Sadetta ja poutaa, sisällä ja ulkona

Sisällä syreeninoksa.

Äkkiä katsottuna vuorenkilven kukinnosta (myös maljakossa) tuli mieleeni imikkä ja rohtoraunioyrtti.

Lapsuudenkotini viereinen metsä oli täynnä imiköitä keväisin. Rakastin niiden vaaleanpunaisesta liilan kautta vaaleansiniseen vaihtuvia kukkia. Imiköiden seassa kasvoi myös huumaavasti tuoksuvaa aniliininvaaleanpunaista näsiää. Rantaryteiköstä nousevassa rinteessä tuoksuivat tuomet - keinuimme niiden norjilla oksilla joskus pitkäänkin. Kosteikossa suloisen pienet, liilat, kaunislehtiset suo-orvokit houkuttivat kumartumaan oman tuoksunsa ääreen. 

Tuo keväinen metsä on sisimmässäni niin kauan kuin elän.

Rohtoraunioyrttiin tutustuin vasta aikuisena, se kasvoi edellisen kotimme keittiön ikkunan alla. Muutimme kotiimme toukokuussa.  Ilahduin uudesta tuttavuudesta, koska kukinnoista tuli mieleeni heti imikkä. Vaikka kasvit ovat muuten eri kokoisia ja näköisiä, kukintojen muoto ja värivaihtelut ovat samanlaiset. 

Rohtoraunioyrtti kasvoi niin korkeaksi, että saatoimme pöydän ääressä sisällä ruokaillessamme seurata, kun kymmenet kimalaiset ja muut pölyttäjät pörräsivät kukissa. (Aika pian sitten siirsimme kasvin etäämmälle seinästä - kuten kaikki muutkin kasvit, mullat ja maat.)

Villiomenapuu

 Sataa ja paistaa. Sadetta pidellessä lämmittelen sisällä.

Tämän kesän favourite-lämmike on Heidin tekemä villapusero.

Joka odottaa aina korissa. 

Sain sen jo 13 vuotta sitten (se olisi mennyt kirpputorille) ja se on edelleen mieluisa ja täysin kunnossa. Pidän hopeisesta kimalluksesta arjessa. Arjessa on kimallusta.

Lämpöä, kiitos

Lanttu- tai kaaliperhonen ? hetken puutarhapöydällä jalavan siementen seurassa. 

Otin viikonloppuna yli 200 kuvaa, mutta koska huomaan yön kallistuneen taas aamua kohti, viikonlopputarina loppuu tähän.

Hyvää yötä!

Adalmiina