Näytetään tekstit, joissa on tunniste toukokuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toukokuu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. toukokuuta 2013

Toukokuu, kevätkuu


  
Vaahterat tänään kotimatkalla. Muut kuvat eilisestä.
Uusi kamera ja vanha temppuileva Blogger. 
Kevät. Valoisat illat. Valkovuokot.

Adalmiina

perjantai 18. toukokuuta 2012

Toukokuun tunnelmia


Kaksi kuvaa (yllä) äidin ja isän pihalta.
Lempinarsissejani. Ne kukkivat juuri nyt mökilläkin.


Yllä kuvat Parkvillan keittiön ikkunasta tiistain kehittamispäivän aamuna.
Vanha Leppävaara kohtaa uuden. Oli mukavaa puuhata keväisessä talossa. Aamu oli aika viileä ja pidimme ulko-oven kiinni. Kun ovikello soi, oli juostava joskus kolmellekin ovelle, koska ihmiset tulivat eri puolilta taloa sisään, mutta ääni tuli kaikista ovikelloista samaan paikkaan. 

Rapistuva talo Suvisaaristossa.


Kaksi yllä olevaa kuvaa tiistai-illasta; bussin ikkunasta ja iltakävelyltä.

Viikonloppuna oli kahdet rippijuhlat.
Kuvassa rakas veljenpoika.

Luonnon taidetta kalliossa. Kävimme eilen tontilla, jolta on jo vuosia sitten purettu vanha punamullalla maalattu talo. Asuimme siinä talossa muutaman kuukauden muutettuamme Espooseen, ennen kuin uusi kotitalomme, vanhempien nykyinen talo, vapautui. Käymme silloin tällöin katsomassa paikkaa. Siihen liittyy edelleen paljon tunteita. Merenranta on aivan lähellä ja kallio on edelleen täynnä orvokkeja. Vanha posti on lopettanut toimintansa ja kyläkaupan tilalla on venetarvikeliike. Itse näen ajan taakse ja pysäytän filmin hetkeksi. Näen veljeni samanikäisenä kuin hänen poikansa on nyt...

Adalmiina

tiistai 1. toukokuuta 2012

Toukokuun ensimmäinen




 
Keväinen päivä kallistui lopulta iltaan.
Puoli yhdeksältä aurinko häikäisi viistosti.
Kullanvaaleanpunainen taivas.
 
Kiitos kutsuista - kaikilla oli kivaa!
Vastapoimittujen narsissien tuoksu; valkovuokkojen varsien ja lehtien tuoksu.


Adalmiina