Vappua!

Hauskaa Vappua kaikille!

toivottaa

Adalmiina

Lappuja ja lasiesineitä

Tässä yksi eilen mainitsemistani

keräilykohteista. Logollisia hintalappuja. 

Tähän on kaapaistu yhden laatikon päältä muutamia malliksi.

Joskus näistäkin voi laatia kansion (esim. valmiiseen taskukansioon aiheen mukaan järjestettynä tai lasten vaatteista tulleet vaikkapa koon mukaan jne.)tai näistä voi väreittäin sommitella kortteja, tauluja jne. Näitä on paljon!

Rakastan lasiesineitä. Valo saa ne elämään ja säteilemään. Lisäksi niiden väri muuttuu aina taustan ja alustan mukana.

Kauneimpia esineet ovat mahdollisimman valoisassa paikassa, toiseksi paras alusta ja tausta on valkoinen.

• Punainen astia kuuluu punaisten lasiesineiden sarjaan, joita säilytän valkoisen kirjahyllyn päällä, kuten myös seuraavaa:

• Violettiturkoosi lasiesine on serkkuni tyttären, Anna P:n tekemä. Terveisiä Annalle!   

  Muuten. Eiliseen postaukseen viitaten: päätinkin jatkaa niiden kahden isomman rasian elämää maalaamalla ne valkoisiksi! Kahta eri valkoista maalia löytyy kotoa tällä hetkellä. Kylkeen ja päälle voi kirjoittaa mustalla sisällön. Kun saan homman tehtyä, laitan kuvan tänne. Jep.
  
  
  Lopuksi Daaille ja kummeille: Kiitoksia ja kiitoksia kortista!
  
  
  
  
  
  Tapaamisiin,
  Adalmiina
  

Mökkihöperyyttä, inventaariota ja synttärikutsu

Näitäkin käytän.

J & J: n äidin käsilaukku, jonka sain lahjaksi

 

 Marjatta-kummini on maalannut molemmat posliinirasiat. Sain oikeanpuoleisen rasian 8-vuotissyntymäpäivälahjaksi ja vasemmanpuolisen Lela-tädin jäämistöstä - hän oli saanut oman rasiansa varmaan samoihin aikoihin kuin minäkin? Omassani on vuosiluku pohjassa, toisessa ei.

 Olen iloinen saatuani esineen, joka on ollut kahden minulle tärkeän ihmisen käsissä.

Teen leikekirjoja monista aiheista, mutta tämän aukeaman esimerkki on aiheesta naisten työt ja naisten harrastukset. 

Kirjat, kirjoittaminen ja lukeminen on yksi mieluinen leikekirja-aiheeni.

Tämän värikkään vakosamettimekon ostin viitisen vuotta sitten myyjäisistä. Alkuperäinen aikomus oli antaa se erään teiniäidin lapselle mutta ostinkin hänelle uuden ja pidin tämän itselläni. Taskun reunassa ja takana niskassa, näkyvissä, on pieni aasialaistyttö/nukke sievässä logolapussa. Kokonaisuus kuplii hymyilyä; pidän mekkoa esillä pikku vaatepuussa.

Tässä näitä suutelu-vihkoja. 

Kirjoja, vihkoja, papereita, esineitä, vaatteita, astioita, "muistoja", muistoja ja lisää muistoja...Kirkas kevätaurinko auttaa inventoimaan kotiin kertyneitä tavaroita. Periaatteessa rakastan yksinkertaisuutta, selkeyttä ja helppoa siivottavuutta, pyrin siihen kaiken aikaa, mutta käytännössä säästän ja kerään ihan uskomattomia asioita. Jos jaksan ja ehdin jossain välissä, kuvaan joitakin hassuimpia kokoelmia. 

Pidän myös järjestyksestä. En ihan pedanttisesta ja steriilistä vaan sellaisesta jäsentyneestä yleisilmeestä, jossa kauniit yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa. Haluan mukaan aina jotakin särmää, elämää, keskeneräisyyttä.  Jokunen ripustamaton taulu saa olla, kirjoja ja joskus kirjapinojakin esillä muuallakin kuin kirjahyllyissä, cd-levyjä ja DVD-levyjä pöydällä ja lipaston päällä (muutama kerrallaan; ei irrallisia levyjä!), kortteja, kirjeitä, valokuvia ym. kodikasta. Kunhan ei ole siivotonta eikä toisaalta tylsän näköistä.

Näinä viikkoina kaappeja, komeroita, lipastoja ja laatikoita inventoidessani olen huomannut, että minulla, meillä, tässä kodissa on silti liikaa tavaraa. Kaikkea ei voi siirtää kesäkotiinkaan, se on jo huomattu. Sielläkin täytyy olla tilaa. Olen pyöritellyt ja puntaroinut jos jonkinmoista esinettä ja empinyt säilyttämisen, kierrättämisen ja hävittämisen välillä. Mikä on turhaa, mikä tarpeellista? Minulle tarpeellista on kaikki kaunis ja rakkaisiin ihmisiin liittyvä ja ...niin, sitten tulee nuo yllä luetellut kirjat ym. Gramofonilevyjä, magnetofoninauhoja, LP-levyjä, kasetteja, cd-levyjä;  laatikoittain valokuvia; kaitafilmejä, videoita, mini DV:tä...kuolemattomuuteen on ainakin pyritty monin keinoin. Mutta mihin kaikki mahtuu?

Parit käyttämättömät kengät saattavat sopia sisikolle (hankittu tiettyihin tilaisuuksiin pakon edessä), muutaman kirjan voin laittaa niin ikään kiertoon ja omittavaksi; lastenvideoita voi tarjota 4-vuotiaan kotiin, mutta pitäisiköhän tarjota videolaitekin sinne - mutta haluavatko vanhaa teknologiaa; leikkaan puolesta tusinasta kulahtaneesta vaatteesta pieniä riepuja ja pari keinokuituista heitän roskiin. Papereita revin ranteet paukkuen huomattavan määrän ja samalla päätän sanoutua irti eräästä pahvisesta joulurasiasarjasta. Siinä on viisi osaa, eri kokoisia, sisäkkäin mahtuvia. Olen yli kymmenen vuotta pitänyt niitä iloisina väriläiskinä kaapissa, mutta nyt katson totuutta silmiin: minähän inhoan niitä! En ikinä muista, missä on mitäkin vaan joudun avaamaan jokaikisen pahimmillaan. Sitäpaitsi, ne ovat räikeän punaisia ja ne tulevat jo korvistani ulos! Ne ovat kyllä ehjät mutta...päätän repiä kädessäni olevan laatikon suoraan roskikseen. Revin ja temmon ja väännän - ei mene rikki. Käsittämättömän sitkeää pahvia. Ilmeisesti lakattu pinta! Olen aina luullut että paperi on vain kiiltävää...astun toisella jalallani purkin päälle. Lopulta se taipuu kasaan. Laitan vielä kaksi pienempää purkkia sisäkkäin roskiin sellaisenaan ja isoimmat säästän toistaiseksi. Anteeksi joulurasiat, olitte kelpo kapistuksia, mutta minne pienet edellä, sinne te isot perässä, kunhan jaksan.

Kivaa oli se, että tuli kutsu synttäreille. Vappu menee siis perinteisillä lastenkutsuilla! Ihanaa! Ihanaa päästä ihmisten ilmoille, nähdä lapsia ja aikuisia. Ihanaa päästä maailmaan, pois inventaarioviidakosta, arkistosta, kirjastosta,  mökkihöperyydestä ja muistolaatikoiden hämärästä!

Adalmiina

Muisto

Kuvassa Inga Mooren kuvitusta Frances Hodgson Burnettin Salaiseen puutarhaan. Egmont Kustannus Oy Ab / Kirjalito, 2008) 

Mary, puutarhuri Ben ja punarinta.

Olin noin 5-vuotias, kun pääsin pitkäksi viikonlopuksi Lela-tädin luo kylään. (Luulin aikuiseksi asti vierailun kestäneen kokonaisen viikon, mutta ilmeisesti se todellakin kesti kolme tai neljä päivää, kuten myöhemmin selitettiin.) 

Minulla oli mennessäni jalassa ruskeat, uudehkot, mielestäni tosi rumat, vähän liian isot kengät (kasvuvara!). Vaistosin heti tätini katseesta, että hänestäkin kengät olivat oudot. Menimme kaupungille, Jyväskylän keskustaan, ja tätini osti minulle kauniit, sopivan kokoiset, punaiset kengät. Kiitollisuuteen ja yllättyneisyyteen sekoittui huolta:  loukkaantuukohan äiti tästä, onkohan tämä nyt ihan oikein ja reilua, mutta tätini totesi  painokkaasti, että pienellä tytöllä täytyy olla sievät ja sopivat kengät.

Sitten menimme toiseen kauppaan ja tätini osti minulle ihanat, iloisenväriset, muoviset hyppynarut. Ihastuin niihin ensisilmäyksellä. En ollut koskaan ennen hyppinyt hyppynaruilla, mutta aloitin opettelun heti kaupasta päästyämme ja ennen kuin pääsimme perille tädin kotiin, olin jo oppinut. Tätini oli silminnähden tyytyväinen nähdessään riemuni ja antaumukseni. Hän muisteli sitä  myöhemminkin. Kun näen Maryn isoissa ruskeissa kengissään Inga Mooren kuvissa, muistan aina omat vanhat kenkäni. Ne olivat minulle sopivat vasta kouluun mennessäni, 6-vuotiaana.

"Hyppynuora oli ihmeellinen kapine. Hän laski ja hyppi ja hyppi ja laski, kunnes hänen poskensa olivat aivan punaiset. Hänellä ei ollut koskaan elämässään ollut näin hauskaa. Aurinko paistoi ja kasvoihin puhalteli tuulenhenki - ei tuima tuuli, vaan iloisia pikku puhalluksia, jotka kuljettivat mukanaan tuoreen, vasta käännetyn mullan tuoksua. - - -"  (Burnett, Salainen puutarha. Toini Swanin suomennos, s. 57. WSOY, 1965; 5.painos)

Emilia Nummisen uusi käännös Salaisesta puutarhasta, juuri tuossa Inga Mooren kuvittamassa versiossa, on selkeä ja paikoitellen kieltä aiheellisestikin ajanmukaistanut (esim. hyppynaru), mutta suurimmalta osaltaan se ei tee oikeutta Burnettin vivahteikkaalle kielelle ja huipputyylille. Kirjan kielen latistuminen tekee kirjasta kuitenkin mainion helppolukuisen kirjan. Kuvitus paitsi parantaa helppolukuisuutta, onnistuu nostamaan kirjan taiteellista tasoa, joka suomennoksesta johtuen notkahtaisi ilman Moorea.


Kevätmiettein,
Adalmiina

Keväinen, vähän tuulinen lauantai

Adalmiinan lempirannerengas tänä keväänä

Auringonpaistetta, sinistä taivasta, pilvenhattaroita, tuulta! Ensimmäiset perhoset ja kimalaiset nähty. Peltirasian kansi kuvastaa hieman tätä hempeän kepeää keväistä tunnelmaa.

Pieniä suloisia leikekirjoja. Yksi on jo valmis, yksi täyttymässä ja yksi odottaa.

 

Sarilta, Maijalta ja Ferdinandilta - kortissa Ferdinand von Wrightin Kukkia ja lintuja puutarhan nurkassa 1853-54

 Kasvi-, kukka- ja ornamenttiaiheisia kirjoitusvihkoja ja -kirjoja. Ilo- ja Rohkeus-kirjat äkkiä katsoen niin samantapaiset, että kirjoitin viime vuoden viikon 35 lopun vahingossa vuoden 2010 kirjaan. Maanantaina huomasin hypänneeni väärään vuoteen. Paluu tulevaisuudesta tapahtui saman tien. Iloon kirjasin viime vuonna joka päivä ilo-asioita. Rohkeus-kirja toimii puolestaan perhekirjana, kuten kierrelehtivihkokin.

Mitä prinsessoille kuuluu?

Prinsessoille kuuluu hyvää - paitsi Maddelle. Toisaalta, juuri kihlauksen purkamalla Madde osoittaa prinsessuutta. Mikäli hän siis teki ratkaisun itsensä, eikä isosiskon vuoksi. Jos hän luopui avioliittoaikeista turvatakseen siskolleen rauhalliset häävalmistelut, häät ja tarpeeksi asiaankuuluvaa huomiota, kaunis ele sekin, mutta vähän arveluttava. Jos hän päätti asioista itsensä vuoksi, ei vain toisen häiden ajaksi, vaan for ever, prinsessuus vahvistui (se heiveröinen, joka on aavistettavissa syntyperäprinsessuudesta huolimatta). Prinsessalla on aina oikeus saada rinnalleen luotettava kumppani. Vastoin kaikkia sovinnaisuussääntöjä saa ja pitää perua häät jos alkaa tuntua siltä, että avioliitto ei taidakaan olla oikea teko.

Se riipii aikansa, sattuu ja syö voimia. Jos osaa ottaa opikseen, tunnistaa lopulta vakaat persoonallisuudet smoothoperator-rakastetuista. Perheen perustaminen vaatii prinsessataitoja jos mikä!

Katariina Heilalan Prinsessan paino -kirjan (Cultura Oy, 2006) nimi viittaa Madden isosiskoon. Heilala  kritisoi median tapaa puhua ulkonäöstä. Kruununprinsessa osallistui hälyttävän laihaksi riutuneena, kuolemanlaihana, Nobel-päivällisille. Kuvatekstiin toimittaja (luultavimmin nainen) oli kirjoittanut "Prinsessa Victoria edusti päivällisillä kauniimpana kuin koskaan".

Prinsessuutta oli alkaa vastustaa yleistä, laihuutta ihannoivaa  mielipidettä ja alkaa syödä. Prinsessuutta oli myös se, että piti kiinni omasta rakastetustaan, vaikka monet eivät selvästikään arvostaneet häntä.

Naapurin nuoret naiset, nuo edellämainitut, opettelevat samoja prinsessataitoja, joita kaikkien tyttöjen ja nuorten naisten on syytä hallita. Ulkoiset puitteet eivät korvaa kunkin yksilön omaa sisäistä työtä.


Tällaisin miettein,
Adalmiina

B. O. ja eetos, paatos, logos sekä Peri hypsous

Kuvassa Barack Obaman kirjat ja Aristoteleen Runousopin ohella antiikin tärkein tyylitutkimuksen ja estetiikan teos Korkeasta tyylistä  (Peri hypsous) O. E. Tudeerin suomennoksena (Otava 1918)

Eiliseen aiheeseeni liittyen pari sanaa vielä Obaman kirjoista. Niitä lukiessa tuli mieleen antiikin ajan politiikka, estetiikka, tyylioppaat ja retoriikan teoria. Loppujen lopuksi vaatimukset eivät ole paljoakaan muuttuneet antiikin kreikkalaisessa kaupunkivaltiossa poliittista uraa aloitelleen ja nykyaikana poliittista uraa aloittavan välillä, mitä tulee ihmisten ja  ihmisjoukkojen saamiseen ajatustensa taakse, kannattamaan ja äänestämään ehdokasta. Barack Obama ei ole lukenut perusteellisesti vain Yhdysvaltojen perustuslakia - hän opetti ennen Washingtoniin tuloaan kymmenen vuotta perustuslakioikeutta Chicagon yliopistossa - vaan ilmeisen tarkasti myös suurten amerikkalaisten poliitikkojen ja kansalaisaktivistien puheita - se ilmenee monin paikoin kirjoissa - ja kaikesta päätellen myös puheoppaita.

Aristoteles käsitteli Retoriikka-teoksessaan retorisen argumentaation osatekijöinä eetosta, paatosta ja logosta. Vapaasti tulkiten voisi sanoa, että eetos ratkaisee puhujan (tässä kirjoittajan) uskottavuuden (henkilöstä saatava kokonaisvaikutelma, persoonan ja luonteenpiirteiden kokonaisuus suhteessa siihen, mitä hän puhuu);  paatos vaikuttaa siihen saako puhuja (kirjoittaja) kuulijan (lukijan) vastaanottavaiseksi, myötämieliseksi eli psykologisesti puolelleen; logos puolestaan sisältää asia-argumentaation  (siitä on ilmettävä selkeästi millaisin perustein johonkin johtopäätökseen päädytään, miksi joku asia on muutettava, joku laki laadittava, toinen kumottava jne).

Obama hallitsee kaikki kolme, eetoksen, paatoksen ja logoksen, ja käyttää niitä kaikkia! Hänellä on myös kyky, jota Aristoteles piti retoriikan ytimenä: kyky havaita kunkin asian yhteydessä vakuuttava. Aristoteleen mukaan eetos tulee saavuttaa sen kautta mitä puhuja sanoo eikä sen kautta, mitä ihmiset ajattelevat hänestä ja hänen luonteestaan ennen hänen puhettaan (tai kirjaansa). Kaikki ovat huomanneet, että logos ja paatos eivät tuota Obamalle minkäänlaisia vaikeuksia, mutta eetoksen vakuuttavuudessa on ollut tekemistä, niin paljon ennakkoluuloja ja pelkoja liittyi mm. Obaman erikoiseen afroamerikkalaiseen taustaan.

Aihe on herkullinen ja sitä tekisi mieli pyörittää kirjojen tarjoamin esimerkein, mutta antaa olla.

Peri hypsous, suom. Korkeasta tyylistä, on fragmentaarinen teos, sen loppuosa ja arkkien sisimmät lehdet ovat kadonneet. Tekijästä ei ole varmuutta, usein mainitaan tekijänä Longinus tai Pseudo-Longinus. Teos löydettiin uudelleen 1500-luvulla ja erilaisina kommentoituina laitoksina ja käännöksinä se on vaikuttanut huomattavasti myöhempiin taideteorioihin. Parin vuosisadan ajan se leimasi kaikkea esteettistä keskustelua.    

Kirjassa esitellyt viisi korkean tyylin lähdettä, ominaisuutta, joihin perustuu suurimpien kirjailijoiden maine: 

- kyky ajatella suuria ajatuksia

- voimakas ja haltioitunut paatos

- tehokas lausekuvioiden käyttö

- jalo sanonta ja hallittu kuvallisuus

- arvokas sommittelu

Kaksi ensinmainittua ovat synnynnäisiä kykyjä, kolme jälkimmäistä opeteltavissa olevia.

Kun luin Obaman kirjoja, ajattelin usein tuota luetteloa ja ajattelin, että vau, tämä ihminen on hyvällä asialla, hän osaa ajatella isosti ja laajasti, osaa erottaa oleellisen epäoleellisesta, osaa asiansa, osaa valita sanansa. Kukaan ei ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla. Peri hypsous on täynnä toinen toistaan maukkaampia ja osuvampia esimerkkejä mestareiden ja keskinkertaisuuksien kirjoista, mutta pointtina on se, että mestari on mestari satunnaisista kömmähdyksistä ja kompuroinneista huolimatta. Barack Obama, joka on kasvanut varsin omalatuisesta taustastaan käsin puhuttelemaan miljoonia ihmisiä synnynnäisten kykyjensä mutta myös määrätietoisen työn avulla, sijoittuu mielessäni mestarien läheisyyteen, korkeaan tyyliin yltäneiden sarjaan. 

Aarne Kinnusen ja Teivas Oksalan toimittamassa Antiikin estetiikka -kirjassa (Suomen estetiikan seuran vuosikirja 2. WSOY, 1977) on hieno Henrik Zilliacuksen artikkeli, jonka otsikko on  Korkeasta tyylistä - Peri hypsous ("Longinos").

Mustarastaiden heleä huhuilu kuuluu yhä useammin pihalla. Rakastan mustarastaita. Ne ovat kauniita ja niiden laulun melodia vaihtuu hetkessä kevyen hilpeästä viiltävän haikeaan.

Tänään kuulin taas lokkien kirkunaa. Se tietää kevättä sekin.

Päiväkotilapset keräsivät papereihinsa havaintoja kevään merkeistä. He olivat nähneet västäräkin.

Joka puolella on pyöräileviä pikkupoikia ja vähän isompia mopopoikia. Vanhukset uskaltautuvat rollaattoreineen jalkakäytäville, kun liukkaat kelit ovat ohi. Minäkin köpötän katsomaan mitä ulkomaailmaan kuuluu. Ihan hyvää näyttää kuuluvan.

Adalmiina

Kevään merkkejä ja Rohkeus toivoa

Ihastuttavat lehdet, herkät, hohtavan nukan verhoamat terälehdet aukeamassa.

Kevät tulee, olen olemassa and I feel good!

Hyvässä seurassa, sekä läheisten ihmisten että kirjojen, elokuvien ja musiikin lähelle tuomien ihmisten, aika kuluu siivillä.

Nautittavimpia ulkopuolisten tuottamia hetkiä olen saanut Barack Obaman seurassa. Mikä kirjoittaja, mikä ihminen! Unelmia isältäni. Kertomus rodusta ja sukuperinnöstä -kirjan luin suomennoksen ilmestyttyä, eikä sen voittanutta heti voi tulla vastaan (Dreams from My Father. A Story of Race and Inheritance ilm. 1995 ja 2004; suom. Seppo Raudaskoski ja Mika Tiirinen. BTJ, 2009), mutta on Rohkeus toivoa. Ajatuksia amerikkalaisen unelman pelastamisesta -kirja mahtava sekin! (The Audacity of Hope. Thoughts on Reclaiming the American Dream ilm. 2006; suom. Seppo Raudaskoski. BTJ 2009).

Rohkeus toivoa ei ole niin säkenöivän ihmeellinen ja erikoinen kuin omakohtainen henkilöhistoria- ja muistelmateos Unelmia isältäni, mutta edelleen, politiikan läpitunkemanakin, tämä toinenkin kirja on mahtava. Obama on niin hyvä kirjoittaja, niin etevä tyylitaituri ja kertoja, että mistä tahansa hän kirjoittaakin - mistä tahansa itselleen tärkeästä tai läheisestä aiheesta - häntä lukee ahmien ja ihaillen. 

En tiedä, miten paljon kustannustoimittaja puuttui ensimmäisen kirjan sisältöön, kaikesta päätellen aika vähän. Obama antaa hillitysti lukijoidensa ymmärtää, että ainakaan julkaisupuolella ei olisi ollut pahitteeksi hieman aktiivisempi rooli kustantajalta. Toisen painoksen esipuheessa Obama toteaa lakonisesti: "Ensimmäinen minua kohdannut julkisuuden puuska herätti kustantamoni kiinnostuksen vuosikymmen sitten, ja uudet uutisotsikot ovat saaneet aikaan sen, että kirjani julkaistaan uudelleen."

Obama toteaa ensimmäisen kirjansa osalta, uuden painoksen esipuheessa myös, että "Mieleni tekisi karsia kirjasta viitisenkymmentä sivua, koska nykyisin ymmärrän paremmin tiiviin sanonnan tärkeyden." Kustannustoimittajakin olisi voinut vihjaista asiasta? Mutta, koska asiat olivat niin kiinnostavia kuin olivat ja Obaman tyyli pettämätön, kirja ei kärsinyt "toimittamattomistakaan" jaksoista. Hyvä että Obama jätti kaiken ennalleen. Jotakin edes, josta huomaa, että hänkään ei sentään syntynyt kynä kädessä.

Paikalla on käynyt joku muukin...

Toivottavasti seuraavan kirjan aihe ei löydy erään sodan vaiheista, strategioista, taustoista, sotapolitiikasta, myötä- ja vastoinkäymisistä sotatantereella. Obama varmasti käsittelee niitäkin aiheita vielä, jos ehtii kirjoittaa jossain välissä. Toisaalta, eihän hän voi kirjoittaa presidenttikaudestaan kirjoittamatta myös sodasta, jota johtaa. Paljon toivoa laitettiin tähän mieheen. Nähtäväksi jää, miten paljon hänellä loppujen lopuksi on presidenttinä toimiessaan rohkeutta ja taitoa toimia edeltäjiään taitavammin. Kaikkein toiveikkaimmatkin, pyrkimyksissään pyyteettömimmätkin, vähiten vallanhimoiset, ovat vallan näyttämöillä vaarassa muuttua huonoon suuntaan.  

Usein kuulee puhuttavan vallanhimosta ikään kuin se olisi jotakin myönteistä. Jotkut suorastaan kehuskelevat olevansa vallanhimoisia. He pitävät hyveenä vähintään sitä, että tiedostavat himonsa. Itse ajattelen, että on hyvä, että ihminen, joka haluaa vaikuttaa asioihin, hakeutuu asemiin, joissa hänellä on valtaa vaikuttaa asioiden kulkuun. Ihmisen täytyy olla kyllin motivoitunut halussaan vaikuttaa asioihin, jotta hän jaksaisi edetä. Tällainen terve vaikuttamisen halu sisällyttää itseensä tietoisuuden vastuusta. Ihminen on valmis vallan mukanaan tuomaan vastuuseen.Vallanhimosta tuollaisessa terveessä, vastuullisessa vaikuttamisen halussa ei ole kyse. 

Vallanhimoa pidän väärinymmärretyn vallanhalun tai sairaaksi kehittyneen vaikuttamisenhalun ilmentymänä. Historia todistaa monen vallanhimoisen päässeen valtaan, usein ikävin seurauksin.

Joskus sattuu niin onnellisesti, että suureen valtaan pääsee myös sellainen henkilö, jolla on suuria myönteisiä ajatuksia, jotka eivät kierry vain oman egon ja oman eliitin ympärille vaan paljon laajemmalle. Henkilö, jolla on kommunikointi- ja viestintäkykyjä (kirjoittajana, puhujana, yhteistyökumppanina) ja joka tavoittelee aidosti mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseen ja sitä kautta vakaampien olojen luomiseen. Obama on tuollainen onnellinen sattuma. Mutta tarina voi päättyä vielä arvaamattomalla tavalla. On kiinnostavaa seurata ilmeisen kyvykkään ja hyvään pyrkivän ihmisen selviytymistä tehtävässä ja asemassa, jossa vain harva on ollut itseään pahasti tahraamatta. Joku kompastuu ulkoisiin asioihin, joku turmeltuu vallasta sinänsä, joku kaatuu sisäisiin heikkouksiinsa. Miten käy Obaman?

Rohkeus toivoa on hauska, vauhdikas, syvällinen, perusteellinen ja persoonallinen kirja poliittiseksi kirjaksi. Siinä on puistattavan tarkasti kerrottu amerikkalaisen kaksipuoluejärjestelmän mädät puolet, taktikointi, pelaaminen, hämäräpuuhat ja pöyristyttävä kaupallisuus. Konservatiivit eivät voisi pölkkypäisemmältä ja itsekkäämmältä joukolta vaikuttaa kuin millaisina heidän mielipiteensä ja toimintansa kirjassa esitetään ja demokraatit - niin, no, joskus kiusallisella tavalla tuntuu kuin lukisi demokraattisen puolueen mainostekstiä, vaaleihin valmistautuvan puolueen yhteenvetoa omasta peremmuudestaan, ei Obaman omia ajatuksia? Keskiössä on kuitenkin, kuten luvattu, amerikkalainen unelma ja sen pelastamiseksi esitetyt ajatukset - niissä Obama pyrkii koko maata yhdistäviin, ei erottaviin näkymiin. Obaman kiteytys amerikkalaisesta unelmasta on rohkeus toivoa, siitä kirjan nimi.

 Lumet ovat sulaneet ja kuivuneen heinän seasta nousee punavuokkoja...

Unelmia isältäni kirjan henkilökohtaisuudesta on otettu iso harppaus politiikassa jo vaikuttavan henkilön puoluesidonnaisuuteen, se on selvä. Kirjan epilogin jälkeisissä kiitoksissa lueteltujen henkilöiden määrä on suuri. Obama antaa erittäin tuntuvat kiitokset  kustannustoimittajalleen sekä Crown Publishing Gropin kustannusjohtajille ja kaikille työntekijöille. Huomaa, että hän arvosti tukea, jota sai. Hän kiittää monia ystäviään parannusehdotuksista ja senaattiavustajiaan mm. muistutuksista, korjauksista ja poliittisia linjauksia koskevista ehdotuksista. Ehkä juuri nuo poliittisen linjauksen kohdat, silloin kun ne ovat selkeästi puoluepoliittisia, ovat ärsyttävimpiä kohtia kirjassa. Joskus Obama on kompastua selittelyihin. Lähinnä juuri puolueen linjauksen selittelyyn parhain päin jossain tilanteessa tai vapaan markkinatalouden onnettomimpien seuraamusten vähättelyssä. Tuollaisten kohtien vastapainona on kuitenkin hienoja analyysejä ihmisistä, yhteisöistä, yhteiskunnasta; pitkiä ketjutuksia historiasta nykyhetkeen, visioita, selkeästi ilmaistuja näkökulmia, oivaltavia huomioita, vivahteikkaita yksityiskohtia, huumoria, valtavasti pikku tarinoita ihmisistä, tapahtumista, tilanteista - ajatuksia, tunteita, kysymyksiä, pohdintaa.

Kaikissa asioissa Obama ei ole vahvoilla, mutta he ovat ilmeisesti Michellen kanssa muotoilleet nuo kohdat sellaisiksi, että aviomiehen ja isän roolitkin saavat puoltopisteitä. Onhan niin vähän aikaa siitä kun Obaman kovin kilpakumppani omassa puolueessa, Hilary Clinton, kärsi monien äänestäjien silmissä miehensä harha-askelten ja, ehkä erheitäkin enemmän, kansan edessä esitetyn epärehellisyyden vuoksi. Barack Obama ei ole toistaiseksi mokannut, mutta jatkuessaan sotatoimet purkavat toiveikkuutta konfliktin ratkaisusta ja Guantanamo-asiakin on kesken...

Ihanaa, että viimeisetkin lumikasat alkavat sulaa pois! Kevät edistyy päivä päivältä!

Terveisin Adalmiina

Lauantai-illan mietteitä

 Kuvassa osa Chris Chunin Fusia-korttia, 2009

Kuvan yläosassa Henning Mankellin Tulen raivo

Oikeastaan en tiedä, mitä tehdä tämän blogin kanssa nyt, kun kurssi on lopullisesti ohi. Sain tänään vihdoin "palkintoni" eli muistitikun, jolle on tallennettu yhtä ja toista. Kurssiwikissä olen ajatellut poiketa ja jotakin kirjoittaakin, mutta eipä ole kiirettä.


Olisiko ollut siistiä jättää blogi niille sijoilleen, joille se jäi tehtävien suorittamisen jälkeen? Jättää se tuhansien muiden kurssiblogien tavoin aloilleen niin kuin jätetään vanhat koulukirjat ullakolle ja käyttämättömät vajat maisemaan?  Mietin tätä vaihtoehtoa jo silloin, kun olimme 7. asiassa, Toiset ihmiset tiedonlähteenä. Tiesin jo silloin, etten haluaisi jättää blogia autioksi. Se vain tuntui ankealta vaihtoehdolta. Muuttokin tuntui turhalta. Jos tälle tontille saa jäädä niin miksi lähteä.

Web 2.0, kirjasto, kirjastot, kirjastoaineistot, lapset ja nuoret, lasten ja nuorten palvelu kirjastossa yms. tuntuivat aiheina sisältävän riittävästi näkökulmia, joita käsitellä blogissa kurssin jälkeenkin. Tuntui oikeutetulta jatkaa bloggausta kurssiblogin vakaan asialliselta perustalta, vaikkakin omille sivupoluille jo hamuten.

Poistin tänään kurssilaisten blogit tuosta oikealta...Tuntui kuin olisi purkanut itse kutomansa puseron tai kaulahuivin. Hyvästi oranssit napit. Visuaalinen vaikutelma kurssitovereiden läsnäolosta oli minulle tärkeä, mutta blogithan ovat edelleen yhden klikkauksen päässä 23asiaa.net -linkin takana. Sentimentaalinen nostalgia asettuu.

Katsotaan. Seurataan tilannetta.

Keittiöpihalla oli päivällä peipposia. Katselin niitä ikkunasta. 


Adalmiina

Tulva ja muita muutoksia

Osa Chris Chunin Fusia kortista, 2009 (keltainen ei vastaa alkuperäistä väriä)

Oli odotettavissa, että lumien alkaessa tänä keväänä sulaa, tulvia olisi tiedossa kaikilla alavilla merenjättömailla, jokien varsilla ja säistä riippuen sellaisillakin alueilla, joilla yleensä vain hieman jalat kastuvat.

Vanhempieni vanha omakotitalo sijaitsee lähellä merenrantaa, muinaisen hylkeenpyyntialueen tuntumassa, merenjättömaalla, alueella, jonka naapurustosta aikoinaan kaivettiin savea tiilitehtaan käyttöön. Savilammet on ajat sitten täytetty ja huvila-asutuksen tilalle on rakennettu nykyaikaisia asuintaloja. Usko uudenaikaiseen viemärijärjestelmään on vankka.

Luonto on kuitenkin lahjomaton ja voimakas. Pääsiäiviikonloppu oli monista lapsista suuri seikkailu ("hauskin pääsiäinen ikinä") pimenevän illan läpi kurnuttavine loka-autoineen, uppopumppuineen ja vilkkuvine valoineen.

Mummon kellarissa ajelehti paljon mielenkiintoista tavaraa, pakastin kellahti kyljelleen, pyykinpesukone hörppäsi merivettä ja ilmassa oli suuri vaaran ja uhan tunne, kun sähkölaitteet jatkoivat toimintaansa, vesi nousi nousemistaan ja lopulta kellarin portaille purjehti koreissa ja muovisaaveissa säilöön laitettuja esineitä -  joululyhtykin kellahti jostain portaalle lasit rikki helähtäen. 

Lapsille tuli mieleen Muumimamman kellarista sukelletut hillopurkit, mutta aikuisille niiden lisäksi Nokian vesikatastrofi, Keski-Euroopan tulvat ja uutisten mutavyöryt milloin missäkin hökkelikylässä maailmalla.

Kaikkien aikojen kellaritulva sai aikaiseksi sen, että iäkkäiden omakotiasujien uudet pesukoneet ja  pakastimet eivät tästä lähtien sijaitse kellarikerroksessa. Tulvat eivät tuolla seudulla lopu tähän kevääseen.

Sarjainfon n:o 148;  1/2010 s.25 Kysy sarjakuvalla -palsta

Joskus muutokset tapahtuvat silloin, kun vähiten odottaa. Olin lopettamaisillani monivuotisen Sarjainfon tilaamisen. Se tuntui polkevan paikoillaan, ulkoasu ei viehättänyt, sisältö oli epätasaista. Juuri sinä päivänä, kun päätin lopettaa tilauksen, postista saapui uudistunut Sarjainfo! Silmäilin sen läpi epäuskoisena ja tajusin heti, että nyt lehti on sitä, mitä olen siltä koko ajan odottanut.

Kaisa Lekan suunnittelema ulkoasu ja taitto tekevät lehdestä raikkaan ja ajantasaisen! On uskaltauduttu jopa parempilaatuisen, mattapintaisen paperin käyttöön, vaikka se on kalliimpaa. Mikäli haluaa tehdä oikeutta sarjakuvataiteelle, ei sitä pidä painaa wc-paperille. Eikä lehden sisältö voi olla vessanseinäpiirroksia. Nelivärisyys - vihdoin. Mustavalkoisuus on ok, Kaisa Leka hyvänä esimerkkinä itse, mutta kyllä Suomen suurimman sarjakuvakulttuurilehden on oltava värillinen!

                                                         Sarjainfon n:o 148;  1/2010 s.25 Kysy sarjakuvalla -palsta

Uudet päätoimittajat, Mari Ahokoivu ja Vesa Saarinen - onnittelut! Vesa Saarisen artikkeli Hannele Richertistä on valaiseva ja sille on varattu tarpeeksi tilaa. Sarjakuvakertomus matkasta Angoulemen sarjakuvafestivaaliin on mainio. Nauratti, kun yhdessä kohtauksessa tyttö kysyy: "From Finland? Do you know Tommi Musturi?" Minäkin rakastan Tommi Musturia. (Toivon kirjat ym.)

Menneen pääsiäisviikonlopun muistoksi.

Tämä oli parhaan makuista tummaa suklaata tällä kertaa.

Oman tämänhetkisen pakettijalkani vuoksi, ja muutenkin, halusin mainita Kaisa Lekan. Hänellähän on hienot, pitkät, metalliset  tekojalat. Kunnioituksella.

Viime viikolla otin vinkkauksessa esiin Henning Mankellin upean Sofia-trilogian, Tulen salaisuus (WSOY, 2008, suom. Marja Kyrö), Tulen arvoitus (2009) ja Tulen raivo (2010). Päähenkilö Sofia menettää molemmat jalkansa maamiinan räjähdyksessä. Hän saa myös tekojalat. Puiset. (Edit: Muoviset tekojalat! Kyynärsauvat puiset.)

Ehdotin Tulen arvoitusta myös Espoon kaupunginkirjaston Lempibussiin uudeksi kirjaksi. En menetettyjen jalkojen vuoksi vaan nuorten seksuaalisten oikeuksien kannalta ja rakkauden vuoksi, johon kaikilla on kuitenkin oikeus ja halu. Kirja muistuttaa nuorten oikeudesta saada ulottuvilleen tutkittua ja asianmukaista tietoa; oikeudesta opetukseen, tietoon ja terveyspalveluihin, jotta nuori kykenee tekemään perusteltuja valintoja omaan seksuaalisuuteensa liittyen kriittisellä hetkellä; oikeudesta saada tukea läheisiltään; oikeudesta tuntea kaikkia tunteita; oikeudesta ilmaista tunteitaan ja rakastaa. Kirjassa Sofian vanhempi sisar on sairastunut aidsiin. Sofia on kuullut sairaudesta siinä sairaalassa, jossa toipui räjähdyksen jälkeen. Koulussa taudista ei puhuta mitään. Rosa ja tyttöjen äiti Lydia tietävät asioista vähemmän kuin nuori Sofia.

Espoon Ystävyyden talo Lastentapahtumaviikko-mainoksesta 2003

Henning Mankellin ohella Ruotsissa muutkin osaavat kirjoittaa hyviä nuortenkirjoja. Sara Kadefors, Johanna Thydell, Mats Wahl jne.  Mats Wahlin Emma ja Daniel -trilogian Rakkaus on ollut Lempibussiohjelmassa aiemminkin. Nyt ehdotin mukaan myös Matkaa.

 

Prinsessa-ajatus:

Lainaus Katariina Heilalan Prinsessan paino -kirjasta (Cultura Oy, 2008):

"Emma edustaa Wahlin tuotannolle tyypillistä naiskuvaa, joka on tavallisesti miehiä kypsempi ja vahvempi, vastuullisempi ja ennen muuta tietoisempi omista motiiveistaan - ollen silti kaukana minkäänlaisesta idealisoidusta henkiolennosta. Wahlin miehet, mukaan lukien Daniel ja John-John, ovat leimallisemmin oman narsisminsa sokaisemia."  (mts. 183)

Prinsessuutta on olla vastuullinen ja tietoinen omista motiiveistaan.

Terveisin

Adalmiina

Sadetta ja sulavia lumia

Pupu sai hyvän kodin. Rakastan sen herttaisuutta. Kiitos H. ja 3xS!

Pääsiäiskissa aidalla.

Punarinta kävi pihalla. Puiden ja pensaiden oksat täynnä pisaroita. Lumikasat madaltuvat. Harmaata mutta valoisaa. Kevät tulossa.

Tapaamisiin,

Adalmiina

Pääsiäinen ja Kauimpana kuolemasta

Kiitos Päivi suklaamunista. Ne odottavat sunnuntaihin tuossa pussissa olohuoneen pöydällä.

Paketoin jo avatun lahjan koristeeksi samanväristen esineiden seuraksi pöydälle. Lahja oli japanilaisilta kirjastovierailta maaliskuulta. Riisikeksejä.

Kuvassa yksityiskohta Coraline-DVD:n alkukuvista.

Minun pitäisi saada uusia villasukkia...mutta Coraline pääsee kohta Kirjapuutarhaan.

Helmihyasinttien levollista sinisyyttä. Kevättä.

Kuva kannesta.

Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta (Avain, 2010) sopii Pääsiäiseen ja pitkäänperjantaihin. 

Kirja on teemoiltaan lähellä Sofi Oksasen Puhdistusta (WSOY, 2008). Puhdistuksen henkilöt ovat aikuisia, Kauimpana kuolemasta -kirjassa on enemmän lapsia. Puhdistus on taidokkaammin rakennettu, vähemmän viihteellisiä kohtauksia sisältävä ja siten rehellisempi, mutta Kauimpana kuolemasta -kirjassa on mukana kauneutta, jota Puhdistuksesta puuttuu. Runollisuutta, joka tekee joistakin kuvista unohtumattomia, mutta joka toisissa kohdissa kääntyy itseään vastaan - tärkeäkin huomio hiipuu. Ystävyyttä, koskettavasti ja komeasti kuvattuna.

Puhdistuksen maisema on harmaa ja sateinen, Kauimpana kuolemasta -kirjassa aurinko paahtaa ja kuivaan hiekkaan jäävät jalanjäljet katoavat nopeasti. Samat miehet ovat asialla molemmissa. Samat koskaan katumattomat. Sama järjestelmä vaikka yksityiskohdiltaan erilainen. Sama eriarvoisuus, sama arvottomuus, sama kärsimys.

Mitä tekemistä tällä on Pääsiäisen ja pitkänperjantain kanssa? 

Julmuus, säälimättömyys, kärsimys, kuolema. Lasten kohdalla myös sielun murha.

Jos pitkäperjantai on kidutettujen, häväistyjen, pilkattujen, sorrettujen, piestyjen ja ristiinnaulittujen muistoksi vietettävä hiljentymisen päivä, hyvä. Sellaisena itse sitä vietän.

On erittäin vaarallista, vastenmielistä ja väkivallan kuvastoa ylläpitävää jumittua historiallisen tarinan ristiinnaulitsemistapahtumaan. Yhden historiallisen henkilön kärsimyksen vuoksi ei saa ummistaa silmiä muiden kärsimykseltä. Esimerkiksi lasten, naisten, nuorten tyttöjen ja poikien pahoinpitelyiltä ja hyväksikäytöiltä. Pitäisi keskittyä todellisiin asioihin. Keskittyä muuttamaan asioita. Muuttamaan rakenteita, lakeja, kasvatusta, asenteita.

Tessieltä 11 -12-vuotiaana saatu lautanen.

Adalmiina