Thanks: http://www.masters-of-photography.com/images/screen/doisneau/doisneau_kiss.jpg
Valokuvaajan oppilas on kuvan mallina, poikaystävineen; nainen sai alkuperäisvalokuvasta huutokaupassa vuonna 2005 155 000 euroa. Kuvasta on tullut ikoninomainen artefakti. Robert Doisneaun töiden näyttely oli Helsingin Tennispaltsissa 16.2. -22.4.2007 - ostin sieltä 10 kpl kirjoitusvihkoja, joiden kannessa on tuo valokuva. (Ja toisen mokoman, joiden kansissa on koululapsia.)
Koska en saanut kolmannellakaan yrityksellä kommenttia lähetettyä Claralle, kopion kommentin tähän pidennettynä.
Einstein loi yleisen suhteellisuusteorian erittäin kiireisinä työvuosinaan; patenttivirastossa työskennellessä valmistui suppea suhteellisuusteoria vuonna 1905, ja myöhemmin, työskenneltyään professorina ensin Zurichin ja Prahan yliopistoissa, hän sitten Berliinin yliopistossa professorina toimiessaan sai valmiiksi yleisen suhteellisuusteorian vuonna 1915. Mikäli hänellä ei olisi ollut aikaa keskustella säännöllisesti tieteen ja filosofian kysymyksistä patenttitoimiston aikana ystävänsä Michele Besson kanssa, laskutoimituksista vaimonsa Mileva Maricin kanssa, ja myöhemmin yliopistoaikoina kollegoidensa ja oppilaidensa kanssa, emme tiedä olisiko hän selviytynyt nuivassa maailmassa, niin lahjakas kuin hän olikin, niin loistavin tuloksin. Epäilen että ei olisi. Jokainen keskustelu siivitti hänen ajatuksiaan eteenpäin. Älykäs ja tasapainoinen ihminen osaa käyttää käsillä olevia välineitä mielekkäästi. Hän osaa valita. Hän yhdistelee hankkimaansa tietoa omaperäisesti ja toimii muuttuvissa ja uusissa tilanteissa tarkoituksenmukaisesti. Saadakseen aineksia ajattelulleen, hän tarvitsee syötteitä itsensä ulkopuolelta, muilta alan ihmisiltä. Puolitarkkaavaisuuden tilassakin hänellä voi välähtää. Arvelen kuitenkin, ja sitä Clara varmasti tarkoititkin, että jotkut työosiot, niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin, vaativat keskittymistä, työrauhaa, jopa hiljaisuutta.
Einstein ei olisi kuitenkaan kaatunut twitter-, facebook- tai sähköposti -mahdollisuuksiin, vaan olisi käyttänyt niitä nokkelasti ja valikoiden tieteen ja, mikäli se hänestä itsestään olisi ollut kiinni, koko ihmiskunnan hyväksi! Sosiaalisen median haitat kasautuvat vähemmän kyvykkäiden ja mahdollisuuksiltaan rajoittuneempien ihmisten osaksi, kuten voimme todeta joka päivä niiden lasten kohdalla, jotka täyttävät henkilökohtaisen elämänsä tyhjyyttä ja rakkausvajetta pelien, chattien yms. parissa. Puolitarkkaavaisuuden tila voi heikoin selviytymisedellytyksin ja huonon itsensä johtamisen kyvyin varustetulle ihmiselle olla mentaalisesti hajaannuttavaa. Sosiaaliset mediat voivat siten olla tuhoisiakin. Kaikissa informaatiovälineissä on vaaransa (Ruanda), samoin kaikessa ihmisen kehittämässä tekniikassa. Siksi keskustelua ja kyseenalaistamista ei pidä koskaan tyrehdyttää. Ja siksi myös mediakasvatuksen ja lastensuojelullisten seikkojen huomioonottaminen uusmedioiden yhteydessä, myös kirjastoissa, tulisi olla itsestäänselvyys.
Täytyy kuitenkin muistaa, ettei ole välineen vika jos antaa sen tyhmistää itseään ja haitata oman työnsä suorittamista parhaalla mahdollisella tavalla. Tiedonlähteensä saa toistaiseksi valita. Voi myös miettiä omaa osuuttaan: Mitä minä annan tässä tilanteessa muille? Osaanko ottaa vastaan sitä mitä minulle ollaan tarjoamassa?
Samaa mieltä olen kanssasi Clara siitä, että on pikimmiten luotava ohjeistusta ja sopimuksia siitä, miten sosiaalisia medioita käytetään työaikana eri työyhteisöissä, mm. kirjastoissa - sillä niitä käytetään joka tapauksessa yhä enemmän. Tällä hetkellä tilanne lienee aika villi, koska eletään murroskautta. Mahdollisuuksien kääntyminen uhiksi on pyrittävä estämään. Kuten tiedät, en ole uusmediahypetyksen kannalla, koska olen realisti, mutta en uusmediatekniikoita vastaankaan, koska olen optimisti.
Adalmiina
