keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Aurinko, tuuli ja tähdet





Auringon ilmestyminen tekee päivästä juhlan.
Piispansilta + litteä kuva keskellä ovat tältä päivältä, muut 4.2. otettuja.

Poistojuna puksuttaa osastolla tehokkaasti. Hyllyt siistiytyvät silmissä. Pöly leijailee ja olkapää alkaa olla sijoiltaan, mutta tulos on raikas ja tyydyttää. Kun vielä Roo oikoo hyllyrivejä, huomaa olevansa siunattu.

Maanantaina sain todisteen siitä, etteivät rehelliset ihmiset ole loppuneet maailmasta!
Lämmin onnen tunne.

Tänään oli ihanaa se, että:
lapset ja nuoret hymyilivät;
 Olga kävi tervehtimässä;
 kahdeksasluokkalainen totesi kirjan lainattuaan: "Tavataan sitten kun palautan tämän!";
 puhuin äidin kanssa puhelimessa ja kuulin taustalta isän äänen, kun sisko pyysi häntä kahville;
 kuulin muidenkin rakkaiden ääniä ja tiesin heillä olevan hauskaa;
 huumoria löytyi juuri sopiviin kohtiin pitkin päivää;
 auringonlasku oli upea,
Tessieltä tuli viesti,
ja monta muuta asiaa!

Lumi, pakkaspäivä ja valkoiset damaskit jäävät yhä kauemmas.
Mari-täti on silti aika lähellä vielä, vaikka asunnossa käyneen mielestä hän oli jo lähtenyt?
Jokainen meistä ajattelee Maria päivittäin.

Nalakin on mennyt kissojen taivaaseen.
Heidi itki koko päivän.
 
Tuuli ja tähdet olivat aikaisemmin. Ja ystävänpäivä ja äidin synttärit.

Väsynyt mutta onnellinen
Adalmiina

tiistai 19. helmikuuta 2013

Vihdoinkin!

Jihuu, tein tänään ensimmäiset upotetut linkit!
Työtoveri opetti kädestä pitäen.
Seuraan sinua Facebookissa.
Adalmiina

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Long Way Lempibussi


Lempibussi on ollut yksi mieluisimmista tehtävistäni kirjastossa.
Viime vuonna saimme 5. Lempibussivuoden kunniaksi kirjalistat hienommalle paperille ja kuoriin Lempibussin yhteistyötahojen logot. Laitan viime vuoden talkookuvia tänne muistoksi hauskoista täyttötalkoista. Henkilöt vaihtuvat mutta konsepti kehittyy.

Ennen kuin Lempibussi ajaa yläkoulun pihalle, takana on monta valmisteluvaihetta. Yllä olevista kuvista näkyy yksi vaihe: jaettavan aineiston niputus. Sitä ennen on päätetty vuoden vinkkikirjat, valittu lukukohdat, kirjoitettu lyhyet tiivistelmät uusista vinkkikirjoista, tavattu yhteistyökumppaneita Tyttöjen talossa, hankittu somistusrekvisiittaa; somistettu bussi kankailla, kukilla, julisteilla, kirjoilla, cd-levyillä jne.

Nuorisonohjaaja on usein mukana jo suunnitteluvaiheessa. Niin tänäkin vuonna. Tämän vuoden ensimmäinen Lempibussikokous oli jo 16.1. 

Lempibussin kanssa on ollut mahtavaa tehdä matkaa. Kiitokset Kristiinalle, Marjalle, Sannalle, Saaralle, Minnalle, Nannalle, Ailalle ja kaikille muillekin mukana olleille!

Terveisin,

Adalmiina