sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Four Years After

Kaisaniemen puisto raitsikan ikkunasta nähtynä, iltapäivällä 11.10.2013

Aamulla 11.10.2013 Pasilassa

Iso Paja 11.10.2013

Pölyiset hyllyt, mutta raikas tausta. Yle, Iso Paja.

Pihan halki Yle:n studioille

Vaahterat Ison Omenan edessä

Satumetsä työmaan reunalla

 
 
 
 Piispansillan työmaata Espoossa

 
Sumeaa ja kiehtovaa, värien leikki, jota on vaikea vangita


Kaksi alinta kuvaa kotimatkalta.
 Reittiopas on tullut tutuksi ja lähimatkustaminen muuttunut hauskuudeksi.
 Lyhyin matka ei olekaan aina helpoin matka!
Heti ensimmäisenä loman jälkeisenä päivänä muutin myös loppukotimatkani kävelyreitin.
Hyvät energiat virtaavat pikkuasioihinkin, kun muuttaa itsestäänselvyyksiään silkan vaihtelun vuoksi.

Vaalin harmoniaa pysyvien ja muuttuvien asioiden kesken. 
Mitä enemmän on muutoksia, itse etsittyjä ja luotuja tai elämän eteentuomia, sitä tarkemmin on puntaroitava pysyvien elementtien arvo. Ei kannata raahata mukanaan mitään turhaa. Mutta vain juureton, toivoton tai näköalaton antaa kaiken mennä menojaan, osaamatta pitää mistään kiinni.

 Takertuja hakee turvaa näennäisestäkin pysyvyydestä, juureton muutoksesta muutoksen vuoksi, pysähtymisen ja ajattelun pelosta, arvottamisen kammosta.
Viisas lajittelee rauhassa, kehittyy harjoituksen myötä, antaa itselleen aikaa uudistua ja uudistaa rakentavasti.

Jussi T. Kosken luento luovuudesta 12.10. Ison Pajan mediakasvatusseminaarissa oli toisen seminaaripäivän helmi.

Eilen blogi täytti neljä vuotta! Jeah!

Adalmiina

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

October










Ylimpänä tämän päivän kuvat. Matkalla Laajalahdesta Leppävaaran kautta.
Isä on päässyt taas kotiin. 
Lempeät villiviinit. Pihalta poimitut kultapiiskut vanhempien keittiössä.
Ihanan elokuun jälkeen tuli syyskuu, jonka jokaiseen päivään sisältyi ilon lisäksi kalvavaa huolta.
Eristin sen kuvan keskelle. Olli muisti, että viime vuonna vesi suljettiin, kun tuli pakkasta. Hahaa, selvisimme sieltä tänä vuonna aikaisemmin!

Ja syyskuuta ennen oli elokuun loppu. 
Viihdyin jokaisessa paikassa. Nautin kaikesta. Pidin kaikista.
Nyt haluaisin päästä käymään prinsessaklubilla keltaisen prinsessan vastaanotolla!
 
Terveisin Adalmiina