Ihastuttavat lehdet, herkät, hohtavan nukan verhoamat terälehdet aukeamassa.
Kevät tulee, olen olemassa and I feel good!
Hyvässä seurassa, sekä läheisten ihmisten että kirjojen, elokuvien ja musiikin lähelle tuomien ihmisten, aika kuluu siivillä.
Nautittavimpia ulkopuolisten tuottamia hetkiä olen saanut Barack Obaman seurassa. Mikä kirjoittaja, mikä ihminen! Unelmia isältäni. Kertomus rodusta ja sukuperinnöstä -kirjan luin suomennoksen ilmestyttyä, eikä sen voittanutta heti voi tulla vastaan (Dreams from My Father. A Story of Race and Inheritance ilm. 1995 ja 2004; suom. Seppo Raudaskoski ja Mika Tiirinen. BTJ, 2009), mutta on Rohkeus toivoa. Ajatuksia amerikkalaisen unelman pelastamisesta -kirja mahtava sekin! (The Audacity of Hope. Thoughts on Reclaiming the American Dream ilm. 2006; suom. Seppo Raudaskoski. BTJ 2009).
Rohkeus toivoa ei ole niin säkenöivän ihmeellinen ja erikoinen kuin omakohtainen henkilöhistoria- ja muistelmateos Unelmia isältäni, mutta edelleen, politiikan läpitunkemanakin, tämä toinenkin kirja on mahtava. Obama on niin hyvä kirjoittaja, niin etevä tyylitaituri ja kertoja, että mistä tahansa hän kirjoittaakin - mistä tahansa itselleen tärkeästä tai läheisestä aiheesta - häntä lukee ahmien ja ihaillen.
En tiedä, miten paljon kustannustoimittaja puuttui ensimmäisen kirjan sisältöön, kaikesta päätellen aika vähän. Obama antaa hillitysti lukijoidensa ymmärtää, että ainakaan julkaisupuolella ei olisi ollut pahitteeksi hieman aktiivisempi rooli kustantajalta. Toisen painoksen esipuheessa Obama toteaa lakonisesti: "Ensimmäinen minua kohdannut julkisuuden puuska herätti kustantamoni kiinnostuksen vuosikymmen sitten, ja uudet uutisotsikot ovat saaneet aikaan sen, että kirjani julkaistaan uudelleen."
Obama toteaa ensimmäisen kirjansa osalta, uuden painoksen esipuheessa myös, että "Mieleni tekisi karsia kirjasta viitisenkymmentä sivua, koska nykyisin ymmärrän paremmin tiiviin sanonnan tärkeyden." Kustannustoimittajakin olisi voinut vihjaista asiasta? Mutta, koska asiat olivat niin kiinnostavia kuin olivat ja Obaman tyyli pettämätön, kirja ei kärsinyt "toimittamattomistakaan" jaksoista. Hyvä että Obama jätti kaiken ennalleen. Jotakin edes, josta huomaa, että hänkään ei sentään syntynyt kynä kädessä.
Paikalla on käynyt joku muukin...
Toivottavasti seuraavan kirjan aihe ei löydy erään sodan vaiheista, strategioista, taustoista, sotapolitiikasta, myötä- ja vastoinkäymisistä sotatantereella. Obama varmasti käsittelee niitäkin aiheita vielä, jos ehtii kirjoittaa jossain välissä. Toisaalta, eihän hän voi kirjoittaa presidenttikaudestaan kirjoittamatta myös sodasta, jota johtaa. Paljon toivoa laitettiin tähän mieheen. Nähtäväksi jää, miten paljon hänellä loppujen lopuksi on presidenttinä toimiessaan rohkeutta ja taitoa toimia edeltäjiään taitavammin. Kaikkein toiveikkaimmatkin, pyrkimyksissään pyyteettömimmätkin, vähiten vallanhimoiset, ovat vallan näyttämöillä vaarassa muuttua huonoon suuntaan.
Usein kuulee puhuttavan vallanhimosta ikään kuin se olisi jotakin myönteistä. Jotkut suorastaan kehuskelevat olevansa vallanhimoisia. He pitävät hyveenä vähintään sitä, että tiedostavat himonsa. Itse ajattelen, että on hyvä, että ihminen, joka haluaa vaikuttaa asioihin, hakeutuu asemiin, joissa hänellä on valtaa vaikuttaa asioiden kulkuun. Ihmisen täytyy olla kyllin motivoitunut halussaan vaikuttaa asioihin, jotta hän jaksaisi edetä. Tällainen terve vaikuttamisen halu sisällyttää itseensä tietoisuuden vastuusta. Ihminen on valmis vallan mukanaan tuomaan vastuuseen.Vallanhimosta tuollaisessa terveessä, vastuullisessa vaikuttamisen halussa ei ole kyse.
Vallanhimoa pidän väärinymmärretyn vallanhalun tai sairaaksi kehittyneen vaikuttamisenhalun ilmentymänä. Historia todistaa monen vallanhimoisen päässeen valtaan, usein ikävin seurauksin.
Joskus sattuu niin onnellisesti, että suureen valtaan pääsee myös sellainen henkilö, jolla on suuria myönteisiä ajatuksia, jotka eivät kierry vain oman egon ja oman eliitin ympärille vaan paljon laajemmalle. Henkilö, jolla on kommunikointi- ja viestintäkykyjä (kirjoittajana, puhujana, yhteistyökumppanina) ja joka tavoittelee aidosti mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseen ja sitä kautta vakaampien olojen luomiseen. Obama on tuollainen onnellinen sattuma. Mutta tarina voi päättyä vielä arvaamattomalla tavalla. On kiinnostavaa seurata ilmeisen kyvykkään ja hyvään pyrkivän ihmisen selviytymistä tehtävässä ja asemassa, jossa vain harva on ollut itseään pahasti tahraamatta. Joku kompastuu ulkoisiin asioihin, joku turmeltuu vallasta sinänsä, joku kaatuu sisäisiin heikkouksiinsa. Miten käy Obaman?
Rohkeus toivoa on hauska, vauhdikas, syvällinen, perusteellinen ja persoonallinen kirja poliittiseksi kirjaksi. Siinä on puistattavan tarkasti kerrottu amerikkalaisen kaksipuoluejärjestelmän mädät puolet, taktikointi, pelaaminen, hämäräpuuhat ja pöyristyttävä kaupallisuus. Konservatiivit eivät voisi pölkkypäisemmältä ja itsekkäämmältä joukolta vaikuttaa kuin millaisina heidän mielipiteensä ja toimintansa kirjassa esitetään ja demokraatit - niin, no, joskus kiusallisella tavalla tuntuu kuin lukisi demokraattisen puolueen mainostekstiä, vaaleihin valmistautuvan puolueen yhteenvetoa omasta peremmuudestaan, ei Obaman omia ajatuksia? Keskiössä on kuitenkin, kuten luvattu, amerikkalainen unelma ja sen pelastamiseksi esitetyt ajatukset - niissä Obama pyrkii koko maata yhdistäviin, ei erottaviin näkymiin. Obaman kiteytys amerikkalaisesta unelmasta on rohkeus toivoa, siitä kirjan nimi.
Lumet ovat sulaneet ja kuivuneen heinän seasta nousee punavuokkoja...
Unelmia isältäni kirjan henkilökohtaisuudesta on otettu iso harppaus politiikassa jo vaikuttavan henkilön puoluesidonnaisuuteen, se on selvä. Kirjan epilogin jälkeisissä kiitoksissa lueteltujen henkilöiden määrä on suuri. Obama antaa erittäin tuntuvat kiitokset kustannustoimittajalleen sekä Crown Publishing Gropin kustannusjohtajille ja kaikille työntekijöille. Huomaa, että hän arvosti tukea, jota sai. Hän kiittää monia ystäviään parannusehdotuksista ja senaattiavustajiaan mm. muistutuksista, korjauksista ja poliittisia linjauksia koskevista ehdotuksista. Ehkä juuri nuo poliittisen linjauksen kohdat, silloin kun ne ovat selkeästi puoluepoliittisia, ovat ärsyttävimpiä kohtia kirjassa. Joskus Obama on kompastua selittelyihin. Lähinnä juuri puolueen linjauksen selittelyyn parhain päin jossain tilanteessa tai vapaan markkinatalouden onnettomimpien seuraamusten vähättelyssä. Tuollaisten kohtien vastapainona on kuitenkin hienoja analyysejä ihmisistä, yhteisöistä, yhteiskunnasta; pitkiä ketjutuksia historiasta nykyhetkeen, visioita, selkeästi ilmaistuja näkökulmia, oivaltavia huomioita, vivahteikkaita yksityiskohtia, huumoria, valtavasti pikku tarinoita ihmisistä, tapahtumista, tilanteista - ajatuksia, tunteita, kysymyksiä, pohdintaa.
Kaikissa asioissa Obama ei ole vahvoilla, mutta he ovat ilmeisesti Michellen kanssa muotoilleet nuo kohdat sellaisiksi, että aviomiehen ja isän roolitkin saavat puoltopisteitä. Onhan niin vähän aikaa siitä kun Obaman kovin kilpakumppani omassa puolueessa, Hilary Clinton, kärsi monien äänestäjien silmissä miehensä harha-askelten ja, ehkä erheitäkin enemmän, kansan edessä esitetyn epärehellisyyden vuoksi. Barack Obama ei ole toistaiseksi mokannut, mutta jatkuessaan sotatoimet purkavat toiveikkuutta konfliktin ratkaisusta ja Guantanamo-asiakin on kesken...
Ihanaa, että viimeisetkin lumikasat alkavat sulaa pois! Kevät edistyy päivä päivältä!
Terveisin Adalmiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti