Ei sitä osaa kuvata.
Se on kuitenkin nyt tällä erää loppu.
Viikot, päivät, tunnit - mitä niitä enää eritellä.
Bussimatkoja, pimeneviä iltoja, joitakin auringonlaskuja, autojen, asumusten, katulamppujen ja mainosten valoja, rakennustyömaita, tietöitä, siltarakennuksia, bussipysäkkejä, hissejä, käytäviä, hoitajia, pöytiä, rollaattoreita, pyörätuoleja, eksyksissä olevia vanhuksia, ohutta inhimillisyyttä, lumisadetta, satunnaista lämpöä tuntemattomien välillä, matkoja, kantamuksia, lusikoita, kellonaikoja, maitolaseja, jälkiruokia, nokkamukeja, askeleita, väsymystä, huolta, vesisadetta, taksimatkoja, käsineitä, muistamista, puheluita, pakkaamista, unohtamista, jaksamista, unohtamista, yhä enemmän unohtamista ja lopulta viimeinen kerta kaikkea, viimeinen kohta, viimeinen mutka, viimeinen pysähdys ennen kotia. Tieto, että seuraavana päivänä ei tarvitse enää tehdä kaikkea samaa sadannen kerran.
Pitkään aikaan.
Kun pääsee vapaaksi, kestää hetken ennen kuin osaa iloita kevyesti.
Jokaisen kierroksen jälkeen on lähempänä lopullisia jäähyväisiä.
Nyt täytyy hengähtää ja katsoa ympärille ja löytää kaikki se, jota ei ollut aikaa nähdä eikä ajatella.
Adalmiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti