Sadetta ja paistetta vuorotellen

Heidin elokuun juhla oli taas maukas ja aurinkoinen.

Lapset olivat jo aikuisia, melkein aikuisia tai muuten pitkiä. Oli sentään muutama kirkassilmäinen alakoululainenkin vielä...

Kiinalaisia tarinoita. Kuvissa, kirjoissa, mielessä.
Sisko-tädiltä ja O:lta teekupit ja lautaset.

Tyohuoneen ikkuna rankan saderyöpyn hetkellä. Värikäs maisema muuttui mustavalkoiseksi, salamoi ja jyrisi.

Maalla pari viikkoa sitten.

 Tämä ei ollut se laji, mitä tarkoitin, mutta onhan tämä räiskyvä.

Ensimmäisiä oransseja lehtiä mahoniassa.

 

Amiraalia oli kiva seurata. Parin omalla pikku kameralla otetun kuvan jälkeen siirsin muistikortin parempaan kameraamme, mutta perhonen oli niin nopea liikkeissään, että zoomaukset ja tarkennukset jäivät aina vähän kesken. Amiraalin seurassa surahteli kymmeniä kimalaisia sulassa sovussa.

Amiraaleja pörräsi myös omenapuissa ja maahan pudonneissa omenissa tusinoittain ampiaisia. Ojensin käteni kohti punaposkista omenaa puussa, puristin sormeni sen ympärille ja - autsh! Ampiainen oli ollut makustelemassa toisella puolella omenaa ja pisti minua sormeen. Onpa sillä otuksella vahva myrkky! Siltä päivältä jäivät ihan kaikki hommat loppupäivän osalta tekemättä ja käsi oli muutaman päivän turvoksissa ja pistoskohta kipeä, sitten kutiseva ja kipeä.

Ampiaiset ovat saaneet tehdä vintille pesiään tähän asti aika rauhassa. Ensi talvena hävitän komeroon tehdyn pesän ja keväällä en anna niiden enää tulla meille. Menkööt johonkin ulkorakennukseen pesimään. Voi, vuosien yhteiselo loppui tuohon pistokseen, vaikka tajuankin, että huolimaton olin minä. Minun olisi pitänyt jättää puu rauhaan auringonpaisteen hetkellä ja odottaa seuraavaa sadekuuroa. Silloin ampiaiset eivät olisi olleet paikalla. Erehdykseni johtui siitäkin, että toinen puu, jonka luona olin ollut aiemmin, oli myöhempää lajiketta ja siellä ampiaiset olivat todellakin vain maassa olevien omenien kimpussa...tai ainakaan en huomannut niitä muualla?

Nämä olivat ensimmäiset floksit. Mmmm, ihana tuoksu.

Helteiset elokuiset päivät ovat jo takanapäin, mutta kuvan päivänä minua huvitti janojuoman värin ja Rudolf Koivun prinsessan mekon yhteensopivuus.

Lopuksi vielä veljen tuomat synttärikukat isälle. Hassussa keltaisessa pahvitaustassa pyöreät reiät kukkien varsille, joten syntyi viuhkamainen kimppu (ei näy kuvassa). Muissakin kukissa muistettiin hyvin oranssi - isän lempiväri.

Syksyn tuntua jo ilmassa. Säät ovat kiinnostavia. Uutiset milloin mitäkin. Historia - se kasaantuu, mutta mitään siitä ei opita. Kaikki tapahtuu uudelleen ja uudelleen. Onneksi onnettomuuksien, sotien ja nälänhätien (järjettömimpänä Kiina 1958-1962) lisäksi onnelliset asiat tapahtuvat aina kuin ensimmäistä kertaa, ainutkertaisesti maailmassa: ihmiset rakastuvat, he saavat lapsia, lapset näkevät maailman uutena jne. jne. loputtomiin.

Ystävyys, rakkaus, uskollisuus, ilo, myötätunto, kiintymys, sisaruus, veljeys, ihmisyys.

Jokaisen elämän arvokkuus.

Kuin höyhen myrskytuulessa: kiinalaistytön tarina
Emily Wu, Larry Engelmann; suomentanut Ari Ahola. Gummerus, 2008. 2. painos.

Adalmiina

Toven syntymäpäivänä ja vähän Maudinkin

Kuvassa osa Toven piirrosta.

”Aurinko laski hitaasti iltaa kohti, ja pitkät, kiiltävät mainingit värjäytyivät keltaisiksi ja vihreiksi. Kaikki muuttui keltaiseksi ja kultaiseksi, purjeet, laiva ja kaikki siinä istujat.”

”Kuu nousi taivaalle, ja he katselivat äänettöminä, miten sen taianomainen hohde levisi yli maiseman. Jonkin ajan kuluttua he menivät torniin, ja kapteeni Jim näytti ja selitti heille valojärjestelmää. Lopuksi he tulivat alakerran suureen huoneeseen. Sen takassa loimusi ajopuista viritetty valkea, jonka liekeistä hohtivat meren kaikenkirjavat värit.”.

”- - Oli syyskuun ilta, ja auringonlaskun rubiininpunainen hohde läikkyi runkojen välissä ja metsän aukeamilla. Vain siellä täällä lankesi polun poikki vaalea juova, sillä polku kiemurteli enimmäkseen varjoissa, ja vaahteroiden ja mäntyjen alla asusti harmaan sinipunerva hämärä.”

”Sitten kaikki olivat hiljaa ja katselivat kuinka aurinko sukelsi mereen ja värit kalpenivat sinisiksi ja sinipunerviksi - -.”

”Sinä merkitsevänä iltana tuuli kääntyi hiljalleen itään. Oli alkanut puhaltaa jo puolilta päivin, mutta lähtö oli määrätty tapahtuvaksi auringonlaskun aikaan. Meri oli lämmin ja syvän sininen, yhtä sininen kuin lasipallo. - -.”

”- - Meri kohisi kumeasti, - -. - -Tumma päilyvä aallokko loisti sinen-sinen-sinisenä. Se ei ollut kevään vaihtelevaa sinistä eikä kesän kalpeata taivaan väriä, vaan selkeätä, tyyntä, täyteläistä sinistä, aivan kuin vesi olisi tyyntynyt levottomuudestaan ja vaipunut rauhaan, - -.”

Tässä on vain muutama lainaus Tove Janssonin ja L. M. Montgomeryn teksteistä, mutta niitä voisi laittaa rinnakkain kymmenittäin, ellei sadoittain, ja jos henkilöiden ja paikkojen nimet jättäisi pois, saattaisi olla vaikeaa heti muistaa, kumman kirjoista katkelmat ovat?

Molempien teksteissä meri, merenranta, majakat, metsä, polut, laaksot, niemet, lahdet, auringonlaskut, kuu, kuutamo, värit, tunnelmat jne. toistuvat monina muunnelmina hyvin samantapaisina. Myös heidän kuvaamansa ihmissuhteet, ystävyys, kiintymys jne. ovat usein samankaltaisia. Myös suhtautuminen sotaan.

Kirjailijoissa itsessään on paljon samaa ulkoisista eroista huolimatta. Tove Jansson erottuu omaksi universumikseen kuviensa kautta. Hän lähenee japanilaisen estetiikan ja taiteen maailmaa, Montgomeryn Prinssi Edwardin saari puolestaan muistuttaa kartalla ja kirjoissa merenrantamaisemiltaan Japania, jos niin haluaa nähdä?

Ei ole epäillystäkään siitä, etteivätkö nämä kaksi naista ole saaneet miljoonat ihmiset havaitsemaan ja kokemaan luonnonilmiöitä, vuorokauden- ja vuodenaikojen vaihteluita, luonnon alati vaihtuvaa värimaailmaa ja ylipäänsä maailman kauneutta syvemmin ja inspiroivammin kuin jos he eivät olisi saaneet kosketusta näiden kahden suuren taiteilijan maailmoihin.

Tänään on Toven syntymäpäivä ja halusin yhdistää kaksi rakkauttani hänen kunniakseen. 

Tovelta sattumanvaraisesti poimitut tekstit ovat kirjoista Muumipappa ja meri ja Taikurin hattu, Montgomeryn tekstit kirjoista Annan nuoruusvuodet ja Anna omassa kodissaan. Vaikka esimerkit ovat Anna-kirjoista, Runotyttö-kirjoihin pätee sama kuin Annoihin, vai mitä pitäisi ajatella mm. tästä umpimähkään avatusta kohdasta Runotyttö maineen polulla -kirjasta, (WSOY, 1993. 10. painos, suomentajana I. K. Inha 1948):

 ”- - Ei kuulunut kuin särkän vieno valitus, syvän meren hyöky sen takaa ja airojen hiljainen solina lasinkirkkaassa vedessä. Olimme yksinämme sumumaailmassa rannattomalla merellä. Silloin tällöin viileä tuulenhenkäys kohotti hetkeksi sumuverhoa ja ympärillämme häämötti aavemaisia hämäriä rantoja. - -.” (Mts. 151)

Tove Jansson (9.8.1914 - 27.6.2001) ja L. M. Montgomery (30.11.1874 - 24.4.1942) tiesivät, mitä on olla taiteilijasielu joka solullaan ja he kertovat siitä ja sen törmäyksestä arkiseen, poroporvarilliseen ja tavanomaiseen teoksissaan. He kuvaavat esteettisesti ja taiteellisesti suuntautuneen ihmisen tuntoja ja havaintoja maailmasta. Se on tarkkaa ja huvittunutta huomioimista, mutta myös syvää ja kiihkeää eläytymistä. Molemmat kuvaavat myös esteettistä elämystä henkilöhahmojensa kautta. Myös taiteilijuutta, joka pakottaa luomaan.

Vaiherikkaissa elämänkohtaloissaan Tove selvisi vanhuudesta paremmin kuin Maud. Olihan aikakin jo toinen. Tovea olisi vaikea muutenkaan kuvitella papin rouvaksi...

J. K. Rowlingkin otti käyttöön vain etunimiensä alkukirjaimet, kuten L. M. Montgomery, samasta syystäkin? On mahdotonta ajatella, että Tove olisi tyytynyt olemaan aina vain 

T. Jansson?  Tove Forever!

 (Kurjaa, että juuri nyt Blogger ei tottele ollenkaan. En enää jaksa tapella kappalevälien ym. kanssa.)

Toven syntymäpäivänä,

Adalmiina

 

Elokuu jo, yhä kesä

Ihana elokuu, taas.

Hellepäivät.

Ylempi kuva Bruno Merzin kuvittamasta ja Gillian Rogersonin kirjoittamasta lastenkirjasta Pinkabella ja kultainen kummitäti, Gummerus 2014.

Alemmassa kuvassa Tove Janssonin kuvasta tehdystä julisteesta osa. 

Kiitos kaikesta Tove!

Tove Jansson s. 9.8.1914 - 27.6.2001

Kun kirjoitat Muumilaaksosta, mieleen tulee usein Avonlea tai Glen.

Rakkaudella Adalmiina.

Adalmiina