Unta, huurretta ja Alkulukujen yksinäisyyttä

 

Aamulla, polun yllä, töihin mennessä. Kaikki näytti taas satumaiselta. 

 Jokainen huurteinen neulanen.

 

Sokeroituja marjoja hedelmiä.

Nukuin kaksi tuntia töistä tultuani, luettuani ensin tunnin Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyyttä (WSOY, 2010). En nukkunut ikävystyneisyyden vuoksi vaan innostuneen tarinaan paneutumisen, tyytyväisyyden ja luonnollisen väsymyksen vuoksi. Kun luulee edessä olevan kuukauden poissaolo töistä, ulkoa jne. ja saakin lykkäystä, sitä katselee maailmaa hetken ulkopuolisena, kevyesti, erityistä kiitollisuutta tuntien. Mutta se uuvuttaa.

 

Yksityiskohta kirjan kannesta.

Näin eilen uutisissa lyhyen katkelman Paolo Giordanon haastattelua ja nyt olen sukeltanut Giordanon henkilöiden, lasten ja nuorten, aikuistenkin, yksityisiin, yksinäisiin draamoihin. Palaan ehkä asiaan.

 

  

Uutuuksia musiikkiosaston pöydällä.

  

Kirjastosta, nuorten ilmoitustaululta: Tyttöjen talo, Kirjasto, Nuorten turvatalo

Adalmiina