keskiviikko 2. lokakuuta 2013

October










Ylimpänä tämän päivän kuvat. Matkalla Laajalahdesta Leppävaaran kautta.
Isä on päässyt taas kotiin. 
Lempeät villiviinit. Pihalta poimitut kultapiiskut vanhempien keittiössä.
Ihanan elokuun jälkeen tuli syyskuu, jonka jokaiseen päivään sisältyi ilon lisäksi kalvavaa huolta.
Eristin sen kuvan keskelle. Olli muisti, että viime vuonna vesi suljettiin, kun tuli pakkasta. Hahaa, selvisimme sieltä tänä vuonna aikaisemmin!

Ja syyskuuta ennen oli elokuun loppu. 
Viihdyin jokaisessa paikassa. Nautin kaikesta. Pidin kaikista.
Nyt haluaisin päästä käymään prinsessaklubilla keltaisen prinsessan vastaanotolla!
 
Terveisin Adalmiina

perjantai 9. elokuuta 2013

Ihana elokuu


 
Lintu kirjastossa

Ylimpänä syysleimut maalla. Niiden nuput ovat koristeellisen tummat ja lehdet valoisan vihreät ja säännöllisen muotoiset.
Seuraavaksi Heidin pihan kukkia. (Luumut eivät olleet vielä kypsyneet.)
 Niiden alla kuva yli kymmenen vuoden takaisesta vesivärimaalaushetkestä. Kuva on ollut melkein alusta asti keittiössä samassa paikassa. Viime lauantaiaamuna aurinko osui kuvaan niin hätkähdyttävän samalla tavalla kuin aikoinaan kuvaa otettaessa maalariin, että jäin katsomaan näkymää kuin aikaan auenneesta raosta.

Alimpana kuva Viherlaakson kirjastosta tänään. Sisään oli lennähtänyt talitiainen avoimesta lukusalin ovesta.

Onni täytyy kätkeä ja vain hiljaa nauttia.
Ihana elokuu. Jatku, jatku.

Adalmiina

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Salattuja sanoja ja kadonneita kuvia


Piian tämänvuotinen äitienpäiväkortti Olgan lipaston päällä. 

Minnan kielot ja lemmikit kesän alusta.



Ahaa, mitähän tästä tulee, Blogger ...

  
Tessie katsoo eteisen seinällä olevia valokuvia.
 



 
Esivanhempien rakentama talo. Vasemmanpuoleisen talon kohdalla oli aikoinaan se talo, jossa he itse asuivat, mutta se purettiin jo kauan, kauan sitten. 

 
 Leppävaara, näkymä matkalla bussipysäkille.

 Työkansio, -kalenteri ja -vihko.

 
Leppävaarasta bussipysäkin ja radan läheltä. Pietaryrteistä tulee mieleen Glen.




Näitä vaahteroita kuvasin viimeksi tänä keväänä.
Kaikki puut ja pensaat olivat isoissa kasoissa sekaisin. Näytti siltä, että hävitys oli tapahtunut saman päivän aikana eli tämän viikon torstaina. No, kotimatkani kulkee nykyisin toista kautta, joten tapaamisiin uusien istutusten jälkeen ...

Syreenit Sarlotan juhlasta.

Kaistale Siirin äidin Olgan isovanhempien vajan seinää ja ovea.

Tuosta hyppelimme Ester-tädille - takaisin tullessa aina nallekarkit suussa.

Kaukaa kesän alusta juhannusruusu sateessa.

Kesähattu, työläppäri.
Vihreäsilmäisen Cilla säästi minulle, kiitos.

No huh. Kesäkuu hujahti lomalla viuh, viuh ja viikko heinäkuutakin. Salasanat hukassa, rakas pokkari hajalla, oma kotiläppäri tyhjentynyt, autosta hihna poikki, valokuvat kadonneet, pihavaahterasta puolet pois, tuomi kaadettu ja mitä ihmettä Ompun pysäkin puille ja pensaille on tapahtunut? Kaikki tämä ja paljon muuta ihmeellistä. Hauskaa uudet maisemat, uusi työ, isovanhempien isovanhempien rakentaman talon lattiat, pönttöuunit, jokaikinen ikkuna ja ovi, Tessien kanssa löytöretkeilemässä, Ester-tädin portaikko, Marin lamppu, Sarlotan ja Boriksen juhlat, Päivin leivokset ja tietenkin prinsessaklubi!


Terveisin Adalmiina

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kevätsadetta ja Tuhkimoita








Tänään on ollut kevätsadepäivä ja hyvä niin.
Cindarella ja lemmikkilautanen Päivin luona viime viikolla.
Narsissit maalta, tulppaanit pihalta ja vaahterat Ison Omenan edestä.
Kevät on kääntymässä kesäksi.

Adalmiina

maanantai 13. toukokuuta 2013

Toukokuu, kevätkuu


  
Vaahterat tänään kotimatkalla. Muut kuvat eilisestä.
Uusi kamera ja vanha temppuileva Blogger. 
Kevät. Valoisat illat. Valkovuokot.

Adalmiina