Keittiön ikkunan läpi eilen lauantaina. Tuulessa ja sateessa huojuvia Siperian syreenipensaita. Oikealla ja vasemmalla puolella pihaa, ei näkyvissä, on pihasyreenejä, jotka ovat jo lopettelemassa kukintaansa. Eilisen myräkän jäljiltä piha on täynnä niiden haalistuneita pikku kukkia. Kolmas syreenipensas on avaamassa kohta kukintojaan: nuokkusyreeni. Sen kukat ovat vaaleanpunertavat, kun taas Siperian syreeni on hieman tummemman liila kuin pihasyreeni. Ja kaikkien kolmen lehdet ovat hieman erilaiset ja eri vihreät.
Ei kait tarvitsisi edes mainita tätä, mutta rakastan noita kaikkia kolmea!
Päätimme lähteä vierailulle isovanhempien luo, kuten jotkut muutkin. Viisi autoa kuvassa. Kuvan ottoaikaan pihalta oli jo kerätty kottikärryllinen tuulen irrottamia kuivia oksia. Matkalla, mennen tullen, tiet ja kadut näyttivät oudoilta, koska ne olivat täynnä vihreitä puiden ja pensaiden lehtiä. On aika harvinaista, että tuuli riipii alkukesällä tuoreita lehtiä irti. No, ihan toisenlaisia, paljon hurjempia myrskyjä oli maailmalla samaan aikaan.
Kotona, päivällä, selailin tuulen viuhuessa ulkona italialaisia keittokirjoja. Pronto! Pronto! on jo noin 15 vuotta sitten lahjaksi saatu kirja; Venetsian sain viime vuonna synttärilahjaksi Päiviltä. Pronto! on kirja, jonka otan silloin tällöin esiin pelkästään päästäkseni Italiaan (olen tosin vuosien varrella valmistanut sen mukaan joitakin oikeita ruokiakin!) ja nyt Tessa Kiroksen Venetsian myötä pääsee suoraan Venetsiaan.
Jossain vaiheessa kuulin innokasta viserrystä ja luulin jonkun taas kuuntelevan yllä näkyvää Linnut äänessä. 150 Pohjolan lintulajia äänineen -kirjaa. Kirjahan on mitä mainioin! Sen loistava pohjatyö on ruotsalaisten Jan Pedersenin (teksti) ja Lars Svenssonin (äänitteet) tekemä. Suomennos ja tekstin muokkaus Suomen oloihin on Lasse J. Laineen; valokuvat Jari Peltomäen ja Markus Varesvuon; piirrokset Jony Erikssonin; kustantajana Tammi, 2010.
En ollut huomannut sateessa ja tuulessa pienintäkään taukoa, joten huutelin keittiöstä, kattilaa pestessäni, että mikäs lintu siellä (kirjassa) nyt on äänessä. Hassua, mutta lurittaja olikin ulkona, pihapuussa, ja se oli mustarastas! Oma mustarastaamme. Lähimmäiseni totesi lakonisesti:
"Toistaiseksi lintuja on vielä olemassakin."
Hätkähdin. Totta tosiaan. Olisi kammottavaa jos lintujen ääniä voisi kuunnella vain muinaismuistoisina äänitteinä.
Siksi ehkä aiemmin mainitsemani Kuka on Jenna Fox -kirja sai minut kyyneliin viimeisellä lauseellaan. Yhteen mielikuvaan, yhteen luonnon ja lajinkehityksen ihmeellisyyteen, kauneuteen, tarkoituksenmukaisuuteen ja ainutlaatuisuuteen viittaavan esimerkin kautta Mary E. Pearson tekee peruskysymyksen rivien välissä: Tajuaako ihminen, että kajotessaan perimään, jokin voi mennä peruuttamattomasti pieleen. Että parin kolmen sadan vuoden ihmisikäkään ei riitä korvaamaan vahinkoa, jos linnun keveys katoaa. Linnun keveys metaforana kaikelle sille, joka kehittyi ennen ihmisen puuttumista perimään.
Kauan kauan sitten kirpparilta löytynyt kahvikuppi
Kesäkodin seinällä
Variksen poikanen keittiöpihan syreenipensaassa 8.6.2010
Adalmiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti