Joulunaikaa, jouluntaikaa

Muutama jouluinen hetki. 

Keskimmäinen tänään Ylen Teemalta, Botticellin maalauksesta, enkelin helmasta...

La, su, ma, ti, ke sairaana, tänään alkoi vihdoin yskävaihe. Yeah, elossa edelleen ja joulu tuli ihan hyvin, vaikka olinkin katsomassa sitä sängystä. Olen nauttinut kynttilöistä, eilen ja tänään jo vähän musiikista ja muutamasta elokuvastakin. Lukea ei voi vieläkään. 

Yhtenä yönä satoi lunta. Aamulla huomasin, ettei verhon hopeareunus näy päivänvalossa. Sitten näin harakalla helmihyasintin sipulin suussa. Miten niin näin? Maa oli siitä kohtaa möyhevä uuden mullan vuoksi ja nyt se oli myllätty. Söiköhän se sen? Kuvassa sillä on enää nokka lumessa.

Kiitos joulukorteista, lahjoista ja terveisistä!

Adalmiina

Viikot, päivät, tunnit

 

Ei sitä osaa kuvata.

Se on kuitenkin nyt tällä erää loppu.

Viikot, päivät, tunnit - mitä niitä enää eritellä.

Bussimatkoja, pimeneviä iltoja, joitakin auringonlaskuja, autojen, asumusten, katulamppujen ja mainosten valoja, rakennustyömaita, tietöitä, siltarakennuksia, bussipysäkkejä, hissejä, käytäviä, hoitajia, pöytiä, rollaattoreita, pyörätuoleja, eksyksissä olevia vanhuksia, ohutta inhimillisyyttä, lumisadetta, satunnaista lämpöä tuntemattomien välillä, matkoja, kantamuksia, lusikoita, kellonaikoja, maitolaseja, jälkiruokia, nokkamukeja, askeleita, väsymystä, huolta, vesisadetta, taksimatkoja, käsineitä, muistamista, puheluita, pakkaamista, unohtamista, jaksamista, unohtamista, yhä enemmän unohtamista ja lopulta viimeinen kerta kaikkea, viimeinen kohta, viimeinen mutka, viimeinen pysähdys ennen kotia. Tieto, että seuraavana päivänä ei tarvitse enää tehdä kaikkea samaa sadannen kerran. 

Pitkään aikaan.

Kun pääsee vapaaksi, kestää hetken ennen kuin osaa iloita kevyesti.

Jokaisen kierroksen jälkeen on lähempänä lopullisia jäähyväisiä.

Nyt täytyy hengähtää ja katsoa ympärille ja löytää kaikki se, jota ei ollut aikaa nähdä eikä ajatella.

Adalmiina

Pimeää iltaa vasten valot

Alin kuva tänään Länsiväylältä. Tihkusadetta, tietyötä ja liikenneruuhkaa. Olin menossa kuuntelemaan mustan musiikin kolmatta luentoa, mutta ääniteknikko oli sairaana ja luento kutistui teosluettelon läpikäynniksi. Palasin avaruuskirjojen pariin kirjastoon a, hain opettajan kortin kirjastosta b ja kävin lainaamassa kirjat kirjastossa c.

Päivä oli silti hauska: työtoverit olivat tehneet maukkaan kirjastoseikkailun päiväkotilapsille. Laura oli Pikku Myy, Anna Tuutikki, Henna Hemuli, Toni Nuuskamuikkunen ja Nanna Louska.

 

Minkä ihmeen takia kirjan nimeksi pitää laittaa Pitkä matka paratiisiin, kun se alkuteoksessa on Pitkä matka paratiisista? Ruanda oli paratiisi ennen kauhuja. Ei matkan päässä ole mitään paratiisia. Paljon työtä kylläkin.

Asha Miró - oman elämäntarinansa (alunperin kaksi tarinaa) jälkeen hän on tehnyt monta lastenkirjaa. Musiikinopettajasta kuvataiteilijaksi. Molemmat naiset lähellä sydäntä. Leah Chishugi ja Everything is a Benefit.

Kumpikin tekee hyvää työtä. 

Asha Mirólta on tulossa kirja kasvatusisän kohtaamasta Alzheimerista.

Kun Sofia leikki nukeilla, ajattelen Ashaa ja Leahia, vaikka luin kirjat jo jokin aika sitten ja niiden jälkeenkin jo tarinoita, mm. Doris Lessingin Lontoon vuosista.

  Ikkuna oli auki ja satoi. Pimeää iltaa vasten lamppu kuvastui ikkunasta.

Adalmiina

Lokakuun värejä ennen talvea

Kirjamessuilla tänään. Sofi puhui kirjaston tärkeydestä, lähikirjastojen merkityksestä.

 

 

 Viimeisiä hehkuvia syysvärejä muutaman viikon takaa; sisäkuvat äidin ja isän luota.

Susannan kimppu.

Prinsessakirjoista tällä kertaa Catherine Hapkan Sofia ensimmäisestä välähdys.

Aikuisten kirjoja tuli messuiltakin mukaan. Eniten mielessä on viime aikoina ollut muistelmat eri puolilta maailmaa. Hyvät haltijattaret ovat elämässä tarpeen itse kullekin, mutta onnea pitää myös vaalia!

 Talvi on tulossa. Ensimmäiset ohuet lumipeitteet on jo nähty ja juuri nyt ikkunasta puhaltaa sisään raikkaan viileä tuuli!

(Mikähän tässä Bloggerissa taas on, kun kuvat eivät lataudu? No, ehkä ne jossain vaiheessa tulevat esiin.)

Adalmiina

Syyskuu loppumassa, syksy alkamassa

Ylin kuva eiliseltä, muut parin viikon takaa.

Juuri nyt on vaihe, jossa puiden ja pensaiden värit alkavat muuttua. On kiinnostavaa seurata päivittäistä muutosta. Jonain aamuna joku puu on kalvennut, toinen punastunut oksan verran, kolmas harventunut, neljäs saanut lehvistöönsä kullankeltaisia lehtiä, viides on alkanut hehkua. Mahtava näytelmä.

Teiden ja polkujen varsilla sinnittelee syksyn viimeisiä kukkijoita, niin luonnonkukkia kuin ruusupensaitakin. Pihlajanmarjat hohtavat syvän oranssinpunaisina ja lumimarjat valkoisina. Sateen jälkeen syreeninlehdet kiiltävät ja niihin takertuu vaahterasta leijailevia vaaleanoransseja lehtiä.

Maassa on keltaisena mattona havunneulasia ja sammal hehkuu syvän vihreänä, kosteana ja paksuuntuneena. Välillä ilma on sateesta pehmeän raikas, toisinaan tuulee kalseasti ja joinain aamuina on jo hyytävän viileää. Täytyy kaivaa esiin lämpimiä vaatteita.

Syksy on lähestymässä. Vielä on hetkiä, jolloin aurinko lämmittää iltapäivällä, täytyy avata takki, kaivaa laukusta aurinkolasit, voi seisoa paikassa, jossa ympärillä on vain vihreää ruohoa, vihreitä puita ja kesän tuntua.  Mutta ne paikat ja hetket pienenevät viikko viikolta.

Adalmiina

Sadetta ja paistetta vuorotellen

Heidin elokuun juhla oli taas maukas ja aurinkoinen.

Lapset olivat jo aikuisia, melkein aikuisia tai muuten pitkiä. Oli sentään muutama kirkassilmäinen alakoululainenkin vielä...

Kiinalaisia tarinoita. Kuvissa, kirjoissa, mielessä.
Sisko-tädiltä ja O:lta teekupit ja lautaset.

Tyohuoneen ikkuna rankan saderyöpyn hetkellä. Värikäs maisema muuttui mustavalkoiseksi, salamoi ja jyrisi.

Maalla pari viikkoa sitten.

 Tämä ei ollut se laji, mitä tarkoitin, mutta onhan tämä räiskyvä.

Ensimmäisiä oransseja lehtiä mahoniassa.

 

Amiraalia oli kiva seurata. Parin omalla pikku kameralla otetun kuvan jälkeen siirsin muistikortin parempaan kameraamme, mutta perhonen oli niin nopea liikkeissään, että zoomaukset ja tarkennukset jäivät aina vähän kesken. Amiraalin seurassa surahteli kymmeniä kimalaisia sulassa sovussa.

Amiraaleja pörräsi myös omenapuissa ja maahan pudonneissa omenissa tusinoittain ampiaisia. Ojensin käteni kohti punaposkista omenaa puussa, puristin sormeni sen ympärille ja - autsh! Ampiainen oli ollut makustelemassa toisella puolella omenaa ja pisti minua sormeen. Onpa sillä otuksella vahva myrkky! Siltä päivältä jäivät ihan kaikki hommat loppupäivän osalta tekemättä ja käsi oli muutaman päivän turvoksissa ja pistoskohta kipeä, sitten kutiseva ja kipeä.

Ampiaiset ovat saaneet tehdä vintille pesiään tähän asti aika rauhassa. Ensi talvena hävitän komeroon tehdyn pesän ja keväällä en anna niiden enää tulla meille. Menkööt johonkin ulkorakennukseen pesimään. Voi, vuosien yhteiselo loppui tuohon pistokseen, vaikka tajuankin, että huolimaton olin minä. Minun olisi pitänyt jättää puu rauhaan auringonpaisteen hetkellä ja odottaa seuraavaa sadekuuroa. Silloin ampiaiset eivät olisi olleet paikalla. Erehdykseni johtui siitäkin, että toinen puu, jonka luona olin ollut aiemmin, oli myöhempää lajiketta ja siellä ampiaiset olivat todellakin vain maassa olevien omenien kimpussa...tai ainakaan en huomannut niitä muualla?

Nämä olivat ensimmäiset floksit. Mmmm, ihana tuoksu.

Helteiset elokuiset päivät ovat jo takanapäin, mutta kuvan päivänä minua huvitti janojuoman värin ja Rudolf Koivun prinsessan mekon yhteensopivuus.

Lopuksi vielä veljen tuomat synttärikukat isälle. Hassussa keltaisessa pahvitaustassa pyöreät reiät kukkien varsille, joten syntyi viuhkamainen kimppu (ei näy kuvassa). Muissakin kukissa muistettiin hyvin oranssi - isän lempiväri.

Syksyn tuntua jo ilmassa. Säät ovat kiinnostavia. Uutiset milloin mitäkin. Historia - se kasaantuu, mutta mitään siitä ei opita. Kaikki tapahtuu uudelleen ja uudelleen. Onneksi onnettomuuksien, sotien ja nälänhätien (järjettömimpänä Kiina 1958-1962) lisäksi onnelliset asiat tapahtuvat aina kuin ensimmäistä kertaa, ainutkertaisesti maailmassa: ihmiset rakastuvat, he saavat lapsia, lapset näkevät maailman uutena jne. jne. loputtomiin.

Ystävyys, rakkaus, uskollisuus, ilo, myötätunto, kiintymys, sisaruus, veljeys, ihmisyys.

Jokaisen elämän arvokkuus.

Kuin höyhen myrskytuulessa: kiinalaistytön tarina
Emily Wu, Larry Engelmann; suomentanut Ari Ahola. Gummerus, 2008. 2. painos.

Adalmiina