Iltapäivällä kummitätiä katsomassa. Huoneeseen ei saanutkaan viedä kukkia. "Vie kukat Marille." Vein.
Sitä ennen kiireettömiä sanoja elämästä, menneistä päivistä, ihmisistä, tulevasta.
Kaupunki oli pieni ja osasin kävellä oikeita katuja, vaikka moni paikka oli muuttunut. Oli lämmintä. Tuuli oli pehmeä, eteläinen.
Joka askeleella ajattelin elämää, olemassaoloa ja kaikkia rakkaita ihmisiä.
Oli ihanaa tavata myös toinen täti, äidin sisar.
Tämä tapahtui torstaina.
Adalmiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti