Jipii! Hyväksytty suoritus!

Happy End! 

23 asiaa -kurssi on nyt hyväksytysti suoritettu! Wau. Tästä on hyvä jatkaa web 2.0: n parissa. 23 asiaa on niin mahtava juttu, että se on laajentunut mielessäni metaforaksi irtiotosta, haltuunotosta, uuden tiedon ja taidon omaksumisesta. Kaikkia noita asioita kurssi minulle merkitsi. Siksi en vaihda blogini nimeä. Adalmiinan 23 asiaa merkitsee minulle koko sitä matkaa, sukellusta, kiipeämistä, rämpimistä ja lentoa, jonka koin tutustuessani web 2.0: an. Vaikka alun perin määritellyt 23 asiaa on käyty nyt läpi, edessä odottaa uusia asioita ja taakse jääneissäkin asioissa on vielä paljon opittavaa.

Määrittelen myöhemmin, miten ja millaisista asioista jatkan bloggausta ja profiiliini tulen liittämään tiedon siitä, että tämä blogi on aloitettu 23 asiaa -kurssiblogina yms. Prinsessablogin kasaamista jatkan myös tässä blogissa.

Olen kurssitehtävien suorittamisen ohella halunnut olla myös sillä tavalla viihdyttävä, että jos joku eksyy blogiini yllättäen, hän voi, vaikka puheenaiheet eivät sinänsä kiinnostaisi lainkaan, selata hieman ja poistua sitten. Vaikka jutusteluni ja pohdiskeluni ovat olleet paikoitellen toooosi pitkiä, olen luottanut siihen, että se jota ei kiinnosta ei lue minua ja se jota tapani tarkastella asioita vähänkään miellyttää, jaksaa kyllä lukea. Olen myös koko ajan ottanut huomioon sen, että lukija voi olla myös lapsi tai nuori. Jos jatkossa kirjoitan jotakin aikuisten asioita, huomautan siitä tekstissä lapsille.

Lisää myöhemmin!

Kuva Viivin lipaston päältä, lipaston, joka oli Adalmiinalla lapsena.

Kiitos Viivi ja Ville lauantaisesta!

Adalmiina

Kiitos ja tapaamisiin!

Kiitos kaikille ihanasta kurssista!

 

 

  Terveisin Adalmiina

2+3 - Prinsessablogit ja Prinsessuus

Prinsessablogit

Prinsessablogit -verkkokurssi on teini-ikäisille tytöille ja nuorille naisille tarkoitettu kurssi, jolla käsitellään tyttöyttä, naiseksi kasvamista ja myönteistä omakuvaa prinsessuus-käsitteen avulla. Kurssi toteutetaan blogimuotoisena. Prinsessablogit-kurssiblogissa esitellään kurssin rakenne ja osatehtävät. Kurssiblogiin voi lähettää kommentteja ja kysymyksiä. 

Prinsessablogit -verkkokurssin tavoitteena on opettaa bloggauksen avulla itsensä voimauttamista, hallittua itseilmaisua ja kunnioittavaa vuorovaikutusta netissä, turvallisessa pienessä piirissä. Kurssi voidaan järjestää myös tytöille, jotka aiemmin netissä liikkuessaan ovat joutuneet vaikeuksiin ja opettelevat kurssin avulla uuden, vastuullisemman tavan toimia siellä, ja saavat kurssilla siten korjaavia kokemuksia nettiympäristössä.  Verkkokurssilla opitaan myös voimaannuttavaa kuvien katselua ja analysointia (haluttaessa myös kuvaamista), tutustustumista Flickr-kuvapalveluun /LibraryThingiin sekä opetetaan esimerkkien avulla käyttämään niitä voimaannuttavaan itsetutkisteluun ja omaksi iloksi.

Kurssin rakenne:

•   Blogin perustaminen
  
•   Kuvan liittäminen blogiin + blogitekstin kirjoittaminen (noin 30-50 esivalitusta kuvasta*)
  
•   Kolme uutta kuvaa + blogitekstiä (noin 30-50 esivalitusta kuvasta)
•   Kommentoiminen (kommentti ensin omaan, sitten toisen blogitekstiin tai vaihtoehtoisesti kurssiblogiin;  kommentointimahdollisuus vain ryhmän sisällä))
•   Library Thing tai Flickr (riippuen ryhmästä)
•   Kurssin palaute- ja yhteenveto                               
  

* Esivalitut kuvat on valittu prinsessuutta, voimaannuttavuutta, tyttöyden ja naiseuden myönteisyyden tukemista edistävin perustein; niissä on paljon kauniita luontokuvia samoin kuin kodikkaita sisätilakuvia, sympaattisia kuvia luontoon sulautuvista rakennusksista; sadunomaisia maisemia; ornamenttikuvioita; koristeellisia, upeita, kauniita erityylisiä ja eri aikakaudelta olevia pukuja. Kurssiin osallistuva tyttö sijoittaa itsensä kuvaan, pukee itselleen kuvitteellisen puvun ja mielikuvaharjoittelee prinsessuutta eli rakastettuna, kauniina ja hyvänä olemista; eheyttää siten itse itseään ja oppii näkemään itsensä sellaisena, joksi hän voi tulla. 


Valittuaan kuvan, hän kirjoittaa mitä näkee kuvassa, miten näkee itsensä siinä, miltä hänestä tuntuu, mitä hän toivoo ja mitä aikoo seuraavaksi tehdä. Tarina tukee tytön selvänäköisyyttä itsensä ja oman toimintansa suhteen. Hän oppii tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan. Kuvien ja tarinoiden kautta hän voi turvallisesti  tutkia ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Tarinoissa ei kiroilla. Puhutaan prinsessalle sopivaa kieltä eli itselle ja itsestä puhutaan kauniisti. Itselle kauniisti puhumisen tarkoitus on sisäistää tapa kannustavaksi mielensisäiseksi minäpuheeksi.


Prinsessablogit verkkokurssi opettaa erilaiseen itsensä näkemiseen ja esittämiseen kuin mihin esim. IRC-Galleriassa tai muualla netissä on kenties totuttu.

Prinsessablogit ei ole voimauttavaa valokuvausta eikä valokuvaterapiaa, mutta molemmissa on aineksia, joihin kannattaa tutustua, erityisesti voimauttavan valokuvan metodiin.

http://www.voimauttavavalokuva.net/menetelma.htm

Valokuvaterapia on oikeissa käsissä ok, mutta ei amatööriharrastus. Prinsessablogien yhteyteen otetaan vain hyvin yleistajuinen artikkeli periaatteista

http://yle.fi/akuutti/arkisto2004/140904_c.htm

ja esimerkki asiallisesta erikoistumiskoulutusmahdollisuudesta (Turun yliopisto) http://www.tkk.utu.fi/taydennyskoulutus/sote/valokuva_erikoistumis/

Prinsessuus

Prinsessuus on jokaisessa tytössä. Prinsessuus on tyttöyden ydintä. Jokainen tyttö on prinsessa. (Jokainen poika on prinssi.) Prinsessuus on koko ajan olemassa, mutta siitä voi tulla tietoisemmaksi. Prinsessuus on sitä että tietää olevansa arvokas ja arvostaa itse itseään. Prinsessuus ei ole toisilta pois. Prinsessuus on tasa-arvoa. Prinsessuus on vapaa sukupuolistereotypioista. Jokainen määrittelee prinsessuuden itselleen parhaiten sopivalla tavalla. Prinsessuus voi eri ikäkausina saada erilaisia painotuksia mutta se on pohjimmiltaan aina levollisuutta itsessä, myönteistä itsetuntoa, iloa.

Prinsessuus-käsite määritellään verkkokurssilla kustakin osallistujatytöstä käsin. Prinsessuus on henkilökohtainen kokemus. Verkkokurssilla opetellaan myönteisiä tulkintoja itsestä. Vallitsevat prinsessa-käsitykset kyseenalaistetaan ja selitetään uudelleen. Prinsessuus ei ole itsekkyyttä, ilkeyttä, julmuutta tai pinnallisuutta. Prinsessuus ei ole kaupallista. Prinsessuus ei ole nöyristelyä tai alemmuutta; verkkokurssilla opitaan jämäkkyyttä ja nöyryyttä oikeiden asioiden edessä. Prinsessalle oikeita asioita ovat kauneus, hyvyys, oikeudenmukaisuus. Nämä käsitteet käydään läpi pohdiskellen niitä yhdessä. Opiskellaan esimerkkien kautta, mitä voisi olla nykyajan hybris.

Jokainen verkkokurssilainen määrittelee itselleen voimauttavan prinsessahahmon ja voimauttavan ympäristön (kuvien avulla ja omilla sanoillaan). Hän rakentaa itselleen voimapiirin, jonka yksityiskohtia ei tarvitse (ei oikeastaan pidäkään) paljastaa muille. Rakentamalla mielensisäisen prinsessuuden, osallistuja oppii hallitsemaan mielikuviaan ja vähentää siten korvike/pakotoiminnan osuutta elämässään - tarkoitus on päästä siitä kokonaan eroon (esim. kun hän kohtaa pettymyksen, se ei ole todiste hänen huonoudestaan tai arvottomuudestaan, eikä johda häntä hakkaamaan toista tyttöä tai juomaan holtittomasti; se ei myöskään johda häntä sallimaan ketään toista, esim. poikaystävää, kohtelemaan häntä kuin ilmaa tai puhumaan hänelle halventavasti.)

 Katja Tukiaisen "halusin olla prinsessa"-albumin kansi. Kustantaja Suomen Yrityslehdet Oy, 1999.

Toivottavasti Katja Tukiainen ei pahastu, mutta  prinsessuuden syvintä olemusta voi valottaa sen eräältä nurkalta kurkistaen,  Katjan hurmaavaa "halusin olla prinsessa"-albumia hyväksikäyttäen. Katja Tukiainen on taidemaalari, kuvittaja ja sarjakuvantekijä. Hänen käyttämänsä värit ovat ihania! Tässä Tietoja Katja Tukiaisesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Katja_Tukiainen
http://www.myspace.com/katjatukiainen
http://www.katjat.net/fair/fair.html

Alla muutama aukeama albumista (värit eivät vastaa alkuperäisiä):

Sarjakuvatarinassa käydään läpi kaikkia niitä asioita, joita päähenkilötyttö tarkoittaa sillä, että haluaa olla prinsessa, joita hän tietää liittyvän prinsessoihin ja keinoja, joilla hän tavoittelee jotakin osaa prinsessuudesta ja lopulta niitä ilmiöitä, joissa hän testaa haluaan ja niitä kokemuksia, joissa hän löytää prinsessuutta. Jokainen neljän ruudun strippi alkaa "halusin olla prinsessa" - ruudulla ja päättyy kommenttiruutuun. Luettelen seuraavassa Katja Tukiaisen kommenttiruutujen tekstit:

" isä sanoi että aina saa haluta"; "ja olinkin Kahvipussin tuoksuinen"; "mutta ruusut eivät kietoutuneet linnan ympärille"; "ja äiti toi vintiltä kaikki patjat"; "mutta en jaksanut nukkua sataa vuotta"; "ei haitannut vaikka prinssi ei tullut"; "halusin olla prinsessa ja prinssi"; "aasialainen prinsessa"; "sammakkoni oli Elvis"; "en halunnut enää olla prinsessa/ halusin olla cowboy"; "en kultakutri"; "tiesin ettei prinsessojen tarvitse käydä vessassa"; "vaikka prinsessat kihlataan lapsina"; "niin halusivat muutkin"; "en kuningatar"; "se kävi yhä vaikeammaksi"; "jollekin"; "vaikka minulla oli vatsan turvotusta"; "silloin tällöin"; "halusin olla arkipäivän prinsessa"; "halusin taas olla prinsessa/ nyt meitä oli kaksi"; "halusin yhä olla prinsessa /ja oi totisesti niin olinkin".

Lopussa pienestä tytöstä naiseksi kasvaneella päähenkilöllä on kaksi lasta.

Tarinan opetus: prinsessuus on elämänhalua, tahdonvoimaa, ennakkoluulotonta kokeilua, myytinmurtamista, oman tien etsintää, oman elämän haltuunottoa, itsekunnioitusta, naiseksi kasvamista, aikuisuuden avautumista, onnea, jopa äitiyden kokemusta jos hyvin sattuu.

 

Katja Tukiaisen "halusin olla prinsessa"-albumin takakansi.

Lopuksi vielä tajuttoman syvistä vesistä ammentavan Tiina Pystysen "Ystäväni Yksinäisyys - kauhukertomus" -albumin viimeinen kuva:

 

Kuvan opetus (ei koko albumin) Tukiaisen tarinan rinnalla: 

Pitää haluta oikeita asioita. Ehkä Paratiisiin haluaminen maan päällä on eskapismia, mutta se että haluaa olla prinsessa on suurta viisautta!

Tiina Pystynen voitti ansaitusti Puupäähattu-palkinnon tänä vuonna 2010; Tukiainen voitti sen vuonna 2003. Molemmat naiset ovat tuoneet taiteellaan huikean lisän sekä sarjakuvakirjallisuuteen, kirjallisuuteen, taiteeseen,  että naiseuskeskusteluun. Kiitos!

Joitakin Tiina Pystysen muita teoksia:  

Onnenkoukku : tietoisku rakkauselämän alalta    / Pystynen, Tiina; WSOY, 1992

Leskikuningattaren muistelmat : kertomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä    / Pystynen, Tiina

[Helsinki] : WSOY, 1993

Mä tahdoin paratiisiin : kirjoituksia elämänkoulusta    / Pystynen, Tiina: WSOY, 2006

Lemmentanssit : rakkautta ihminen rakastaa    / Pystynen, Tiina

Helsinki : WSOY, 2009 (Porvoo : WS Bookwell)

Nämä ovat tosi rankkoja tarinoita, joten niihin kannattaa suhtautua jo etukäteen tietoisena siitä, että ne ovat kovia kokeneen naisen itsetutkistelua. Tiinan rehellisyys, ilmaisuvoima, mielikuvitus ja pohjimmainen kiltteys tekevät tarinoista silti nuorellekin sopivan tutkimuskohteen, kunhan ottaa varoituksen todesta, ettei järkyty. Ei kaikkein herkimmille.

Tehtävät

Millaisia ajatuksia ja tunteita Tukiaisen ja Pystysen kuvat ja tekstit herättivät?

Tutki annettuja linkkejä ja kommentoi jos haluat.

Voit keksiä oman Minä haluan olla prinsessa -kommentin (Adalmiinan esimerkki: Haluan olla oman elämäni prinsessa, vaikka se olisi muista pähkähullua. Haluan olla prinsessa ja tehdä tytöille blogikurssin. Haluan olla prinsessa ja mennä nukkumaan sillä nyt on yö!)

Tutki seuraavan linkin kautta voimakkaasti mainostavan tuotemerkin (Doven) esittelyä.

http://www.unilever.fi/brands/personalcarebrands/dove.aspx  Hienoa, että  firma tukee Syömishäiriöliittoa, mutta mitä mieltä olet lauseesta "Dove tuo esiin aidon kauneutesi"? Mitä "aito kauneus" sinun mielestäsi on ja voiko sen mielestäsi saavuttaa jonkin tietyn tuotteen avulla? Lue myös kohdat Yritys ja Tuotemerkit.

 ************************

Kesken

Verkkokurssin suunnittelu jäi kesken, mutta tästä käsikirjoituksen työstämistä voi jatkaa. Yllä olevakaan ei ole vielä aivan lopullisessa asussaan. Jokaisen osatehtävän juonto ja alustus kirjoitettava kiinnostavaksi ja mahdollisimman lähelle nuorta tulevaksi eli esimerkkejä  nuortenkirjallisuudesta, musiikista, laulujen sanoista ja runoudesta. Ei pitkiä teoreettisia osuuksia. Ei mitään raskasta mutta ei myöskään hölynpölyä. Tiivistä asiaa. Hauskoja ja vaihtelevia linkkejä. Blogin perustamiseen ja bloggauksen yleiseen kuvailuun, Flickr- ja Library Thing -osuuksiin voi lainata kohtia 23 asiaa juonnoista (kertoen alkuperän). Kurssiblogisivulla olisi linkit muutamaan tärkeimpään palveluun (Helppimesta, MLL:n sivut, Tyttöjen talo, Nuorten Turvatalot, HelMet ym.). Pari hyvää netikettilistausta olisi linkin päässä. Verkkokurssilaiset muotoilisivat itselleen vielä oman erityisen Prinsessan Netiketin.

Aila kysyi kommentissaan minulta: "Olitko ajatellut, tuntevatko prinsessat toisensa? tapaisivatko he prinsessakakkukestien merkeissä ken ties? voin kuvitella, että kursille osallistuvista tulee tiivis ja luottamuksellinen yhteisö." Jollain kurssilla he voisivat olla valmiiksi jotenkin tuttuja, jollain toisella eivät, mutta tavoitteena olisi, että syntyisi luottamuksellisuutta, oivalluksia, oppimista, jakamista (jotkut voivat olla näissä teknisissä asioissa netissä tosi hyviä, vaikka muilla alueilla olisi ongelmia ja opittavaa). Parhaimmillaan yhteinen kurssi voi johtaa ystävyyssuiteisiin - jopa koko elämän kestäviin.

Tällainen perusasioihin luotaava verkkokurssi nuorten kanssa vaatii vetäjältään ehdotonta pieteettiä. Kurssin vetäjän on oltava nainen ja hänellä tulee olla työpari, joka on myös nainen.

Nyt minun on pakko lopettaa, jotta ehdin tehdä viimeisen tehtävän eli  täyttää tarkastuspyyntölomakkeen.

Adalmiina

Yksinäisyyttä, yksilöllisyyttä; erilaisuutta, erityisyyttä

Lainaan Ponyon kuvaa Hayao Miyazakin animen Ponyo rantakalliolla  -DVD-kotelon kannesta, koska en viitsi toistaa Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyyden (suom. Helinä Kangas, WSOY, 2010) kantta. Ponyosta enemmän Kirjapuutarhassa, alin linkki oikealla.

Luin eilen Alkuluvut loppuun. Samalla konseptilla kuin edellisenäkin päivänä - tunti lukemista, pari tuntia unta ja sitten toisin päin, kunnes kirja oli luettu. Intuitioni osui oikeaan. Kirja on niitä kirjoja, jotka haluan kirjastooni. Ei mitään mahtavaa runoutta tai häkellyttävää taituruutta mutta oivallisesti punottu tarina (ei ainutlaatuisen näppärä tai ennennäkemättömän hienostunut, mutta riittävän hyvä ollakseen kokonaisuuden kannalta ok). Kirjan parasta antia ovat henkilöt, henkilöhahmot! Ne piirtyvät selkeinä, uskottavina, koskettavina ja mieleenjäävinä persoonallisuuksina fiktiivisen maailmansa luonnoksenomaisuutta vasten. Niiden luomisessa on käytetty riittävästi faktatietoja henkilöiden kantamien erityisyyksien kuvaamisessa ja osoitettu riittävää taiteellista hahmottamiskykyä, jotta henkilöiden välille saadaan draamaa.

Yhtä voimakasta vaikutelmaa ei olisi syntynyt jos Alice olisi vain anorektikko (heistähän kirjoitetaan sujuvasti tarinoita ja ne ovat kaikki tavallaan traagisia) ja Mattia vain...sanotaan vaikka matemaattisesti erityislahjakas tai asperger-nuori ja sittemmin aikuinen tms.  Molempien painolastiksi on sommiteltu vielä varhaiseen elämänhistoriaan liittyviä synkeitä tapahtumia, jotka lisäävät eristyneisyyttä, yksinäisyyttä ja kärsimystä potenssiin kolme. Vain Mattia näyttäisi kykenevän murtamaan lopussa oman vankilansa, katsomaan eteenpäin itsensä ulkopuolelle, mutta Alician nälkiintyminen näyttää sulkevan häneltä viimeisetkin mahdollisuudet.

Kun laitoin eilen blogiin kuvan, jossa ilmoitustaululla Espoon Nuorten turvatalon mainokset, halusin viitata jo kirjan herättämiin ajatuksiin. Niitä ajattelen Prinsessablogienkin yhteydessä. Nuoren olisi riittävän aikaisin nähtävä ja tajuttava viesti "Tarinaa voi aina muuttaa." ja "Kaikille asioille voi tehdä jotakin." Alice ja Mattia joutuivat koteloimaan sisäisen surunsa, kauhunsa ja itsesyytöksensä. Kertoja antaa ymmärtää, että heidän tarinoidensa muotoutuminen salaisuuksiksi eristi heitä entisestään muista. He olivat aivan pienistä lapsista asti olleet olosuhteissa, jotka herättivät heissä voimatonta kiukkua ja kummankin suisti onnettomuuteen yritys hetkeksi vapautua.

Kaunokirjallisuutta ei olisi eikä tarvittaisi jos ei olisi toiseuden kokemusta eikä mitään salaisuuksia; jos ei olisi kätkettyä surua, menetyksiä, kaipausta, ikävää, häpeää ja onnettomuuksia - eikä onnea, rakkautta ja ystävyyttä. Jos ei olisi tarvetta kertoa noista tunteista, tulkita niitä, selittää niiden taustoja; tarvetta loihtia uusia alkuja, keskikohtia ja loppuja tapahtumille, jotka ovat jääneet lähtemättömästi askarruttamaan mieltä, muotoutuneet ydinkysymyksiksi, näkökulmiksi elämään ja ihmisiin, omaan itseen. Itse rakastan juuri tarinoita, jotka eivät sorru sentimentaalisuuteen tosiasioiden vastaisesti eli jotka kykenevät liikuttamaan tunteita ja antamaan ajattelulle aineksia.

Alkulukujen yksinäisyydessä ei ilmene mitään uutta, jota en olisi aiemmin tiennyt tai ymmärtänyt, mutta kirja viehättää, koska henkilöitä kuvataan kunnioittavasti ja tarinassakin ylletään huolellisuuteen ja rehellisyyteen. Monista muista sinänsä hyvin kirjoitetuista kirjoista jää lattea tuntu, koska henkilöt jäävät kliseisiksi tai ilmiöiden selitykset ovat liian ohuita tai ilmeisen vääriä.

Seymour Chatman luettelee hienossa Narrative Structure in Fiction and Film –teoksessaan viisi erilaista tapaa, jolla kertoja (narrator), tarina (narratee) ja henkilöt (character) voivat olla suhteessa toisiinsa etäisyyteen nähden (ISBN 0-8014-9186-x; s.259-260). Alkulukujen yksinäisyydessä toteutuu Chatmanin neljäs vaihtoehto, ”all three are close (a sense of general sympathy prevails, as in ”The Garden Party”) mts.260, eli Chatman ottaa esimerkiksi Catherine Mansfieldin. Vertaus Mansfieldiin ei Giordanon kohdalla ole kovin osuva, mutta silti nuo todella eri tavalla ja eri asioistakin kirjoittavat kirjailijat jakavat sympatian kertojansa, tarinansa ja päähenkilöidensä suhteen. Tarvitaan enää myötätuntoinen lukija. (Ironian tapauksessa kertoja ja tarina olisivat lähekkäin, mutta henkilö etäällä.)

Niin eristyneillä ja yksinäisillä ihmisillä kuin Alicella ja Mattialla ei ole populaarikirjallisuuden (kulttikirjoiksikin nousevien kirjojen) tapaan seksin nälkää ts. kirjailija ei ratkaise henkilöidensä ongelmia ja luppoaikaa seksillä, koska ollakseen uskollinen luomilleen hahmoille, heidän elämänsä keskiössä ei ole seksi vaan toisen ihmisen kaipaus ja kyvyttömyys päästää toinen ihminen lähelle. Mattia ei läheisyyden tarvetta edes kovin tietoisesti tunnista, paitsi ehkä lopussa, hämärästi, muutoin se on alitajuista, Aliceen kiinnittyvää; Alicialle läheisyys on pakkomielle, mutta hän ei silti kykene siihen. Irtoseksin tai orgioiden sekoittaminen tällaiseen tarinaan olisi paitsi tyylirikko, myös asiavirhe.

Kirjan herättämiä ajatuksia. Lapsuudessa tapahtuneet onnettomuudet ja traumaattiset tapahtumat tulisi hoitaa eikä jättää lasta selviytymään loppuelämäkseen niiden kanssa; anoreksia on salakavalasti hiipivä tappava tauti; asperger-, tourette-, mikä tahansa erityislahjakkuus (Mattia), ADHD tai pelkkä HD, tai AD (Alice jälkimmäistä, jos halutaan puhkianalysoida) jne. voi sulkea lapsen kohtalokkaasti omaan maailmaansa mikäli ymmärrystä ilmiöiden vaikutuksista ei ole eikä vuorovaikutustaitoja tueta; viiltely on ajankohtainen, tytöillä lisääntynyt, mutta romaanissa pojalla esiintyvä oire.

Alkulukujen yksinäisyys on kuitenkin romaani, ei tietokirja. Sillä on vapaus sepittää. Se voi sivuuttaa vähällä  avioheteroseksin ja ottaa mukaan yhden sivuhenkilön, jonka kehitys irtosuhteiseksi homoseksuaaliksi kuvataan lakonisesti ja lyhyesti, mutta riittävän uskottavasti, paisuttelematta. Keskiössä on kyky tunteisiin, ystävyyteen ja jopa epäitsekkääseen luopumiseen pinnallisten seksisuhteiden ohella.

Kirjassa on yksi ilkeä ihminen, koulukiusaaja Viola. Yksi kosto ja se on Alicen suorittama. Yksi elämäntarinansa nivelkohdan toiseksi sepittänyt, Soledad. Kaksi heikkoa äitiä ja kaksi vaativaa isää, jotka  epäonnen kohdattua eivät osaa enää rooliaan.

Ulkona tuiskuaa lumi. Laitan tähän lopuksi Mika Waltarin sanat (jäljennän ne ystäväni Kikan vuosia sitten lähettämästä kortista ja lisään teoslähteen myöhemmin):

Niin ehkä tosiaan katse,
kosketus, ihmisen lämpö
riittää elämäksi, koska sen on
pakko riittää.
Vain aavistus,
tunne toisen ihmisen, kaltaisensa,
samanlaisesta yksinäisyydestä,
erottavasta ja yhdistävästä kuilusta,
jota sanat eivät voi koskaan silloittaa.
Aavistamalla vain voi kokea toisen ihmisen, ei koskaan sanoilla, ei edes parhaiten harkituilla,
tarkimmin analysoiduilla sanoilla.
(Mika Waltari)

Juuri tuollainen oli Alicen ja Mattian suhteen perusta, kuten monien muidenkin ystävysten ja rakastavaisten.

Adalmiina

Unta, huurretta ja Alkulukujen yksinäisyyttä

 

Aamulla, polun yllä, töihin mennessä. Kaikki näytti taas satumaiselta. 

 Jokainen huurteinen neulanen.

 

Sokeroituja marjoja hedelmiä.

Nukuin kaksi tuntia töistä tultuani, luettuani ensin tunnin Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyyttä (WSOY, 2010). En nukkunut ikävystyneisyyden vuoksi vaan innostuneen tarinaan paneutumisen, tyytyväisyyden ja luonnollisen väsymyksen vuoksi. Kun luulee edessä olevan kuukauden poissaolo töistä, ulkoa jne. ja saakin lykkäystä, sitä katselee maailmaa hetken ulkopuolisena, kevyesti, erityistä kiitollisuutta tuntien. Mutta se uuvuttaa.

 

Yksityiskohta kirjan kannesta.

Näin eilen uutisissa lyhyen katkelman Paolo Giordanon haastattelua ja nyt olen sukeltanut Giordanon henkilöiden, lasten ja nuorten, aikuistenkin, yksityisiin, yksinäisiin draamoihin. Palaan ehkä asiaan.

 

  

Uutuuksia musiikkiosaston pöydällä.

  

Kirjastosta, nuorten ilmoitustaululta: Tyttöjen talo, Kirjasto, Nuorten turvatalo

Adalmiina

Hyvää Ystävänpäivää!

 

Tämä hassun hauska lintu on Ikean tarjottimesta, joka toi mieleeni Twitterin linnut ja siten kevään lisäksi viestinnän ja samalla ystävyyden.

  

Yksityiskohta ystävyydellä lähetetystä kortista (Tekijä: Sandra D./W.Turnowsky LTD, 2006)

Tämäkin lintu Ikean tarjottimesta.

Muistojen kukkatarha (suomennos Susanna Hirvikorpi ja runojen suomennus Meiju Bonsdorff ; Sley-kirjat, 2002) on ollut  monen kukkia rakastavan löytö, vähän samaan tapaan kuin vuonna 1979 suomeksi käännetty ja julkaistu Edith Holdenin Nuoren naisen päiväkirja luonnontapahtumista (suom. Aila Meriluoto, Otava). Sisältönsä puolesta kirjat liittyvät "kukkakirjojen lajiin", jolla on omat ihailijansa. Fanny Robinsonin kirja on muodollisempi, suljetumpi ja viileämpi kuin Edith Holdenin hurmaava kirja, mutta kirjoille on yhteistä se, että ne nousivat päivänvaloon tekijöidensä jo kuoltua - Holdenin päiväkirja kertoo vuodesta 1906; Robinsonin kirja on 1840-luvulta.

Robinsonin kirja sisältää kukkatutkielmien lisäksi keskiaikaisten käsikirjoitusten tyyliin tehtyjä koristeellisia kirjaimia, kuvioita ja pikku runoja, mutta perimmäiset merkitykset jätetään salaisiksi - tekijä jää vähän etäiseksi.

(Myös Cicely Mary Barker, Elsa Beskow, Lena Andersson, Catarina Kruusval, Kristina Digman, Heather S. Buchanan, Beatrice Potter, Inga Moore jne.  kuvaavat kukkia ja kasveja rakkaudella, hellyydellä, kunnioituksella.)

Seikka, joka minua kiehtoo Robinsonin ja Holdenin kirjoissa - sisällön lisäksi, jota en tässä enempää kuvaile - on niiden alkuperä. Samanlainen juhlavuus ympäröi myös Anne Frankin päiväkirjaa - se on järisyttävä dokumentti erään nuoren ihmisen elämän lyhyestä jaksosta, vaikka puut, kukista puhumattakaan, ovat liian kaukana... 

Kiitos ruusuista Päivi!

Adalmiina

Kirjastonäkymiä ja -tunnelmia

 

Aamulla kirjasto näyttää hassulta hyllyhallilta. 

 

Lapset syövät vasta aamupuuroa.

Aamupäivällä sohvat ja pöydät alkavat täyttyä lukijoista - puolenpäivän jälkeen on vaikeaa löytää enää tyhjää paikkaa. Sain luvan ottaa kuvan  lukijoista pari tuntia ennen kuin toinen tyttöjen netti-ilta alkoi pylvään takana. Taloonhan mahtuu toimintaa ja pojat voivat jatkaa rauhassa opiskeluaan. Tähän, kuten aiempiinkiin kuviin sain myös julkaisuluvan. Se nauratti poikia.

Vierailimme keskiviikkona Nuorten ryhmän kanssa Tyttöjen talossa. Vaikuttavaa. Kiitos Kristiina!

Ajattelen joka päivä jossain vaiheessa Prinsessablogeja... että pitikin keksiä aihe, joka pitäisi ensin kuvata kunnolla, jotta bloggaukseen asti päästäisiin...

Silti, ei huono idea ollenkaan. Käynti Tyttöjen talossa oli inspiroiva. 

Adalmiina

Terveisiä kirjastosta 2

Maanantainen tuokiokuva Sohvista eli nuorten alueesta.

 

Tuokiokuva neteiltä.

Tytöt halusivat kuvan hyllyn edestä eikä neteiltä.

 Kirjastossa on kodikasta. Kaikenikäiset ystävykset tuovat aina mieleeni oman lapsuuteni ja nuoruuteni kirjastossa käynnit. Eläköön ystävyys ja tyttöjen nauru!

Adalmiina

Terveisiä kirjastosta

 

 

(Tämän kuvan avulla voisi vielä yrittää saada johdot koteloon?)

 

Vain tyttöjä neteillä, ihmeellistä. Tilanne on saatu aikaiseksi järjestämällä tytöille torstaiksi Tyttöjen netti-ilta klo 18.00 - 20.00 välillä. Yllä olevat kuvat ovat ensimmäisestä illasta 4.2.2010 eli muutaman päivän takaa. Tästä lähtien netti-ilta on aina torstaisin samaan aikaan. Erittäin selkeä tilaus oli olemassa tytöille rauhoitetulle tuokiolle. Tyttöjen ilmeet olivat epäuskoisen ilahtuneita, kun etukäteen kerrottiin netti-illoista ja kun he löysivät niistä mainoksia sohvapöydiltä.

Oliko osastolle ryntäystä ja olivatko samat tytöt koneella kaksi tuntia peräkkäin, kuten osa vakioasiakaspojista olisi ollut? Ei ollut ryntäystä ja kukaan ei ollut kahta tuntia. Yhteensä 13 tyttöä käytti kuutta konetta kahden tunnin aikana. Tunnelma oli leppoisan rauhallinen. Ensimmäisen netti-illan  molemminpuolinen kunnioittava tilan anto. Jatkossa voi tulla railakkaampaakin, mutta tärkeintä on aito kohtaaminen. Järjestettyä ohjelmaa ei toistaiseksi ole, mutta aikuinen on läsnä.

Tuona iltana, ennen klo 18.00, osastolla oli epätavallisen paljon tyttöjä, myös neteillä. He käyttivät silloin jo omat aikansa ja lähtivät sitten. Ilmassa oli pientä jännitystä. Kukaan ei etukäteen tiennyt, että koneet oli varattu kahdeksi tunniksi tyttöiltaa varten luoduille tunnuksille;  me työntekijät lisäsimme salasanan, kun käyttäjä vaihtui. Tyttöjä oli osastolla iltapäivän viimeisten tuntien ja viimeisten aukiolotuntien aikana huomattavan paljon. On odotettavissa, että sana kulkee ja tietoisuus netti-illasta leviää ensimmäisen illan kertomusten kautta. Hyvä.

Miten pojat suhtautuivat? Hienosti! He tuntuivat oivaltavan ilman rautalankavääntöä, että kyseessä oli oikeus ja kohtuus. Kaikki muut illat ovat poikien iltoja. Kukaan ei protestoinut. Toisaalta: vakioasiakaspoikien kanssa asiasta oli ehditty keskustella jo moneen kertaan. Alun alkaenkaan pojat eivät vastustaneet ideaa. He olivat kunnioittavan, hämillisen, äimistyneen ja epäuskoisen oloisia kuten tytötkin. Kaikki nuoret tuntuivat tajuavan, että tämä tehdään heidän, nuorten vuoksi. Jos alueen tytöt ovat tyytyväisiä, miksi pojat sitä vastustaisivat?

Eikö yhtään poikaa ilmestynyt osastolle? Tietenkin ilmestyi. Pareittain, ryhmissä ja ehkä joku yksinäänkin. He olivat kaikki niitä poikia, jotka käyvät lähes joka ilta ja täyttävät koneet niin tehokkaasti, että vain harva tyttö on edes kuvitellut paikkoja vapautuvan. Koneen varaaminen ei kuulu monenkaan tytön tapoihin, vaikka he oikein hyvin tietävät mahdollisuudesta.

Osa pojista oli tietty unohtanut illan ja he tuumasivat vain hymyillen että ai jaa, se on siis nyt. Jotkut kysyivät, vähän kurillaan, eivätkö voisi jäädä katselemaan, mutta lähtivät ihan hyväntuulisina sitten pois. Ja sitten oli nuorempia poikia, sellaisia 11-12-vuotiaita, jotka halusivat puhua ja puhua kaikesta. He olivat poikia, joita kukaan ei odota kotona ainakaan ennen klo 22.00, vaikka seuraava päivä oli vielä koulupäivä.

Tällaisia poikia on kymmeniä iltaisin kirjastossa ja netissä, mutta nyt kun osasto oli tyttöjen, nämä pojat huomioitiin siten, että heistä janoisin sai mehua ja kaikkien kanssa juteltiin. (Tyttöjen alue oli netit - muualla osastolla oli normaalisti opiskelijoita lukemassa, myös poikia; lainaajia, varaajia, tiedonkysyjiä, lehdenlukijoita, perheitä jne.) Pojat taantuivat jopa pöydän alle piiloutumiseen, mikä minusta oli vain liikuttavaa ja kertoi heidän kaikkien huutavasta aikuisen ikävästä, leikin kaipuusta ja huomion kipeydestä. Kun kuuntelee lapsia, kuulee pian mistä kiikastaa. Kun katsoo lapsia silmiin, heidän kasvojaan ja olemustaan, näkee heidän tilansa. Kun heille puhuu, puhuu kuin omalle tai naapurin tai siskon tai veljen lapselle. Lapsille hymyillään ja heidän kanssaan nauretaan. Heille kerrotaan jos jokin on väärin tai sopimatonta. Mitään ei saa esittää, koska he näkevät sydämellään. 

Kirjaston vakionettiasiakkaat, joista suurin osa on poikia, mutta joukossa on myös tyttöjä, vaativat ja ansaitsevat kaiken sen hyvän huomion, mikä aikuisesta ihmisestä voi irrota työpäivän velvoitteiden keskellä. Kaiken sen hyvän.

Jotta tytöt eivät jäisi hiljaiseen paitsioon, heille on kerran viikossa järjestettävä pari tuntia omaa aikaa. Tämä kaikki on lähes kymmenen vuoden ruohonjuuritason työn tuomaa tietoa. Ja pojillekin täytyy järjestää joku extra-ilta. On jo luvattu. Lapset ja nuoret huutavat aikuisten huomiota ja samalla, mutta eivät ensisijaisesti,  turvallisia puitteita, joissa tavata toisiaan. Kirjaston on oltava mukana talkoissa, koska osa kodeista ei enää selviydy haasteista.

Suosittelen: Tappelusta jutteluun - nuoren kohtaamisen taito (toim. Timo Purjo & Jani Kuusela)

Non Fighting Generation ry, 2009; kirjoittajat Tommy Hellstenistä Pia Charpentieriin..

Oikeastaan kaikkien lasten ja nuorten kanssa työskentelevien olisi hyvä lukaista kirja...eli siis kaikkien.

Terveisin Adalmiina