Klik, klik!

Ystäväni Päivin kännykkäkameralla ottama valokuva YLE TV1:n lähettämistä prinsessahäistä.

Niin, kyse ei ollut vain tästä yhdestä kuvasta...sain häneltä eilen valokuva-albumin, johon oli koottu valikoima ihastuttavia kuvia häistä. Rakastan tuota lahjaa! Laitan tähän muutaman kuvan albumista. Klik, klik siis vielä kerran.

Päivin nimeämä albumi

Päivin tekemästä albumista

 Päivin tekemästä albumista

Päivin tekemästä albumista

Päivi tuli eilen vierailulle kesäkotiimme ja kysyin tervehdysten jälkeen, onko hänellä vieroitusoireita häistä. Silloin hän ojensi lahjansa. Loistavaa! Hän työsti tunteensa rakentamalla tuhannesta ottamastaan kuvasta minulle lahjan. Siinä on juuri sitä sisäisen tunnetyöskentelyn, älyllisen jäsentämisen, esteettisen nautinnon - ja tässä tapauksessa vielä ystävyyden - ulottuvuutta, johon Prinsessablogit-kurssi ohjaa!

Kiitos Päivi!

Meillä oli lauantaina Susanna ja Joonas kylässä ja siksi minun klik, klik oli hieman hillitympää kuin Päivin ja tapahtui sivusuunnasta, sohvan reunalta ja vanhasta TV:stä.

 Litteä kuva ja taustalla heijastumassa jokseenkin kyllästynyt nuorimies nojaa pöytään...

Päivi, kyllä nämä sinun verhosi kelpaisivat prinsessallekin!

Nämäkin sinun verhosi Päivi...

Jopa nämä keittiöverhosikin...(sain sinulta suikaleen tuota kangasta, kuten 30.12.2009 postauksestani käy ilmi!)

Lopuksi pari kuvaa maalta:

 
16.6. ottamassani kuvassa ensimmäiset pionit ovat juuri aukeamaisillaan. Nyt ne kukkivat täydessä loistossaan! Juuri tämän ryhmän pionista on blogini kaikkien aikojen neljäs kuva viime lokakuulta. 

Niin ikään 16.6. raparperit, joista blogissani viime vuoden kuva (6.11.2010). Nyt raparpereista on tehty jo kaksi piirakkaa!

Jos käy niin hullusti, etten pääse koneen ääreen, laitan jo etukäteisen Hyvän Juhannuksen Toivotuksen seuraavan kuvan myötä:

Tessieltä saatu kesäpäiväkirja.

Terveisin

Adalmiina

Tuulta ja muuta sekalaista

Keittiön ikkunan läpi eilen lauantaina. Tuulessa ja sateessa huojuvia Siperian syreenipensaita. Oikealla ja vasemmalla puolella pihaa, ei näkyvissä, on pihasyreenejä, jotka ovat jo lopettelemassa kukintaansa. Eilisen myräkän jäljiltä piha on täynnä niiden haalistuneita pikku kukkia. Kolmas syreenipensas on avaamassa kohta kukintojaan: nuokkusyreeni. Sen kukat ovat vaaleanpunertavat,  kun taas  Siperian syreeni on hieman tummemman liila kuin pihasyreeni. Ja kaikkien kolmen lehdet ovat hieman erilaiset ja eri vihreät.

Ei kait tarvitsisi edes mainita tätä, mutta rakastan noita kaikkia kolmea! 

 

Päätimme lähteä vierailulle isovanhempien luo, kuten jotkut muutkin. Viisi autoa kuvassa. Kuvan ottoaikaan pihalta oli jo kerätty kottikärryllinen tuulen irrottamia kuivia oksia. Matkalla, mennen tullen, tiet ja kadut näyttivät oudoilta, koska ne olivat täynnä vihreitä puiden ja pensaiden lehtiä. On aika harvinaista, että tuuli riipii alkukesällä tuoreita lehtiä irti. No, ihan toisenlaisia, paljon hurjempia myrskyjä oli maailmalla samaan aikaan.

Kotona, päivällä, selailin tuulen viuhuessa ulkona italialaisia keittokirjoja.  Pronto! Pronto! on jo noin 15 vuotta sitten lahjaksi saatu kirja; Venetsian sain viime vuonna synttärilahjaksi Päiviltä. Pronto! on kirja, jonka otan silloin tällöin esiin pelkästään päästäkseni Italiaan (olen tosin vuosien varrella valmistanut sen mukaan joitakin oikeita ruokiakin!) ja nyt Tessa Kiroksen Venetsian myötä pääsee suoraan Venetsiaan.

Jossain vaiheessa kuulin innokasta viserrystä ja luulin jonkun taas kuuntelevan yllä näkyvää Linnut äänessä. 150 Pohjolan lintulajia äänineen -kirjaa. Kirjahan on mitä mainioin! Sen loistava pohjatyö on ruotsalaisten Jan Pedersenin (teksti) ja Lars Svenssonin (äänitteet) tekemä. Suomennos ja tekstin muokkaus Suomen oloihin on Lasse J. Laineen; valokuvat Jari Peltomäen ja Markus Varesvuon; piirrokset Jony Erikssonin; kustantajana Tammi, 2010.

En ollut huomannut sateessa ja tuulessa pienintäkään taukoa, joten huutelin keittiöstä, kattilaa pestessäni, että mikäs lintu siellä (kirjassa) nyt on äänessä. Hassua, mutta lurittaja olikin ulkona, pihapuussa, ja se oli mustarastas! Oma mustarastaamme. Lähimmäiseni totesi lakonisesti:

"Toistaiseksi lintuja on vielä olemassakin."

Hätkähdin. Totta tosiaan. Olisi kammottavaa jos lintujen ääniä voisi kuunnella vain muinaismuistoisina äänitteinä.

Siksi ehkä aiemmin mainitsemani Kuka on Jenna Fox -kirja sai minut kyyneliin viimeisellä lauseellaan. Yhteen mielikuvaan, yhteen luonnon ja lajinkehityksen ihmeellisyyteen, kauneuteen, tarkoituksenmukaisuuteen ja ainutlaatuisuuteen viittaavan esimerkin kautta Mary E. Pearson tekee peruskysymyksen rivien välissä: Tajuaako ihminen, että kajotessaan perimään, jokin voi mennä peruuttamattomasti pieleen. Että parin kolmen sadan vuoden ihmisikäkään ei riitä korvaamaan vahinkoa, jos linnun keveys katoaa. Linnun keveys metaforana kaikelle sille, joka kehittyi ennen ihmisen puuttumista perimään.

Kauan kauan sitten kirpparilta löytynyt kahvikuppi

Kesäkodin seinällä

Variksen poikanen keittiöpihan syreenipensaassa 8.6.2010

Adalmiina

Sadepäivä

Puutarhan lumoa sateessa.  Mutta mitähän kuvakoolle on tapahtunut? Ilmeisesti Adalmiina on painanut jotakin täppää vahingossa...

Adalmiina

Alkukesän ihanuutta

Metsän siimeksessä

Veden partaalla

Veden loputon liike

Veden jatkuvasti muuttuva väri

Metsätähti ja oravanmarja

 

Äidin ja isän pihalta poimittua.

Öitä,

Adalmiina

Juhlia kerrakseen

Tuulisena lauantaina, koulujen päättäjäispäivänä, kierros Espoon, Helsingin ja Nurmijärven välisissä juhlissa.

Onnittelut kummityttö Pauliinalle! Ihana, hurmaavan värinen,  olkaimeton ruusumekko, josta rohkenen lainata tämän verran! Onnea jatkosuunnitelmillesi!

Sinun juhlissasi tapasimme myös  11-vuotiaan pikkuserkkusi, Peppi Pitkätossunkin sukulaisen. Voi että, jos en välttäisi lasten kuvien laittoa nettiin, niin tuon turkooseissa vaatteissa kimaltavan pikku taiteilijan kuvan liittäisin tähän. Toisaalta, häntä ei voisi esitellä yhdessä kuvassa!

Se juhlissa on hauskaa, että niissä tapaa oman tuttunsa tuttuja ja sukulaisia, joita ei muulloin missään yhteydessä edes näkisi. Ehkä Facebookin viehätys perustuu osittain samaan piirteeseen. 

Pienen turkoosin tytön tarinoista haluan kertoa erään. Hänelle oltiin valitsemassa juhlapukua erääseen juhlaan, ei eiliseen, ja hän oli jo löytänyt sopivan, turkoosin, jossa oli helmassa rusetti. Myyjä sanoi, että väri ei sovi tytölle, ja kun äitikin oli vaaleanpunaisen kannalla, vaaleanpunainen ostettiin. Sanoin tytölle sydämeni pohjasta: turkoosi on sinun värisi ja se sopii sinulle loistavasti. Vaikka rakastan vaaleanpunaista, ei tulisi mieleenkään tuputtaa sitä tytölle, joka pitää jostakin muusta väristä tai jolle sopii niin ilmiömäisen hyvin vaalea, heleä turkoosi...

Tässä intohimossa väreihin tunsin sukulaissieluisuutta 11-vuotiaan kanssa. Hänen kuvaamataidon numeronsa on 10. Vaikka hän on lapsi, hänen värimakuaan ei pitäisi kyseenalaistaa!

(Etsimättä tulee mieleen myös Anna Shirley, joka uskoi, ettei hän voi koskaan käyttää vaaleanpunaista, vaikka haluaisi, koska hänellä on punaiset hiukset...höpö, höpö...sitä väriä, mitä rakastaa, pitää olla lähellä, olivat omat värit mitkä tahansa.)

 Onnittelut Miitta Valentiina!

Suloinen Miitta - oli hauskat juhlat! Sinunkin juhlissasi sai tutustua myös uusiin ihmisiin, ei vähiten poikaystävääsi! 

Onnea jatko-opintoihisi! Felicitaciones!

Ja sitten oli vielä yhdet alakoulun ja toiset yläkoulun lopettajaiset ...ja naapurin Bettinankin juhlat huomioitiin, joten illalla oli jo niin täynnä vaikutelmia, tunteita ja ihan fyysistäkin väsymystä (jaloilla oloa), että uni oli tervetullut. 

Kesä, kesä, kesä!

Valoisat illat, kohti yötöntä yötä!

Terveisin

Adalmiina