Keittiön pöydällä vapusta jääneitä vaahtokarkkeja.
Tumman, kuuman kahvin kanssa.
Nämä kannukaunokaiset äiti poisti vitriinikaapistaan.
Ainakin toinen on menossa siskolle, ehkä molemmat.
Kumpikaan ei tarvitse teekannuja, koska molemmilla on niitä valmiiksi, mutta nämä ovat kuuluneet lapsuudenkotiimme, joten ovat arvokkaita sen vuoksi.
Helmihyasintit toissapäivänä pihalla.
Tänään satoi.
Tuli hetkeksi ihan pimeää keskellä päivää.
Soitin Piialle ja äidille.
Kuinkahan kauan kestää, että tunnen jotain puuttuvan, kun tulen tietyille kaduille?
Nyt jo yli kahden viikon ajan, aina kun tulen sille alueelle, tunnen sen:
Hän ei enää ole täällä.
Adalmiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti