keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Ollutta ja olevaa


Kuin unessa, muistojen valomeressä.

30.10. Timo-enon luona.
Juuret, perhe, suku, sisarukset, serkut, lapsuuden muuttuneet maisemat.
Tutut äänet, puheensorina, nauru, jatkuvuus, ajan kulu, katoavuus.
Tessie, ystävyys.
Näkymä järvelle.
Umpeen kasvaneet pellot, niityt, polut.

Jokaisella omat muistikuvansa.
Tihentynyt menneisyys lähellä.
Läsnä myös joukosta poistuneet.

Tuolla kalliolla leikimme lapsina. Mäen päältä ja toiselta rinteeltä poimimme kesäisin mansikoita heinänkorteen. Kallion alapuolella tasaisella maalla kulki suora hiekkakäytävä, jonka reunalla oli kukkia. Kalliosta oikealle, loivassa rinteessä, koivujen keskellä, seisoivat vanhempani hääpäivänään - näen sen valokuvista. Äidin sisaret ovat muutamassa kuvassa heidän seurassaan. He ovat kaikki nuoria ja he hymyilevät.
 Nyt on syksy, kallio on sammaleinen ja uudet puut ovat kasvaneet muinaiselle käytävälle.   

 Toisen kuistin vieressä kasvoi hanhikki ja toisen jasmiini, niin se oli.

Hyrrh...tänään, eilen, alkoi sataa räntää, seisoin pysäkillä Pasilassa.


Ai niin Jere, tällainen heppa Kirjasto Omenan Metsätähteen tuli 23.10. Sinä aamuna oli maa huurteessa ja asfaltti liukasta, mutta aurinko paistoi pian kirkkaalta taivaalta ja leikkitalvi loppui alkuunsa.

Ja tällainen kitara oli musiikkimessuilla 29.10.

 5.11. bussin ikkunasta. Päivät lyhenevät mutta onneksi aurinko näyttäytyy edelleen hetken silloin tällöin.

 
Mietintämyssy päässä,
Adalmiina

lauantai 30. lokakuuta 2010

Messuamassa

Vantaan kaupunginkirjaston kirjastoauto Haave sekä tyylikäs vierailija.


 Haaveen kuvitus on unenomainen, lempeä ja hauska.


Nämä tytöt ovat olleet mukana tekemässä suloista kirjavinkkikioskia Espoon kaupunginkirjastolle.
Seuraavaksi kioski nähdään Entressen kirjastossa.


Askartelupöydässä syntyi hauskoja vihkoja esim. lukupäiväkirjoiksi.


Koiratytön vihko? (Kuvani oli kadonnut tästä. Lisään kun löydän.)


Myöhemmin pöydässä tehtiin origameja.


Taas ovat vinkkipurkit täynnä mutta entäs aamulla?
Sorry Pirkko ja Maru, ei kun rullaamaan...
Kiitos teille ja Ullalle (La Laa, kumpa olisit mukana!) ihanista ideoista!
I love this!


Lopuksi, aivan romuna, seisottuani (kahdenkymmenen minuutin välipalakahvitaukoa lukuunottamatta) HelMet-alueella klo 9.30 -16.30, hoipuin omille ostoksilleni ja koska vetokärryni oli jo täynnä vinkkikirjoja, ostin ennätysvähän kotikirjastoon.

Yllä näkyvä Hopealuistimet on M. Mapes Dodgen teoksesta Hans Brinker, or the silver Skates mukaillen suomentanut Velvi Gyllenberg. Kansi ja muu kuvitus Leena Puranen.
 Kirja on täysin puhdas ja kuin uusi ja se on painettu vuonna 1959.

Ostin kirjan, koska sen näkeminen juuri nyt,
luettuani erinomaisesti kirjoitetun
Carol Ann Leen  

Anne Frank 1929-1945:
Nuoren tytön elämä -teoksen,
toi mieleeni Annen ja sen, miten innoissaan hän opetteli luistelemaan.
13.1.1941 Anne kirjoitti sukulaisilleen Sveitsiin "Olen jokaisen vapaahetkeni luistinradalla." Hän kävi säännöllisesti luistelutunneilla.
Talvella 1941-42 juutalaisilta kiellettiin luistelu.
(Heinäkuun puolenväliin mennessä 1942  kaikki normaalielämä oli ehditty kieltää; "pakkosiirrot" alkoivat.
Keskitysleirejä oli perustettu jo vuonna 1933, mutta Berliinissä tammikuussa 1942 viimeisteltiin lopulliset tuhosuunnitelmat. Pakkosiirto-käsite tuolloin kesällä 1942 on nyt tarkasteltuna vainoharhaisen koneiston kielellisen naamioinnin ja manipuloinnin viimeisiä ilmaisuja. Teloituskuljetus, välisäilytys ennen tuhoamista jne. olisivat olleet ilmaisevia sanoja. Ilmaisevia? Mutta kun todellisuutta ei saanut ilmaista.
Sodassa ja manipuloinnissa ei koskaan puhuta luonnollisen kielen ilmaisuin vaan koodikielellä.
Luonnollisen kielen sanat ladataan uusin merkityksin ja siten tuhotaan terve kommunikointi.
Hirmuteot ovat mahdollisia kun mieli ja kieli kulkevat toisistaan erillään, kun moraali murtuu, kun ihmisen kunnioitus katoaa ja lajitoveri aletaan nähdä arvottomana ja halveksittavana, vihollisena.
 Se mitä tapahtui Euroopassa 1930-1945 on toistaiseksi synkin luku ihmiskunnan joukkosuggestio- ja vihahistoriassa.)

Annen serkku, viimeisin elossa oleva Annen sukulainen (vuonna 2010), Buddy Elias (Päiväkirjassa Bernd), 
Anne Frank Fonds -säätiön puheenjohtaja, sai jatkaa luistelua, 
koska maa, jossa hän asui, pysyi puolueettomana.

 Helsingin kirjamessuille mennessä perjantaina aamulla klo 9.30. Rauhanasema.

Terveisin,
Adalmiina 

perjantai 22. lokakuuta 2010

Jotain keltaista ja jotain valkoista

Eilen torstaina Pasilan kirjastossa käymässä.
Keltaiset pensaat kirjaston edessä.
  Taustalla näkyvä puu oli jo lehdetön.

Tässä sitä taas ollaan, mutta mistä tuo karhu tuohon tuli.

 Tietenkin tämäkin piti purkittaa...
voi ei, tässä tehtiinkin mainosta, onneksi kollega oli mukana, en ollut ainoa joka tuli yllätetyksi...

 Kotimatkalla ihailin taas pensaita ja puita.

Vaahteran valoa.

Pensaassa naapuripuun lehtiä.

Länsiväylä tänään, aamulla. Aurinko nousee.

Yöllä oli ollut pakkasta. Monet puut ja pensaat pudottivat lehtensä. Keltainen matto peitti aamulla maan.
Äiti kertoi piippuköynnöksenkin pudottaneen  lehtensä. Talvi lähestyy nyt nopein askelin.

Pitkään saikin  ihailla keltaisten koivunlehtien tanssia ilmassa. Teillä ja kaduilla lehdet ovat tanssineet tien pinnan yläpuolella, liikenteen ilmavirroissa ja välillä tuulenkin. Kuin pienet keltaiset perhoset.

Tänään iltapäivällä katsoin ikkunasta ulos ja näin kauniin näyn: jotain keltaista ja jotain valkoista leijaili ilmassa. Keltaiset olivat koivunlehtiä ja valkoiset pienen perhosen siiven kokoisia lumiräntälevyjä. Tuijotin pitkään ilmestyksenomaista näkyä ja painoin sen syvälle sydämeeni. Keltaisia ja valkoisia perhosia. Kauneutta.
Nautin syksystä.

Adalmiina

tiistai 19. lokakuuta 2010

Vuosi on kulunut

Vuosi on kulunut siitä, kun aloitin tämän blogin.
Ensimmäinen bloggaukseni 19.10.2009 oli tämä:
Tervehdys! Vaahterat hehkuvat ikkunan takana oransseina, keltaisina, vihreän eri vivahteissa. Rakastan syksyn värejä. Osa puista on jo paljaina mutta kauempana koivut ja haavat loistavat keltaisina lyhtyinä harmaassa syyspäivässä. Adalmiina

Tänään 19.10.2010 kotimatkalla.

 
Viime viikonloppuna vanhempien pihalla.

  Haapoja 19.10.2010 kotimatkalla.

Tuuli riipii lehdet puista
päivät lyhenevät
  illalla viimaisella kadulla
käännyn kotiin päin
onnekas
Valot keskellä isoissa ikkunoissa, Kirjasto Omena.

Kiitos Päivi!

Päiviltä lahjaksi.

Ensimmäisen bloggaukseni aiheena olleet vaahterat tänä syksynä, vähän kasvaneina,
12.10. Piispansilta 10 kohdalla.

Kiitokset Tessie, Piia, Susanna, Päivi ja muut rakkaat!

Terveisin Adalmiina

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Ennen talven tuloa

Tänään kotinurkilla.
Eilen kotimatkalla.

 Eilen kotimatkalla.


Keräsin haavanlehtiä kotiin ihailtavaksi.


Tänään keskiviikkona Nina Bell laulatti ja leikitti taas sekä lapsia että aikuisia Kirjasto Omenassa.
Paikalla oli sekä suomen- että englanninkielisiä lapsia ja aikuisia ja Nina sukkuloi sujuvasti kielestä toiseen.


Terveisin
Adalmiina

tiistai 12. lokakuuta 2010

Viikonloppu Marilynin seurassa

Marilyn Monroe-kirjan kannesta

Marilyn-kirjan takakansi

Ostin lauantaina Stanley Buchthallin ja Bernard Commentin hienostuneesti toimittaman ja suomeksi Anuirmeli Sallamo-Lavin ja Lotta Toivasen hienosti suomentaman Marilyn Monroe. Välähdyksiä, sirpaleita -teoksen (WSOY 2010). Kirjaan on koottu Marilynin muistikirjojen, kalentereiden ja irrallisten papereiden henkilökohtaisia kirjoituksia, runoja, muistilistoja, mietelmiä, elokuvien repliikkejä sekä kirjeitä eri henkilöille. Ne esitetään kolmessa eri muodossa, ensin valokuvattuina, sitten englanniksi puhtaaksikirjoitettuina ja  kolmanneksi suomennettuina. Paitsi alkuperäiset kirjoituskoneella kirjoitetut muistiot ja kirjeet - ne ovat kirjassa valokuvattuina ja suomennettuina.

On hätkähdyttävää, miten tarkasti kaikki on tallennettu, jokaista yliviivattua sanaa myöten. Tekstejä on paikoitellen helppo seurata suoraan alkuperäisestä tekstistä, mutta on myös kohtia, joissa on niin paljon korjauksia, sotkettuja sanoja ja sivuun kirjoitettuja lisäyksiä, irrallisia nimiä, osoitteita yms. että englanninkielinen puhtaaksikirjoitus on tarpeen. Monessa kohdassa on myös toimittajan lisäämä selitys johonkin yksityiskohtaan.

Toteutus on tyylikäs, kunnioittava ja valtavan kaunis. Jokainen muistio, muistikirja ja kirje muodostaa oman kappaleensa, joka alkaa toimittajan perustellulla ajoituksella, ajanjakson taustatiedoilla, Marilynin yksityiselämän ja työn yhteenvedolla sekä kunkin dokumentin sisällönkuvailulla.

Kirjan kuvitus on oleellisena osana vaikuttamassa kiinnostavaan lopputulokseen. Kuvat ovat mustavalkoisia, paitsi  "Marilyn kirjoittaa kotonaan" (mts. 88), hieno yksityiskohta tuokin. Mukana on yli tusina kuvaa, joissa Marilyn lukee, pitää kädessään kirjaa, tutkii veistosta, on kirjailijoiden seurassa (Blixen, McCullers, Capote, Miller tietysti) jne. Kappaleiden välilehdet ovat himmeän hehkeän karmiininpunaiset ja muodostavat siten mustaharmaavalkoisten kuvien ja kellastuneen paperin (tekstivalokuvissa) kanssa rauhallisen mutta viehättävän yhdistelmän.

Pidän kirjaa jonkin aikaa esillä ja laitan sen sitten hyllyyn Frida Kahlon ja Anne Frankin lähelle, koska tunnemme heidätkin heidän suunnattoman lahjakkuutensa, mutta myös heidän kärsimyksensä vuoksi, ja Greta Garbon lähelle, koska Marilyn ihaili häntä. Rakastan elämäkertoja, kirjekokoelmia, julkaistuja taiteilijapäiväkirjoja.  Marilyn-kirja on välähdyksineen ja sirpaleineen näyte henkilöhistorian kiehtovasta ja osaavasta kokoamisesta.

Adalmiina