvä on merkittävää, ei se mitä joku todella on, merkitsee tai sisältää.

He ymmärtävät rahan ja statuksen arvon, ainakin pinnallisesti, mutta muita arvoja on vaikea havaita heillä.

Heidän kauniit kasvonsa ovat tyhjät, ilmeettömät, coolit, teflonia.

He opiskelevat ja seurustelevat itseään ja tulevaisuuttaan varten, mutta, se on tullut selväksi , vain itseään ja omaa tulevaisuuttaan varten. Siinä tulevaisuudessa ovat vain he ja heidän kaltaisensa.

Tulee mieleen Yliopisto-lehden Lyhyet 20.8.2010, "Toisen kipua katsellessa" (numero 8, s.4).
Tämä aika tuottaa epäempaattisuutta. Jakautuneisuuttakin, split-asennetta.
Yhteinen hyvä, jakaminen, auttaminen, myötätunto...mitä ne ovat?
Myötätunnon osoittaminen, pyyteettömyys, armo - mitä ne tarkoittavat?

Kirjastossa voi onneksi joka ikinen päivä tavata myös ihania, suloisia, häkellyttävän viisaita ja valoisia nuoria. Nuoria, jotka ovat ihan terveen teini-iän ailahtelevaisuuden, herkkyyden, ehdottomuuden ja kapinallisuuden heitteleminä.
Se on ihan eri asia kuin kylmäävä humanismin vastainen asenne, umpimaterialistinen itsekkyys, pintaliitävä opportunismi tai häikäilemätön ylimielisyys.
Kaikki nuoret, nuo ajatuksia herättävät lukiolaisetkin, ovat kuitenkin vielä lapsia ja heitä on kohdeltava kunnioittavasti ja esimerkillisesti. He katsovat meitä, vaikka esittävät katsovansa läpi.

Nyt iltavuorosta lähtiessä näkyy enää pari vaaleaa juovaa horisontissa...aurinko on jo laskenut.

Adalmiina