Terveisiä kirjastosta

 

 

(Tämän kuvan avulla voisi vielä yrittää saada johdot koteloon?)

 

Vain tyttöjä neteillä, ihmeellistä. Tilanne on saatu aikaiseksi järjestämällä tytöille torstaiksi Tyttöjen netti-ilta klo 18.00 - 20.00 välillä. Yllä olevat kuvat ovat ensimmäisestä illasta 4.2.2010 eli muutaman päivän takaa. Tästä lähtien netti-ilta on aina torstaisin samaan aikaan. Erittäin selkeä tilaus oli olemassa tytöille rauhoitetulle tuokiolle. Tyttöjen ilmeet olivat epäuskoisen ilahtuneita, kun etukäteen kerrottiin netti-illoista ja kun he löysivät niistä mainoksia sohvapöydiltä.

Oliko osastolle ryntäystä ja olivatko samat tytöt koneella kaksi tuntia peräkkäin, kuten osa vakioasiakaspojista olisi ollut? Ei ollut ryntäystä ja kukaan ei ollut kahta tuntia. Yhteensä 13 tyttöä käytti kuutta konetta kahden tunnin aikana. Tunnelma oli leppoisan rauhallinen. Ensimmäisen netti-illan  molemminpuolinen kunnioittava tilan anto. Jatkossa voi tulla railakkaampaakin, mutta tärkeintä on aito kohtaaminen. Järjestettyä ohjelmaa ei toistaiseksi ole, mutta aikuinen on läsnä.

Tuona iltana, ennen klo 18.00, osastolla oli epätavallisen paljon tyttöjä, myös neteillä. He käyttivät silloin jo omat aikansa ja lähtivät sitten. Ilmassa oli pientä jännitystä. Kukaan ei etukäteen tiennyt, että koneet oli varattu kahdeksi tunniksi tyttöiltaa varten luoduille tunnuksille;  me työntekijät lisäsimme salasanan, kun käyttäjä vaihtui. Tyttöjä oli osastolla iltapäivän viimeisten tuntien ja viimeisten aukiolotuntien aikana huomattavan paljon. On odotettavissa, että sana kulkee ja tietoisuus netti-illasta leviää ensimmäisen illan kertomusten kautta. Hyvä.

Miten pojat suhtautuivat? Hienosti! He tuntuivat oivaltavan ilman rautalankavääntöä, että kyseessä oli oikeus ja kohtuus. Kaikki muut illat ovat poikien iltoja. Kukaan ei protestoinut. Toisaalta: vakioasiakaspoikien kanssa asiasta oli ehditty keskustella jo moneen kertaan. Alun alkaenkaan pojat eivät vastustaneet ideaa. He olivat kunnioittavan, hämillisen, äimistyneen ja epäuskoisen oloisia kuten tytötkin. Kaikki nuoret tuntuivat tajuavan, että tämä tehdään heidän, nuorten vuoksi. Jos alueen tytöt ovat tyytyväisiä, miksi pojat sitä vastustaisivat?

Eikö yhtään poikaa ilmestynyt osastolle? Tietenkin ilmestyi. Pareittain, ryhmissä ja ehkä joku yksinäänkin. He olivat kaikki niitä poikia, jotka käyvät lähes joka ilta ja täyttävät koneet niin tehokkaasti, että vain harva tyttö on edes kuvitellut paikkoja vapautuvan. Koneen varaaminen ei kuulu monenkaan tytön tapoihin, vaikka he oikein hyvin tietävät mahdollisuudesta.

Osa pojista oli tietty unohtanut illan ja he tuumasivat vain hymyillen että ai jaa, se on siis nyt. Jotkut kysyivät, vähän kurillaan, eivätkö voisi jäädä katselemaan, mutta lähtivät ihan hyväntuulisina sitten pois. Ja sitten oli nuorempia poikia, sellaisia 11-12-vuotiaita, jotka halusivat puhua ja puhua kaikesta. He olivat poikia, joita kukaan ei odota kotona ainakaan ennen klo 22.00, vaikka seuraava päivä oli vielä koulupäivä.

Tällaisia poikia on kymmeniä iltaisin kirjastossa ja netissä, mutta nyt kun osasto oli tyttöjen, nämä pojat huomioitiin siten, että heistä janoisin sai mehua ja kaikkien kanssa juteltiin. (Tyttöjen alue oli netit - muualla osastolla oli normaalisti opiskelijoita lukemassa, myös poikia; lainaajia, varaajia, tiedonkysyjiä, lehdenlukijoita, perheitä jne.) Pojat taantuivat jopa pöydän alle piiloutumiseen, mikä minusta oli vain liikuttavaa ja kertoi heidän kaikkien huutavasta aikuisen ikävästä, leikin kaipuusta ja huomion kipeydestä. Kun kuuntelee lapsia, kuulee pian mistä kiikastaa. Kun katsoo lapsia silmiin, heidän kasvojaan ja olemustaan, näkee heidän tilansa. Kun heille puhuu, puhuu kuin omalle tai naapurin tai siskon tai veljen lapselle. Lapsille hymyillään ja heidän kanssaan nauretaan. Heille kerrotaan jos jokin on väärin tai sopimatonta. Mitään ei saa esittää, koska he näkevät sydämellään. 

Kirjaston vakionettiasiakkaat, joista suurin osa on poikia, mutta joukossa on myös tyttöjä, vaativat ja ansaitsevat kaiken sen hyvän huomion, mikä aikuisesta ihmisestä voi irrota työpäivän velvoitteiden keskellä. Kaiken sen hyvän.

Jotta tytöt eivät jäisi hiljaiseen paitsioon, heille on kerran viikossa järjestettävä pari tuntia omaa aikaa. Tämä kaikki on lähes kymmenen vuoden ruohonjuuritason työn tuomaa tietoa. Ja pojillekin täytyy järjestää joku extra-ilta. On jo luvattu. Lapset ja nuoret huutavat aikuisten huomiota ja samalla, mutta eivät ensisijaisesti,  turvallisia puitteita, joissa tavata toisiaan. Kirjaston on oltava mukana talkoissa, koska osa kodeista ei enää selviydy haasteista.

Suosittelen: Tappelusta jutteluun - nuoren kohtaamisen taito (toim. Timo Purjo & Jani Kuusela)

Non Fighting Generation ry, 2009; kirjoittajat Tommy Hellstenistä Pia Charpentieriin..

Oikeastaan kaikkien lasten ja nuorten kanssa työskentelevien olisi hyvä lukaista kirja...eli siis kaikkien.

Terveisin Adalmiina