Björn Weckströmin Narkissos-veistos Ylen Ison Pajan edustalla.
En yritäkään sanoa mitään puolustavaa. Mutta hei, eihän tätä voinut olla kuvaamatta!
Oli toinen seminaaripäivä Isossa Pajassa and I liked it.
Näimme aamupäivällä Heli Sutelan ja Minna Koskelan Kumman kaa komediasarjaa ja Heli kertoi sarjan syntyvaiheista, käsikirjoituksen työstämisestä Minnan kanssa, tuottajan etsimisestä, yleisön reaktioista, häpeän voittamisesta...
Kumman kaa naiset ovat juttuineen, kehitystasoltaan ja käytökseltään niin syvässä ristiriidassa edustamiensa ammattien kanssa - opettaja ja terveydenhoitaja - että koominen viritys on valmis. Naisten sanailu vaikuttaa parin minuutin perusteella vain ällistyttävän infantiililta ja typerältä, mutta kun pääsee alun hämmennyksen yli, joutuu toteamaan, että tässähän mennään ihan kipeisiin juttuihin, pimeän puolelle, häpeän ja salatun törkeyden alueelle, pakkomielteisiin, vastuuttomaan näennäisaikuisuuteen, kaksoiselämän levottomuutta herättäväviin yksityiskohtiin. Epämiellyttäviä tuntemuksia ja vastustamatonta naurua, jep, tämähän on hyvää komiikkaa. Liisa Akimoff, tuottaja, kiitos taas.
Heli Sutelan puheenvuoro oli ajatuksia herättävä. Oikeastaan hän ei ollut haastattelun alussa kovin puhelias, mutta vauhtiin päästyään hän pudotteli ensin sivulauseissa, sitten päälauseissakin jos jonkinlaista faktaa naisnäyttelijöiden rooleista, naiskomediaan suhtautumisesta, heidän käsikirjoituksensa roikkumisesta vuosikausia tuottajajilla ennen Akimoffia jne. Häpeän tunteesta toipumisesta hän puhui myös ja unohtamisen tärkeydestä, harjoittelusta jne.
Iltapäivällä kuultiin Dome Karukosken mahtava tunnin luento. Hän valloitti yleisönsä. Elämäntarina, elokuvan muodot, omat elokuvat. Ihana tyyppi!
Onnellinen lapsuus Kyproksella, onneton nuoruus eli kouluaika Suomessa, alaluokat Lepsämän koulussa...
(se on se koulu, josta on tehty kaksi lasten kuvakirjaa, Havasteen Henkka koulussa ja Henkka maalla...aika hurjaa, nuo kirjat ovat suloisia ja Lepsämä hyvin kaunis kylä...erityisesti ennen joen uoman muuttamista...)
Ja sitten katsoimme Napapiirin sankarit. Elokuvalla on hieno loppu ja sen myötä hieno sanoma nujertumisuhan alla oleville miehille. Itse elokuvassa nuoret miehet kohkasivat taas olan takaa. Kasper Pääkkösen rooli oli kiva. Hänen ilmeikkäät ja suloiset kasvonsa sopivat siihen. No, hän osaa tehdä mitä tahansa.
Ylen Ison Pajan sisäänkäynnin edestä; Narkissos on käytävän toisella puolella.
Eilen oli seminaarissa puhetta Duudsoneista ja kun illalla törmäsin heihin kanavan vaihdon yhteydessä niin päätin ensimmäistä kertaa katsoa, mistä nyt oikeastaan onkaan kyse. Tietoni heistä, heidän brändistään ja esityksistään oli, nooh, aika vähäisiä.
Neljä hyvässä lihassa olevaa nuorta miestä; rekisteröintikelpoinen kollektiivinen nauruääni; naurusuut; slapstickiä, hyvä kehyskertomus (Pohjola, Suomi, luonto, maatila, pojat), extremeä (stuntit), fyysisyyttä (painimiset, tappelut, jatkuvat loukkaantumiset, ruumiinvammat) ja, miten sen nyt kauniisti sanoisi, paljaita pakaroita. Aika tasaisin väliajoin paljasta pintaa ja näitä palleja ja pakaroita, joista ensinmainitut olivat kyllä aina jälkikäteen peitelty...
Taas ollaan enemmän kartalla.
En pääse tästä useinkaan ohi ottamatta kuvaa. On se vaan niin hyvällä paikalla.
Kampissa pidän tästä näkymästä. Eikä nyt paista edes aurinko. Pysähdyn ihailemaan aina kun ehdin. Talojen värit, muodot ja ikkunat sekä puiden silhuetit.
Kamppia tämäkin, ei paha.
Terveisin,
Adalmiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti