keskiviikko 22. elokuuta 2012

Pellot, pilvet, puutarha







Minulla on ollut kolme kummitätiä.
Kaksi on nyt poissa.
Marjatta-kummi nukkui pois tässä kuussa.
 
 Syysleimut hehkuvat iltaisin puutarhassa.
Kauneimpia ovat valkoiset, mutta kaikkien tuoksu on viehko.


Ilmeisesti flunssani kärki on ohittumassa, koska jaksoin avata läppärin.
Pahin nuha kymmeneen vuoteen.

 Vielä: Safiiri on muuttanut kissojen taivaaseen.

Adalmiina

maanantai 6. elokuuta 2012

Kolmen viikon aikana

Tulossa Päiviltä

Neidonkorento vesisaavin reunalla

Alakerran naapurin näyteikkuna töissä

Samu soittaa Skyrimiä.

Melkein mandariinikuu illalla

Paljon unohtumattomia hetkiä!

Adalmiina

torstai 2. elokuuta 2012

Elokuu












Aikaa ei voi vangita.
Kaikki on välähdyksenomaista, hetkellistä, nopeasti ohi.
Elämä sinänsä on arvokasta ja jatkuu.

Tapahtumien väliset etäisyydet.
Muutokset.
Muistot.
Unohdus.

Ihmisenä oleminen.
Elokuu.
Kuvat heinäkuun lopusta.

Tänään ostin R:lle punaruudullisen koululaukun ja punaiset tennarit.
Hymyilimme kaikki neljä.
Minullakin oli samanikäisenä punainen koululaukku ja punainen baskeri.
 
Vesi.
Uiminen.
Lapsuus.
 

 
 Adalmiina

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Tasanne





Viimeiset vaaleanpunaiset pionit.
Toiset malvat viihtyvät aloillaan ja toiset siirtyilevät paikasta toiseen.
Clara Helenan antama harmaa käenkaali kukkii pionien ja malvojen välissä.

Tasanne.
Voimme huoahtaa hetkeksi.
Vieläkään emme tiedä liikaa ollaksemme onnettomia.
Tämä on hyvä olotila.

Kun saisi vielä Mårbackoja. Mutta sekään ei ole niin tärkeää.
Valkoiset pitsiverhot jo on.

Onnellisena maailma näyttää pitsiverhojen läpi kauniilta ja suloiselta.
Onnettomana näkee kaikessa vain ajan kulun, katoavaisuuden, kadotetun ajan.
 
Adalmiina

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Pisaroita ikkunassa








Rankkasateita, sadekuuroja, saappaita ja sateenvarjoja.
Kirjastoon voi piipahtaa sateen sattuessa lukaisemaan vaikka mangoja. 
Paljon uusia englanninkielisiä lastenkirjoja on saapunut: kuvakirjoja, helppolukuisia ja isommille romaaneja.

Adalmiina

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Tapaamisia toisessa kaupungissa







Iltapäivällä kummitätiä katsomassa. Huoneeseen ei saanutkaan viedä kukkia. "Vie kukat Marille." Vein.
Sitä ennen kiireettömiä sanoja elämästä, menneistä päivistä, ihmisistä, tulevasta.

Kaupunki oli pieni ja osasin kävellä oikeita katuja, vaikka moni paikka oli muuttunut. Oli lämmintä. Tuuli oli pehmeä, eteläinen.

Joka askeleella ajattelin elämää, olemassaoloa ja kaikkia rakkaita ihmisiä.
 Oli ihanaa tavata myös toinen täti, äidin sisar.

Tämä tapahtui torstaina.

Adalmiina