Vappua!

Hauskaa Vappua kaikille!

toivottaa

Adalmiina

Lappuja ja lasiesineitä

Tässä yksi eilen mainitsemistani

keräilykohteista. Logollisia hintalappuja. 

Tähän on kaapaistu yhden laatikon päältä muutamia malliksi.

Joskus näistäkin voi laatia kansion (esim. valmiiseen taskukansioon aiheen mukaan järjestettynä tai lasten vaatteista tulleet vaikkapa koon mukaan jne.)tai näistä voi väreittäin sommitella kortteja, tauluja jne. Näitä on paljon!

Rakastan lasiesineitä. Valo saa ne elämään ja säteilemään. Lisäksi niiden väri muuttuu aina taustan ja alustan mukana.

Kauneimpia esineet ovat mahdollisimman valoisassa paikassa, toiseksi paras alusta ja tausta on valkoinen.

• Punainen astia kuuluu punaisten lasiesineiden sarjaan, joita säilytän valkoisen kirjahyllyn päällä, kuten myös seuraavaa:

• Violettiturkoosi lasiesine on serkkuni tyttären, Anna P:n tekemä. Terveisiä Annalle!   

  Muuten. Eiliseen postaukseen viitaten: päätinkin jatkaa niiden kahden isomman rasian elämää maalaamalla ne valkoisiksi! Kahta eri valkoista maalia löytyy kotoa tällä hetkellä. Kylkeen ja päälle voi kirjoittaa mustalla sisällön. Kun saan homman tehtyä, laitan kuvan tänne. Jep.
  
  
  Lopuksi Daaille ja kummeille: Kiitoksia ja kiitoksia kortista!
  
  
  
  
  
  Tapaamisiin,
  Adalmiina
  

Mökkihöperyyttä, inventaariota ja synttärikutsu

Näitäkin käytän.

J & J: n äidin käsilaukku, jonka sain lahjaksi

 

 Marjatta-kummini on maalannut molemmat posliinirasiat. Sain oikeanpuoleisen rasian 8-vuotissyntymäpäivälahjaksi ja vasemmanpuolisen Lela-tädin jäämistöstä - hän oli saanut oman rasiansa varmaan samoihin aikoihin kuin minäkin? Omassani on vuosiluku pohjassa, toisessa ei.

 Olen iloinen saatuani esineen, joka on ollut kahden minulle tärkeän ihmisen käsissä.

Teen leikekirjoja monista aiheista, mutta tämän aukeaman esimerkki on aiheesta naisten työt ja naisten harrastukset. 

Kirjat, kirjoittaminen ja lukeminen on yksi mieluinen leikekirja-aiheeni.

Tämän värikkään vakosamettimekon ostin viitisen vuotta sitten myyjäisistä. Alkuperäinen aikomus oli antaa se erään teiniäidin lapselle mutta ostinkin hänelle uuden ja pidin tämän itselläni. Taskun reunassa ja takana niskassa, näkyvissä, on pieni aasialaistyttö/nukke sievässä logolapussa. Kokonaisuus kuplii hymyilyä; pidän mekkoa esillä pikku vaatepuussa.

Tässä näitä suutelu-vihkoja. 

Kirjoja, vihkoja, papereita, esineitä, vaatteita, astioita, "muistoja", muistoja ja lisää muistoja...Kirkas kevätaurinko auttaa inventoimaan kotiin kertyneitä tavaroita. Periaatteessa rakastan yksinkertaisuutta, selkeyttä ja helppoa siivottavuutta, pyrin siihen kaiken aikaa, mutta käytännössä säästän ja kerään ihan uskomattomia asioita. Jos jaksan ja ehdin jossain välissä, kuvaan joitakin hassuimpia kokoelmia. 

Pidän myös järjestyksestä. En ihan pedanttisesta ja steriilistä vaan sellaisesta jäsentyneestä yleisilmeestä, jossa kauniit yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa. Haluan mukaan aina jotakin särmää, elämää, keskeneräisyyttä.  Jokunen ripustamaton taulu saa olla, kirjoja ja joskus kirjapinojakin esillä muuallakin kuin kirjahyllyissä, cd-levyjä ja DVD-levyjä pöydällä ja lipaston päällä (muutama kerrallaan; ei irrallisia levyjä!), kortteja, kirjeitä, valokuvia ym. kodikasta. Kunhan ei ole siivotonta eikä toisaalta tylsän näköistä.

Näinä viikkoina kaappeja, komeroita, lipastoja ja laatikoita inventoidessani olen huomannut, että minulla, meillä, tässä kodissa on silti liikaa tavaraa. Kaikkea ei voi siirtää kesäkotiinkaan, se on jo huomattu. Sielläkin täytyy olla tilaa. Olen pyöritellyt ja puntaroinut jos jonkinmoista esinettä ja empinyt säilyttämisen, kierrättämisen ja hävittämisen välillä. Mikä on turhaa, mikä tarpeellista? Minulle tarpeellista on kaikki kaunis ja rakkaisiin ihmisiin liittyvä ja ...niin, sitten tulee nuo yllä luetellut kirjat ym. Gramofonilevyjä, magnetofoninauhoja, LP-levyjä, kasetteja, cd-levyjä;  laatikoittain valokuvia; kaitafilmejä, videoita, mini DV:tä...kuolemattomuuteen on ainakin pyritty monin keinoin. Mutta mihin kaikki mahtuu?

Parit käyttämättömät kengät saattavat sopia sisikolle (hankittu tiettyihin tilaisuuksiin pakon edessä), muutaman kirjan voin laittaa niin ikään kiertoon ja omittavaksi; lastenvideoita voi tarjota 4-vuotiaan kotiin, mutta pitäisiköhän tarjota videolaitekin sinne - mutta haluavatko vanhaa teknologiaa; leikkaan puolesta tusinasta kulahtaneesta vaatteesta pieniä riepuja ja pari keinokuituista heitän roskiin. Papereita revin ranteet paukkuen huomattavan määrän ja samalla päätän sanoutua irti eräästä pahvisesta joulurasiasarjasta. Siinä on viisi osaa, eri kokoisia, sisäkkäin mahtuvia. Olen yli kymmenen vuotta pitänyt niitä iloisina väriläiskinä kaapissa, mutta nyt katson totuutta silmiin: minähän inhoan niitä! En ikinä muista, missä on mitäkin vaan joudun avaamaan jokaikisen pahimmillaan. Sitäpaitsi, ne ovat räikeän punaisia ja ne tulevat jo korvistani ulos! Ne ovat kyllä ehjät mutta...päätän repiä kädessäni olevan laatikon suoraan roskikseen. Revin ja temmon ja väännän - ei mene rikki. Käsittämättömän sitkeää pahvia. Ilmeisesti lakattu pinta! Olen aina luullut että paperi on vain kiiltävää...astun toisella jalallani purkin päälle. Lopulta se taipuu kasaan. Laitan vielä kaksi pienempää purkkia sisäkkäin roskiin sellaisenaan ja isoimmat säästän toistaiseksi. Anteeksi joulurasiat, olitte kelpo kapistuksia, mutta minne pienet edellä, sinne te isot perässä, kunhan jaksan.

Kivaa oli se, että tuli kutsu synttäreille. Vappu menee siis perinteisillä lastenkutsuilla! Ihanaa! Ihanaa päästä ihmisten ilmoille, nähdä lapsia ja aikuisia. Ihanaa päästä maailmaan, pois inventaarioviidakosta, arkistosta, kirjastosta,  mökkihöperyydestä ja muistolaatikoiden hämärästä!

Adalmiina

Muisto

Kuvassa Inga Mooren kuvitusta Frances Hodgson Burnettin Salaiseen puutarhaan. Egmont Kustannus Oy Ab / Kirjalito, 2008) 

Mary, puutarhuri Ben ja punarinta.

Olin noin 5-vuotias, kun pääsin pitkäksi viikonlopuksi Lela-tädin luo kylään. (Luulin aikuiseksi asti vierailun kestäneen kokonaisen viikon, mutta ilmeisesti se todellakin kesti kolme tai neljä päivää, kuten myöhemmin selitettiin.) 

Minulla oli mennessäni jalassa ruskeat, uudehkot, mielestäni tosi rumat, vähän liian isot kengät (kasvuvara!). Vaistosin heti tätini katseesta, että hänestäkin kengät olivat oudot. Menimme kaupungille, Jyväskylän keskustaan, ja tätini osti minulle kauniit, sopivan kokoiset, punaiset kengät. Kiitollisuuteen ja yllättyneisyyteen sekoittui huolta:  loukkaantuukohan äiti tästä, onkohan tämä nyt ihan oikein ja reilua, mutta tätini totesi  painokkaasti, että pienellä tytöllä täytyy olla sievät ja sopivat kengät.

Sitten menimme toiseen kauppaan ja tätini osti minulle ihanat, iloisenväriset, muoviset hyppynarut. Ihastuin niihin ensisilmäyksellä. En ollut koskaan ennen hyppinyt hyppynaruilla, mutta aloitin opettelun heti kaupasta päästyämme ja ennen kuin pääsimme perille tädin kotiin, olin jo oppinut. Tätini oli silminnähden tyytyväinen nähdessään riemuni ja antaumukseni. Hän muisteli sitä  myöhemminkin. Kun näen Maryn isoissa ruskeissa kengissään Inga Mooren kuvissa, muistan aina omat vanhat kenkäni. Ne olivat minulle sopivat vasta kouluun mennessäni, 6-vuotiaana.

"Hyppynuora oli ihmeellinen kapine. Hän laski ja hyppi ja hyppi ja laski, kunnes hänen poskensa olivat aivan punaiset. Hänellä ei ollut koskaan elämässään ollut näin hauskaa. Aurinko paistoi ja kasvoihin puhalteli tuulenhenki - ei tuima tuuli, vaan iloisia pikku puhalluksia, jotka kuljettivat mukanaan tuoreen, vasta käännetyn mullan tuoksua. - - -"  (Burnett, Salainen puutarha. Toini Swanin suomennos, s. 57. WSOY, 1965; 5.painos)

Emilia Nummisen uusi käännös Salaisesta puutarhasta, juuri tuossa Inga Mooren kuvittamassa versiossa, on selkeä ja paikoitellen kieltä aiheellisestikin ajanmukaistanut (esim. hyppynaru), mutta suurimmalta osaltaan se ei tee oikeutta Burnettin vivahteikkaalle kielelle ja huipputyylille. Kirjan kielen latistuminen tekee kirjasta kuitenkin mainion helppolukuisen kirjan. Kuvitus paitsi parantaa helppolukuisuutta, onnistuu nostamaan kirjan taiteellista tasoa, joka suomennoksesta johtuen notkahtaisi ilman Moorea.


Kevätmiettein,
Adalmiina

Keväinen, vähän tuulinen lauantai

Adalmiinan lempirannerengas tänä keväänä

Auringonpaistetta, sinistä taivasta, pilvenhattaroita, tuulta! Ensimmäiset perhoset ja kimalaiset nähty. Peltirasian kansi kuvastaa hieman tätä hempeän kepeää keväistä tunnelmaa.

Pieniä suloisia leikekirjoja. Yksi on jo valmis, yksi täyttymässä ja yksi odottaa.

 

Sarilta, Maijalta ja Ferdinandilta - kortissa Ferdinand von Wrightin Kukkia ja lintuja puutarhan nurkassa 1853-54

 Kasvi-, kukka- ja ornamenttiaiheisia kirjoitusvihkoja ja -kirjoja. Ilo- ja Rohkeus-kirjat äkkiä katsoen niin samantapaiset, että kirjoitin viime vuoden viikon 35 lopun vahingossa vuoden 2010 kirjaan. Maanantaina huomasin hypänneeni väärään vuoteen. Paluu tulevaisuudesta tapahtui saman tien. Iloon kirjasin viime vuonna joka päivä ilo-asioita. Rohkeus-kirja toimii puolestaan perhekirjana, kuten kierrelehtivihkokin.

Mitä prinsessoille kuuluu?

Prinsessoille kuuluu hyvää - paitsi Maddelle. Toisaalta, juuri kihlauksen purkamalla Madde osoittaa prinsessuutta. Mikäli hän siis teki ratkaisun itsensä, eikä isosiskon vuoksi. Jos hän luopui avioliittoaikeista turvatakseen siskolleen rauhalliset häävalmistelut, häät ja tarpeeksi asiaankuuluvaa huomiota, kaunis ele sekin, mutta vähän arveluttava. Jos hän päätti asioista itsensä vuoksi, ei vain toisen häiden ajaksi, vaan for ever, prinsessuus vahvistui (se heiveröinen, joka on aavistettavissa syntyperäprinsessuudesta huolimatta). Prinsessalla on aina oikeus saada rinnalleen luotettava kumppani. Vastoin kaikkia sovinnaisuussääntöjä saa ja pitää perua häät jos alkaa tuntua siltä, että avioliitto ei taidakaan olla oikea teko.

Se riipii aikansa, sattuu ja syö voimia. Jos osaa ottaa opikseen, tunnistaa lopulta vakaat persoonallisuudet smoothoperator-rakastetuista. Perheen perustaminen vaatii prinsessataitoja jos mikä!

Katariina Heilalan Prinsessan paino -kirjan (Cultura Oy, 2006) nimi viittaa Madden isosiskoon. Heilala  kritisoi median tapaa puhua ulkonäöstä. Kruununprinsessa osallistui hälyttävän laihaksi riutuneena, kuolemanlaihana, Nobel-päivällisille. Kuvatekstiin toimittaja (luultavimmin nainen) oli kirjoittanut "Prinsessa Victoria edusti päivällisillä kauniimpana kuin koskaan".

Prinsessuutta oli alkaa vastustaa yleistä, laihuutta ihannoivaa  mielipidettä ja alkaa syödä. Prinsessuutta oli myös se, että piti kiinni omasta rakastetustaan, vaikka monet eivät selvästikään arvostaneet häntä.

Naapurin nuoret naiset, nuo edellämainitut, opettelevat samoja prinsessataitoja, joita kaikkien tyttöjen ja nuorten naisten on syytä hallita. Ulkoiset puitteet eivät korvaa kunkin yksilön omaa sisäistä työtä.


Tällaisin miettein,
Adalmiina

B. O. ja eetos, paatos, logos sekä Peri hypsous

Kuvassa Barack Obaman kirjat ja Aristoteleen Runousopin ohella antiikin tärkein tyylitutkimuksen ja estetiikan teos Korkeasta tyylistä  (Peri hypsous) O. E. Tudeerin suomennoksena (Otava 1918)

Eiliseen aiheeseeni liittyen pari sanaa vielä Obaman kirjoista. Niitä lukiessa tuli mieleen antiikin ajan politiikka, estetiikka, tyylioppaat ja retoriikan teoria. Loppujen lopuksi vaatimukset eivät ole paljoakaan muuttuneet antiikin kreikkalaisessa kaupunkivaltiossa poliittista uraa aloitelleen ja nykyaikana poliittista uraa aloittavan välillä, mitä tulee ihmisten ja  ihmisjoukkojen saamiseen ajatustensa taakse, kannattamaan ja äänestämään ehdokasta. Barack Obama ei ole lukenut perusteellisesti vain Yhdysvaltojen perustuslakia - hän opetti ennen Washingtoniin tuloaan kymmenen vuotta perustuslakioikeutta Chicagon yliopistossa - vaan ilmeisen tarkasti myös suurten amerikkalaisten poliitikkojen ja kansalaisaktivistien puheita - se ilmenee monin paikoin kirjoissa - ja kaikesta päätellen myös puheoppaita.

Aristoteles käsitteli Retoriikka-teoksessaan retorisen argumentaation osatekijöinä eetosta, paatosta ja logosta. Vapaasti tulkiten voisi sanoa, että eetos ratkaisee puhujan (tässä kirjoittajan) uskottavuuden (henkilöstä saatava kokonaisvaikutelma, persoonan ja luonteenpiirteiden kokonaisuus suhteessa siihen, mitä hän puhuu);  paatos vaikuttaa siihen saako puhuja (kirjoittaja) kuulijan (lukijan) vastaanottavaiseksi, myötämieliseksi eli psykologisesti puolelleen; logos puolestaan sisältää asia-argumentaation  (siitä on ilmettävä selkeästi millaisin perustein johonkin johtopäätökseen päädytään, miksi joku asia on muutettava, joku laki laadittava, toinen kumottava jne).

Obama hallitsee kaikki kolme, eetoksen, paatoksen ja logoksen, ja käyttää niitä kaikkia! Hänellä on myös kyky, jota Aristoteles piti retoriikan ytimenä: kyky havaita kunkin asian yhteydessä vakuuttava. Aristoteleen mukaan eetos tulee saavuttaa sen kautta mitä puhuja sanoo eikä sen kautta, mitä ihmiset ajattelevat hänestä ja hänen luonteestaan ennen hänen puhettaan (tai kirjaansa). Kaikki ovat huomanneet, että logos ja paatos eivät tuota Obamalle minkäänlaisia vaikeuksia, mutta eetoksen vakuuttavuudessa on ollut tekemistä, niin paljon ennakkoluuloja ja pelkoja liittyi mm. Obaman erikoiseen afroamerikkalaiseen taustaan.

Aihe on herkullinen ja sitä tekisi mieli pyörittää kirjojen tarjoamin esimerkein, mutta antaa olla.

Peri hypsous, suom. Korkeasta tyylistä, on fragmentaarinen teos, sen loppuosa ja arkkien sisimmät lehdet ovat kadonneet. Tekijästä ei ole varmuutta, usein mainitaan tekijänä Longinus tai Pseudo-Longinus. Teos löydettiin uudelleen 1500-luvulla ja erilaisina kommentoituina laitoksina ja käännöksinä se on vaikuttanut huomattavasti myöhempiin taideteorioihin. Parin vuosisadan ajan se leimasi kaikkea esteettistä keskustelua.    

Kirjassa esitellyt viisi korkean tyylin lähdettä, ominaisuutta, joihin perustuu suurimpien kirjailijoiden maine: 

- kyky ajatella suuria ajatuksia

- voimakas ja haltioitunut paatos

- tehokas lausekuvioiden käyttö

- jalo sanonta ja hallittu kuvallisuus

- arvokas sommittelu

Kaksi ensinmainittua ovat synnynnäisiä kykyjä, kolme jälkimmäistä opeteltavissa olevia.

Kun luin Obaman kirjoja, ajattelin usein tuota luetteloa ja ajattelin, että vau, tämä ihminen on hyvällä asialla, hän osaa ajatella isosti ja laajasti, osaa erottaa oleellisen epäoleellisesta, osaa asiansa, osaa valita sanansa. Kukaan ei ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla. Peri hypsous on täynnä toinen toistaan maukkaampia ja osuvampia esimerkkejä mestareiden ja keskinkertaisuuksien kirjoista, mutta pointtina on se, että mestari on mestari satunnaisista kömmähdyksistä ja kompuroinneista huolimatta. Barack Obama, joka on kasvanut varsin omalatuisesta taustastaan käsin puhuttelemaan miljoonia ihmisiä synnynnäisten kykyjensä mutta myös määrätietoisen työn avulla, sijoittuu mielessäni mestarien läheisyyteen, korkeaan tyyliin yltäneiden sarjaan. 

Aarne Kinnusen ja Teivas Oksalan toimittamassa Antiikin estetiikka -kirjassa (Suomen estetiikan seuran vuosikirja 2. WSOY, 1977) on hieno Henrik Zilliacuksen artikkeli, jonka otsikko on  Korkeasta tyylistä - Peri hypsous ("Longinos").

Mustarastaiden heleä huhuilu kuuluu yhä useammin pihalla. Rakastan mustarastaita. Ne ovat kauniita ja niiden laulun melodia vaihtuu hetkessä kevyen hilpeästä viiltävän haikeaan.

Tänään kuulin taas lokkien kirkunaa. Se tietää kevättä sekin.

Päiväkotilapset keräsivät papereihinsa havaintoja kevään merkeistä. He olivat nähneet västäräkin.

Joka puolella on pyöräileviä pikkupoikia ja vähän isompia mopopoikia. Vanhukset uskaltautuvat rollaattoreineen jalkakäytäville, kun liukkaat kelit ovat ohi. Minäkin köpötän katsomaan mitä ulkomaailmaan kuuluu. Ihan hyvää näyttää kuuluvan.

Adalmiina