Sadetta ja poutaa, sisällä ja ulkona

Sisällä syreeninoksa.

Äkkiä katsottuna vuorenkilven kukinnosta (myös maljakossa) tuli mieleeni imikkä ja rohtoraunioyrtti.

Lapsuudenkotini viereinen metsä oli täynnä imiköitä keväisin. Rakastin niiden vaaleanpunaisesta liilan kautta vaaleansiniseen vaihtuvia kukkia. Imiköiden seassa kasvoi myös huumaavasti tuoksuvaa aniliininvaaleanpunaista näsiää. Rantaryteiköstä nousevassa rinteessä tuoksuivat tuomet - keinuimme niiden norjilla oksilla joskus pitkäänkin. Kosteikossa suloisen pienet, liilat, kaunislehtiset suo-orvokit houkuttivat kumartumaan oman tuoksunsa ääreen. 

Tuo keväinen metsä on sisimmässäni niin kauan kuin elän.

Rohtoraunioyrttiin tutustuin vasta aikuisena, se kasvoi edellisen kotimme keittiön ikkunan alla. Muutimme kotiimme toukokuussa.  Ilahduin uudesta tuttavuudesta, koska kukinnoista tuli mieleeni heti imikkä. Vaikka kasvit ovat muuten eri kokoisia ja näköisiä, kukintojen muoto ja värivaihtelut ovat samanlaiset. 

Rohtoraunioyrtti kasvoi niin korkeaksi, että saatoimme pöydän ääressä sisällä ruokaillessamme seurata, kun kymmenet kimalaiset ja muut pölyttäjät pörräsivät kukissa. (Aika pian sitten siirsimme kasvin etäämmälle seinästä - kuten kaikki muutkin kasvit, mullat ja maat.)

Villiomenapuu

 Sataa ja paistaa. Sadetta pidellessä lämmittelen sisällä.

Tämän kesän favourite-lämmike on Heidin tekemä villapusero.

Joka odottaa aina korissa. 

Sain sen jo 13 vuotta sitten (se olisi mennyt kirpputorille) ja se on edelleen mieluisa ja täysin kunnossa. Pidän hopeisesta kimalluksesta arjessa. Arjessa on kimallusta.

Lämpöä, kiitos

Lanttu- tai kaaliperhonen ? hetken puutarhapöydällä jalavan siementen seurassa. 

Otin viikonloppuna yli 200 kuvaa, mutta koska huomaan yön kallistuneen taas aamua kohti, viikonlopputarina loppuu tähän.

Hyvää yötä!

Adalmiina

Ajanpyörä, maailmanpyörä

Kesä bussipysäkillä

Keittiön portailta

Omalla pihalla

Kristiinan muutto. Paljon onnea uuteen elämänvaiheeseen Kristiina!

Siskon talon köynnös

Talon toisella puolella vaaleanpunaisena

Helsingistä Espooseen

Ohimenevää

Pitkän päivän ilta

Aika

Yllä olevassa kuvassa kolme kirjaa: Eino Salmelaisen Kun vanhuus yllätti (Tammi 1967), Kyllikki Villan Koipitoipilas (Like 2009), Mary E. Pearsonin Kuka on Jenna Fox? (WSOY 2010). Rakastan noita kaikkia. Salmelaisen luin jo vuosia sitten, kaksi muuta tällä viikolla. Kyllikki Villasta olen pitänyt pitkään. Vaikka hän on yhdellä tasolla poissa, kuten Eino ja moni muukin, toisilla tasoilla he ovat lähellämme.

Pidän kirjoista, joissa aika on keskeisessä roolissa, tavalla tai toisella. Ainoa fantasian muoto, josta todella pidän, on aikafantasia. Scifistä pidän, jos se on eettisesti virittynyttä. Jenna Fox on.

Alyosha (Olena Kucher) laulaa yhdestä päivitetystä aiheesta ja Pearson pohtii toista.

Itse virittäydyn suunnittelemaan ullakkokomeron vuorausta kesäkodissa. Ajan virta on huuhtomassa ylitsemme.

Katselin Maailmanpyörää ja muistin Maijun - terveisiä Maijulle!

Päivä on näköjään vaihtunut, joten Hyvää Syntymäpäivää Rakas Sisko! Paljon Onnea Piia! Library Thingini kirjoissa on Osa Johnsonon  Elämästäni tuli suuri seikkailu. Muistan, miten luimme sitä vuorotellen ja katselimme yhdessä kuvia. Sinä olit silloin muistaakseni 11-12 v. ja minä 14-15 v.? Muistan vuoteesi päädyssä olleen kaapin, jonka sisustan isä oli maalannut korallinvaaleanpunaiseksi ja ulkopuolen savunsiniseksi ja jossa olivat silloiset kirjasi...sinulla on se kaappi nykyään keittiössä ja siellä on astioita...

Kiitos kaikesta unohtumattomasta ja arvokkaasta, jota olen saanut sinulta, saadessani jakaa aikaa kanssasi lapsuudessa ja nuoruudessa...aikaa, jonka tavoitan hetkeksi kirjoissa, lauluissa, kuvissa...

Tapaamisiin ensi viikolla!

Aikapyörässä, aatoksissa,

Adalmiina

Sadas bloggaus, jihuu!

Tervehdys! Kymmenen päivää ilman läppäriä, piuhat hukassa tai väärässä paikassa, satoja valokuvia, ja herkkä kevät vaihtunut vihreäksi kesäksi! Seuraavassa muutamia kuvamuistumia.

Löysin ihanat eläinleimasimet!

Salon koulukeskuksen pihalta. Auringossa kimaltava pyöreä taideteos näytti hienolta kukkivien puiden seurassa, mutta kuvissa se näyttää tässä seurassa liian metalliselta, joten jääköön tästä.

Nämä perhoskortit löytyivät samasta paikasta kuin leimasimetkin.

Kaunis talo Toijasta.

Valkovuokkoja ojan penkalla.

Tulviva pikku joki.

Matinkylän Raittikarnevaali poikkeuksellisesti keskellä viikkoa, keskiviikkona 19.5.2010

Raittikarnevaali alkaa jo klo 14.00, joten nuorimmat koululaiset saapuvat ensimmäisinä kotiäitien ja pikkulasten jälkeen.

Pomppulinna

Varmat vetonaulat; lisäksi mukana myös poliisiauto, paloauto ja tietysti kirjastoauto, joka on monelle pikkuiselle suuri ihmetyksen aihe.

Kirjastoauton hyllyllä

Lämmin sää ja ovet auki

Kirjastoauton hyllyssä; pidän molemmista kansista ja kirjat ovat lisäksi hyviä. Ibbotsonin kirjan päähenkilöissä on peräti kolme orpoa lasta,  eri perheistä (tarinaa olisi voinut hieman tiivistää serkkutyttöjen osalta); Laulajaisen lähihistoriaan sijoittuvat kirjat ovat viehättäviä! 

Pääsin kirjastoauton kyydissä vähän matkaa. Olipa mukava ensimmäinen työpäivä ja jalkakin toimi!

Tehokkaat sivupeilit

Bussipysäkin vieressä voikukkameri

Vuorenkilvet olivat kasvaneet valtavasti viikossa. Keskellä myyräntyötä.

Äiti päätti antaa Viiville ja Villelle Aira-tädiltä aikoinaan saadut kupit ja vanhat lasilautaset. Hyvä! Terveiset! Onnea!

Vanha omenapuu kukkii maalla

Tuomet Espoossa!

Kesäterveisin

Adalmiina

Kesän alku

Tiistaina 11.5. Päivin pihalla. Paljon onnea Poutapäivä!

13.5. Vihdoinkin lämmintä!

Herkän vaaleanvihreitä hiirenkorvalla olevia koivunlehtiä!

 Kesän alku.

Kiven päällä metsässä.

 Kiven päällä pihassa.

Viime viikonloppuna kesäkodissa (josta kivikuvatkin). Oli hyytävän kylmää ja kevät myöhemmässä kuin täällä rannikolla. Vuohenjuuret vasta nupuillaan.

Samoin vuorenkilvet, narsissit ja muut kevätkukat. Yllättävää. Mutta se ei ollut yllättävää, että jänikset olivat taas syöneet jasmiinipensaan ja keijuangervon oksat mataliksi. Maistuu varmaan hyvältä. Mahoniaa oli sentään syöty vähemmän kuin viime vuonna...mutta juhannusruusun nuoret oksat olivat kelvanneet, ja syreenienkin rungoista kuori.

Hyvää matkaa sweetheart!

Terveisin

Adalmiina

Äitienpäivää!

Kuvalähetys ei toimi mutta silti kukkien kera:

Hyvää äitienpäivää!

Toivottaa
Adalmiina 

Kevättunnelmia

Pihalla

Puistossa

Taivaalla

Näyteikkunassa. Menetin tänään sydämeni taululle, jossa kieloja ja valkoisia syreenejä. En mennyt kysymään edes taiteilijaa. Maksoi 1900 euroa. Otin kuvan vain kieloista lasin läpi. Anteeksi. Haaveilen vielä hetken ostavani taulun.

Tiistaina saimme tuttuja kylään ihan läheltä. Miten vähän onkaan tullut tavattua, vaikka ollaan melkein naapureita! Erityisesti neljävuotiaan puheita oli mainiota kuulla. Selityksiä löytyi todellisille ja kuvitelluille ilmiöille. Vierailun aikana oppi taas paljon uutta pienestä, suloisesta ja omapäisestä veitikasta. Myös aikuisten rupatteluhetki sujui muun ohjelman lomassa.

Yksikin lämmin päivä alkaa avata puiden silmuja. Tänään näin jo hiirenkorvia aurinkoisilla paikoilla. Puiden ja pensaiden oksien ääriviivat ja väritykset ovat jo pehmentyneet. Valossa kylpiessään ne näyttävät hopeisilta ja odottavilta.

Terveisin

Adalmiina

Idänsinililjoja, tuulihattuja, mietteitä

Idänsinililjoja (Scilla) äidin ja isän pihalla.

Omalla pihalla.

Ja siskon luona. Pihalla oli lisää.

Oli kivat synttärit, kiitos! Hyvää simaa, pikkumunkkeja, tuulihattuja ja täytekakkua jne. nam, nam!

Lapset olivat taas kasvaneet, nuoret aikuistuneet ja vanhukset vanhentuneet...

Itselleni tämä vappu oli kaiken kaikkiaan eräs hiljaisimmista ja vähiten valmistelluista. Unohtumaton silti omalla erikoisella tavallaan.

 

Sitä vaan mietin iltasella Helsingin läpi ajaessamme, että on se outoa, että tässä maassa on yhtenä päivänä epävirallisesti sallittua olla vähän riehakas, mutta muulloin, erityisesti loppukesästä vappuun täytyy vaieta kahdella ja mieluiten useammallakin kielellä.

Kesän lopun ja vapun välillä täytyy aina muistaa, ettei naura liikaa, ettei puhu liikaa, ettei innostu liikaa, ettei pidä työstään liikaa, ettei ajattele myönteisesti liikaa, ettei tunne liikaa (paitsi kateutta, vihaa ja halveksuntaa!), ettei välitä liikaa, ettei rakasta liikaa, ettei nauti elämästä liikaa...vaan että on olemassa sillä tavalla matalan sensitiivisyyden ja matalan intensiivisyyden mallilla, etteivät suomalaisen konsensustemperamentin tai sitäkin laimeamman temperamentin omaavat häiriinny?

Järkyttävää (paitsi että edes järkyttävä-sanaa ei saa käyttää, koska se on aivan liian tunnepitoinen ja siten ehdottoman kielletty!).

Vaaleanpunaisia päivänkakkaroita

Itselläni on omassa henkilökohtaisessa elämässäni kokemusta siitä, että erilaiset temperamentit voivat olla keskenään hyvässäkin vuorovaikutuksessa,  jopa ystäviä ja rakastettuja.

Kaikki on kiinni asenteesta ja hyvästä tahdosta. Maailmaan, jopa Suomeen, mahtuu monenlaista kokemistapaa ja olemistapaa. Eikä se ole keneltäkään pois.

muistellen

Adalmiina