Sadetta ja paistetta vuorotellen

Heidin elokuun juhla oli taas maukas ja aurinkoinen.

Lapset olivat jo aikuisia, melkein aikuisia tai muuten pitkiä. Oli sentään muutama kirkassilmäinen alakoululainenkin vielä...

Kiinalaisia tarinoita. Kuvissa, kirjoissa, mielessä.
Sisko-tädiltä ja O:lta teekupit ja lautaset.

Tyohuoneen ikkuna rankan saderyöpyn hetkellä. Värikäs maisema muuttui mustavalkoiseksi, salamoi ja jyrisi.

Maalla pari viikkoa sitten.

 Tämä ei ollut se laji, mitä tarkoitin, mutta onhan tämä räiskyvä.

Ensimmäisiä oransseja lehtiä mahoniassa.

 

Amiraalia oli kiva seurata. Parin omalla pikku kameralla otetun kuvan jälkeen siirsin muistikortin parempaan kameraamme, mutta perhonen oli niin nopea liikkeissään, että zoomaukset ja tarkennukset jäivät aina vähän kesken. Amiraalin seurassa surahteli kymmeniä kimalaisia sulassa sovussa.

Amiraaleja pörräsi myös omenapuissa ja maahan pudonneissa omenissa tusinoittain ampiaisia. Ojensin käteni kohti punaposkista omenaa puussa, puristin sormeni sen ympärille ja - autsh! Ampiainen oli ollut makustelemassa toisella puolella omenaa ja pisti minua sormeen. Onpa sillä otuksella vahva myrkky! Siltä päivältä jäivät ihan kaikki hommat loppupäivän osalta tekemättä ja käsi oli muutaman päivän turvoksissa ja pistoskohta kipeä, sitten kutiseva ja kipeä.

Ampiaiset ovat saaneet tehdä vintille pesiään tähän asti aika rauhassa. Ensi talvena hävitän komeroon tehdyn pesän ja keväällä en anna niiden enää tulla meille. Menkööt johonkin ulkorakennukseen pesimään. Voi, vuosien yhteiselo loppui tuohon pistokseen, vaikka tajuankin, että huolimaton olin minä. Minun olisi pitänyt jättää puu rauhaan auringonpaisteen hetkellä ja odottaa seuraavaa sadekuuroa. Silloin ampiaiset eivät olisi olleet paikalla. Erehdykseni johtui siitäkin, että toinen puu, jonka luona olin ollut aiemmin, oli myöhempää lajiketta ja siellä ampiaiset olivat todellakin vain maassa olevien omenien kimpussa...tai ainakaan en huomannut niitä muualla?

Nämä olivat ensimmäiset floksit. Mmmm, ihana tuoksu.

Helteiset elokuiset päivät ovat jo takanapäin, mutta kuvan päivänä minua huvitti janojuoman värin ja Rudolf Koivun prinsessan mekon yhteensopivuus.

Lopuksi vielä veljen tuomat synttärikukat isälle. Hassussa keltaisessa pahvitaustassa pyöreät reiät kukkien varsille, joten syntyi viuhkamainen kimppu (ei näy kuvassa). Muissakin kukissa muistettiin hyvin oranssi - isän lempiväri.

Syksyn tuntua jo ilmassa. Säät ovat kiinnostavia. Uutiset milloin mitäkin. Historia - se kasaantuu, mutta mitään siitä ei opita. Kaikki tapahtuu uudelleen ja uudelleen. Onneksi onnettomuuksien, sotien ja nälänhätien (järjettömimpänä Kiina 1958-1962) lisäksi onnelliset asiat tapahtuvat aina kuin ensimmäistä kertaa, ainutkertaisesti maailmassa: ihmiset rakastuvat, he saavat lapsia, lapset näkevät maailman uutena jne. jne. loputtomiin.

Ystävyys, rakkaus, uskollisuus, ilo, myötätunto, kiintymys, sisaruus, veljeys, ihmisyys.

Jokaisen elämän arvokkuus.

Kuin höyhen myrskytuulessa: kiinalaistytön tarina
Emily Wu, Larry Engelmann; suomentanut Ari Ahola. Gummerus, 2008. 2. painos.

Adalmiina