lauantai 31. toukokuuta 2014

Alisan juhla



She was so sweet.
Hän sai kolme stipendiä.
Mummolan eteisessä kengät jalkaan.
Ruusuja ja Heidin oranssi kukka.
Keräsimme siskon kanssa monta kimppua kieloja vanhempiemme puutarhasta.
 Kielometsämuistot.
Paljon kiitollisuutta!
 Edellisen viikon nuoripari mukana.
Kummityttö myös.

Nyt on ilta.
Mustarastaat livertelevät.
On kesä.

Adalmiina with love

lauantai 17. toukokuuta 2014

Kaunottaren kutsuilla

Hänen silmänsä olivat taas niin kuin lapsena
suuret ja tummat kuin metsälampi
mutta ne olivat täynnä iloa
ja hänen suunsa hymyili.

Onnen päivä.
Kimaltava valkoinen puku sopi hänelle loistavasti.
Mekon hihat olivat kuin keijukaissadusta
kampaus prinsessan häistä.
Kun hän taivutti päätään taaksepäin
ja nauroi
maahan satoi heliseviä kirsikan- ja tuomenkukkia.

Adalmiina

tiistai 13. toukokuuta 2014

Vaaleanvihreää, kirkkaanvihreää ja sadepisaroita

8.5.2014 Sellon edessä.

Muut kuvat eilisestä.

Tänään sataa kunnolla.

Adalmiina

tiistai 6. toukokuuta 2014

Keväinen tiistai


Yläkuva Sellon vierestä, alakuva pihasta.
Keväistä.
Jossain vaiheessa satoi silti räntää.
Ihan hyvä, että on hiukan viileää, ettei kaikki humahda ohi hetkessä.
Nyt voi päivä päivältä seurata ihmeen tapahtumista.

Kevätesikko oli auennut tänään!
Adalmiina

perjantai 2. toukokuuta 2014

Vaahtokarkkeja ja kannuja

Keittiön pöydällä vapusta jääneitä vaahtokarkkeja.
 Tumman, kuuman kahvin kanssa.

Nämä kannukaunokaiset äiti poisti vitriinikaapistaan.
Ainakin toinen on menossa siskolle, ehkä molemmat.
Kumpikaan ei tarvitse teekannuja, koska molemmilla on niitä valmiiksi, mutta nämä ovat kuuluneet lapsuudenkotiimme, joten ovat arvokkaita sen vuoksi.

Helmihyasintit toissapäivänä pihalla.

Tänään satoi.
Tuli hetkeksi ihan pimeää keskellä päivää.
Soitin Piialle ja äidille.
Kuinkahan kauan kestää, että tunnen jotain puuttuvan, kun tulen tietyille kaduille?
Nyt jo yli kahden viikon ajan, aina kun tulen sille alueelle, tunnen sen:
 Hän ei enää ole täällä.

Adalmiina